Reetta Rädyn kolumni: Missä viipyy pääministerin tv-puhe aiheesta ilmastokriisi?

Onko vuonna 2018 vastuullista tehdä valtion budjettia, jonka absoluuttisena lähtökohtana ei ole ilmastonmuutoksen torjunta, kysyy Reetta Räty.

kolumnit
Reetta Räty
Antti Haanpää / Yle

”Jag skolstrejkar för klimatet fram till valdagen.” Olen koululakossa ilmaston takia vaalipäivään asti.

Näin ilmoitti 15-vuotias ruotsalainen Greta Thunberg Twitterissä maanantaina 20.8., kun koulun olisi pitänyt alkaa. Hän aikoo istua Tukholmassa valtiopäivien päärakennuksen edessä vaaleihin asti, eli tämän viikon sunnuntaihin. Poliitikoille hänellä on yksi vaatimus:

”Asettakaa ympäristö talouden edelle ja ottakaa ilmastokysymys tosissaan.”

Olen katsellut Thunbergin some-kuvia ymmälläni. Siinä se ruotsalainen 15-vuotias koululainen sanoo ja tekee sen, mitä kaikkien pitäisi. Pyytää meitä ottamaan ilmastokysymykset tosissaan – ja kertaa samalla tärkeysjärjestyksen: ympäristö ennen taloutta alkaen NYT.

Itse haluaisin lisätä, että jos ympäristöä ei oteta tosissaan, pian ei ole nykyisenkaltaista taloutta, jota pitää ensisijaisena. Ja että paniikkinappulaa täytyisi pitää pohjassa myös luonnon monimuotoisuuden tuhoutumisen takia. Ja että turvallisuuspolitiikassa pitäisi painottaa ilmastokriisejä (siirryt toiseen palveluun). Ja että…

Mutta minä olenkin niitä, jotka puhuvat. Toiset tekevät, sellaiset kuin Greta.

Vaalit ovat lähellä Suomessakin. Kysymys äänestäjille ja päättäjille kuuluu: ilmastosta kyllä puhutaan, mutta ketkä ovat valmiita tekemään?

Kukapa ei kannattaisi ”ympäristöarvoja” tai ”ilmastonmuutoksen torjuntaa”. Tämä kannattaminen ei vain kerro ihmisestä mitään. Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii ilmastotoimien priorisointia. Sitä, että ne määrittelevät muuta politiikkaa. Esimerkiksi ympäristölle haitallisten yritystukien karsiminen tai polttoaineiden verotuksen nostaminen voi olla vaikeaa, koska teko voi lyhyellä tähtäimellä lisätä työttömyyttä. Mutta priorisoinnista se kertoo kaiken: ympäristö vai saastuttava teollisuus?

Politiikan prioriteetteja seurattiin viime viikolla budjettiriihessä. Tekeillä oli vaalivuoden 2019 valtion talousarvioesitys. Koska poliitikot ovat vastuullisia, näin meille vakuutellaan, vaalien alla ei erehdytty tekemään budjettia, joka on enemmän vaalikampanja kuin taloudenhoitoa. Mutta onko vuonna 2018 vastuullista tehdä budjettia, jonka absoluuttisena lähtökohtana ei ole ilmastonmuutoksen torjunta?

Ilmastokysymykset ovat toki esillä budjetissa, aina ne ovat (siirryt toiseen palveluun). Mutta kun listataan ”Kesärannan kolme tärkeintä puheenaihetta” ilmastokysymyksiä ei edes mainita! On ymmärrettävää, että työttömyys ja muut talousklassikot ovat budjettiriihen kärkiaiheita. Mutta samaan aikaan on täysin käsittämätöntä, että ilmasto ei ole. Sen sijaan yksityisautoilun kuluja alennetaan, lentoverosta ei edes puhuta. Aivot sulavat, kun tätä ajattelee.

Johtavat poliitikot ja julkiset agendan asettajat ovat takuulla tietoisia siitä, että jäätiköiden sulaminen kiihtyy (siirryt toiseen palveluun), kuivuus lisääntyy, suomalaiset kuluttavat täysin kestämättömällä tavalla, merenpinta voi nousta jopa 6 metriä (siirryt toiseen palveluun), kurjistuminen johtaa uusien konfliktien kierteeseen, ilmastopakolaisuuteen, nälänhätään… Tutkijat vetoavat (siirryt toiseen palveluun), asiantuntijat varoittavat (siirryt toiseen palveluun), raportteja valmistuu. (siirryt toiseen palveluun)

Ja silti, ilmasto ei yllä huomion keskipisteeksi, varsinkaan, kun pitäisi sanojen sijaan tehdä.

Ilmassa leijuu toiveikas valhe: ehkä kriisi ei sittenkään ole niin paha. Ehkä se on jotenkin tolkullinen, sillä Suomessa me emme pidä ääri-ihmisistä, ääritoimista, ääri-ilmiöistä, ääripäätöksistä tai äärikohkaamisesta. Kuvittelemme olevamme kohtuullisia haluissamme kasvattaa mukavuuttamme maapallon kestävyyden kustannuksella, koska kaikki muu olisi yksinkertaisesti liikaa! Ääriajattelua!

Missä on pääministeri Juha Sipilän ilmastokriisiaiheinen tv-puhe?

Muutos fossiilisesta maailmanjärjestyksestä post-fossiiliseen kauteen tulee olemaan valtava. Se ei asetu edellisvuosien budjettien momenteille, vaan vaatii uusia sarakkeita. Teknologisessa murroksessa on huomattu, että voittajia ovat ne, jotka eivät pyri säilyttämään vanhaa, vaan rakentavat uutta. Siihen tarvitaan kriisitietoisuutta.

Talouskysymyksissä Suomi saadaan lietsottua nopeasti kriisitietoiseksi: mistään ei tule mitään ilman talkoita, kikyä, vyön kiristystä, pakkolakeja…

Ilmastokysymyksissä kriisitietoisuutta ei ilmene, vaikka merkit liekehtisivät ympärillämme. Valopilkkuna on pidettävä nuorisoa, joka tajuaa Nuorisobarometrin tietojen mukaan olla todella tai melko paljon huolissaan ilmastosta.

Voisiko aikuisväestökin ryhdistäytyä alkaen nyt?

Missä on pääministeri Juha Sipilän ilmastokriisiaiheinen tv-puhe? Milloin ulkoministeri Soini karkaa ilmastomielenosoitukseen kesken työmatkan? Ajatella, jos biodiversiteetin heikkeneminen olisi yltänyt tasavallan presidentin salaisten aamukahvien aiheeksi!

Reetta Räty

Kirjoittaja on toimittaja, joka ei usko ilmastokriisin ratkeavan ”arjen pienillä valinnoilla”. Pakkolait käyttöön, ihminen on liian mukavuudenhaluinen muuhun.