Elokuvaohjaaja Oleg Sentsoville ehdotetaan Nobelin rauhanpalkintoa – kamppailee hengestään siperialaisessa vankilassa

Venäjä tuomitsi ukrainalaisen Sentsovin 20 vuodeksi vankilaan terroriteon suunnittelusta. Puolan entinen presidentti Lech Wałęsa on ehdottanut nälkälakkoilevalle Sentsoville Nobelia.

Nobelin rauhanpalkinto
Sentsov kaltereiden takana.
Krimiläinen elokuvaohjaaja Oleg Sentsov oikeudenkäynnissä Venäjällä 2015.Valeri Matytsin / AOP

Elokuvaohjaajat Aki Kaurismäki, Pedro Almodóvar, näyttelijä Johnny Depp, kirjailija Stephen King, Amnesty International, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk, Suomen ulkoministeriö. Muun muassa kaikki nämä ovat vedonneet elokuvaohjaaja Oleg Sentsovin vapauttamisen puolesta.

Nyt rintamaan on liittynyt Puolan entinen presidentti Lech Wałęsa, joka yrittää pelastaa nälkälakossa olevan Sentsovin ehdottamalla hänelle Nobelin rauhanpalkintoa. Rauhanpalkintoa voivat ehdottaa aiemmin palkinnon saaneet, joihin Wałęsa kuuluu. Entinen Solidaarisuus-liikkeen johtohahmo sai rauhanpalkinnon vuonna 1983.

Nobel-voittaja Wałęsa sanoo tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun), että Sentsov ansaitsee palkinnon uskostaan demokratian kehittymiseen ja kansojen väliseen solidaarisuuteen.

Sentsov kertoo joutuneensa kidutetuksi siperialaisessa vankilassa

Sentsov vangittiin syytettynä terroriteon suunnittelusta kesällä 2014, jolloin Venäjä irrotti Krimin niemimaan Ukrainasta ja liitti sen itseensä.

Suomen PEN-järjestö (siirryt toiseen palveluun)n tietojen mukaan Sentsov on poliittinen vanki ja hänet on tuomittu 20 vuodeksi vankilaan Venäjän sotaoikeudessa tekaistujen terrorismisyytteiden nojalla.

Saksalaisnäyttelijät Meret Becker ja Katja Riemann vaativat ukrainalaisen elokuvaohjaajan Oleh Sentsovin vapauttamista Amnesty Internationalin mielenilmauksessa Berliinin kansainvälisillä elokuvafestivaalilla helmikuussa 2016.
Saksalaisnäyttelijät Meret Becker ja Katja Riemann vaativat ukrainalaisen elokuvaohjaajan Oleh Sentsovin vapauttamista Amnesty Internationalin mielenilmauksessa Berliinin kansainvälisillä elokuvafestivaalilla helmikuussa 2016.Gregor Fischer / EPA

Sentsov on ollut nälkälakossa toukokuusta lähtien. Hän kertoo joutuneensa kidutetuksi ja vaatii useiden poliittisten ukrainalaisvankien vapauttamista itsensä lisäksi.

Neljän kuukauden nälkälakko on tehnyt tehtävänsä ja Sentsov alkaa olla kriittisessä tilassa. Hän nälkälakkoilee luoteis-siperialaisessa vankilassa. Sentsovin suku sanoi jo elokuun alussa ohjaajan voimien ehtyvän nopeasti. Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun) kertoi elokuun puolivälissä, että Venäjän viranomaiset ovat luvanneet pitää huolta Sentsovin terveydentilasta.

Oleg Sentsov on ohjannut muun muassa elokuvan Gamer (2011), joka on nähty festivaaleilla Suomessakin.

Oleg Sentsov is 82 days into a hunger strike – I and many others are by his side (siirryt toiseen palveluun)

Ukrainalaista elokuvaohjaajaa syytetään terrorismista Venäjällä