"Hyvin epävarmaa korjataanko tätäkään" – Metsähallitus karsii taukopaikkojen verkostoa

Ensisijaisesti Metsähallitus pyrkii löytämään laavuille ja tulistelupaikoille uusia ylläpitäjiä. Martimoaavalla Simossa hiljattain palaneen suositun Valkaman laavun korjaaminenkin on epävarmaa entisten hoitorästien vuoksi.

Kemi
Martimoaavan laavu on palanut.
Martimojärven rannalle Valkaman laavulle hiljattain pysähtyneitä retkeilijöitä odotti karu näky.Antti Hämeenkorpi

Metsähallitus poistaa hoidostaan merkittävän osa nykyisistä retkeilyreittien varsilla sijaitsevista laavuista ja tulistelupaikoista lähivuosina. Kohteita karsitaan säästösyistä.

Etusijalla ovat taukopaikat, joiden käyttäjämäärä on vähäinen eikä niille löydy uutta ylläpitäjää. Metsähallituksen taukopaikkojen verkostoa rakennettiin 1990-luvulla tehokkaasti, mutta nyt resurssipula pakottaa keskittämään ylläpidon suosituimmille kohteille.

Lapin luontopalveluiden kenttäpäällikkö Olli Vainio kertoo, että esimerkiksi Meri-Lapissa kaikki poistettavat kohteet eivät vielä ole selvillä, mutta muutamista on jo ulkoistamissuunnitelmia.

– Muun muassa Kurkiojan laavu todennäköisesti menee Keminmaan kunnan ylläpidettäväksi. Kivalon lähtöportin tuntumassa olevalle laavulle haetaan ylläpitäjää.

Olli Vainion mukaan taukopaikkoja ei ensisijaisesti pureta, vaan niiden hoitajiksi haetaan ulkopuolisia, kuten kuntia, yhdistyksiä ja metsästysseuroja. Viime aikoina eri tahojen kiinnostus onkin jonkin verran lisääntynyt.

Vainio kertoo, että Keminmaan Kaltiolammen vanhan kämpän tilalle on tuotu uusi. Ensi talvena kämpässä on vielä käyttörajoituksia, mutta ensi kesänä sen varustelukin saadaan kuntoon.

Reitit säilyvät ja rästejä hoidetaan

Reitteihin ei ainakaan Meri-Lapissa ole tulossa isoja muutoksia. Talviretkeilyreitti Lautiosaaresta Puukkokumpuun todennäköisesti on edelleen käytössä Keminmaan kunnan ylläpitämänä ja kesäretkeilyreiteistä huolehditaan myös jatkossa.

Hiljattain Martimoaavalla Martimojärven rannalla paloi retkelijöiden suosima Valkaman laavu. Palo on todennäköisesti vahinko ja saanut alkunsa kipinästä tai kytemään jääneestä nuotiosta.

Olli Vainion mukaan Valkaman laavun kunnostamisesta ei vielä ole varmuutta.

– Pelastuslaitos kävi laavulla vuosi sitten kytöpalon vuoksi. Veimme sinne kunnostustarvikkeet valmiiksi, mutta nyt kun se on palanut on hyvin epävarmaa korjataanko tätäkään. Keskitymme nyt vanhojen rästikunnostusten hoitamiseen ja niitä riittää, Vainio sanoo.