Itkuvirsistä on tullut yhä suositumpi musiikinlaji, mutta niiden esittäminen ei ole helppoa: "Sitä joutuu selättämään häpeän tunteen"

Itkuvirret tekevät voimakasta paluuta. Arkaaista itkuvirsiperinnettä yhdistellään tänä syksynä kokeelliseen musiikkiin ja niitä on kuultu myös soilla.

Itkuvirret
Itkuvirsistä on tullut yhä suositumpi musiikinlaji
Itkuvirsistä on tullut yhä suositumpi musiikinlaji

Emmi Kuittinen sulkee silmänsä, kallistaa hieman päätään ja asettaa varovasti valkoisen, pitsireunuksella koristellun liinan oikean poskensa päälle. Kyse ei ole mistä tahansa kankaanpalasesta, vaan tässä on itkuliina, joka on Kuittisen isoäidin tekemä.

On aivan hiljaista. Sitten ilma alkaa täyttyä haikeasta melodiasta ja yhtä haikeasta laulunparresta, ensin vaimeammin, sitten kuuluvammin:

"Vierittelen nämä virdyöset / vierittelen vielä vihmeämmin /

meijän vesselille, veljysille / ja siityisille sisärkanasille"

Melodiasta ja sanoista on vaikea arvata, millä vuosisadalla – tai vuosituhannella – ollaan. Ajasta tulee määrittelemätön, sumuinen käsite. Paikka taas voisi olla jokin pieni kylä Laatokan ja Suomenlahden välissä: hämyisä pirtti, jonka tummat seinät tuoksuvat savulta.

Peltomaisema, Pusula
Itkuvirsien skaala on laaja: myös onnesta voidaan esittää itkuvirsi.Jussi Mankkinen / Yle

Julkinen itkeminen on tabu

Muusikko Emmi Kuittinen kuuli itkuvirsiä ensimmäisen kerran vuonna 2005, jolloin hän aloitti kansanmusiikin opinnot. Itkuvirret tuntuivat kiinnostavilta, mutta kesti kauan, ennen kuin Kuittinen halusi itse ryhtyä niitä esittämään.

– Ihmiset itkevät julkisesti hyvin harvoin, ja jos itkevät, sitä pyydellään anteeksi. Kun näitä virsiä esittää, joutuu selättämään tietynlaisen häpeän tunteen. Minuakin itkuvirsien esittäminen aluksi hävetti, mutta nyt rupean olemaan sinut tämän asian kanssa, Emmi Kuittinen toteaa.

Aluksi Kuittinen opetteli itkuvirsiä arkistonauhoilta, mutta hän vaihtoi nopeasti suuntaa ja ryhtyi kirjoittamaan itkuja itse. Esimerkiksi yllä oleva teos on teemaltan ja nimeltään Itku kotinsa jättäneille.

– Tuntui siltä, että tämän perinteen ydin ei ole sitä, että itket jonkun toisen itkuja, vaan että kaikilla on omat, henkilökohtaiset itkunsa, Kuittinen painottaa.

Hänen tyylissään on mukana paljon traditionaalisia vaikutteita ja kokonaisuuden kruunaa tietenkin karjalan kieli, jota kuorrutetaan omilla, moderneilla ilmaisuilla.

– Karjalainen itkukieli on todella monimutkaista, eikä karjala ole äidinkieleni enkä ole treenannut sitä aidossa itkuympäristössä. On ollut aikamoinen homma opetella kieltä kirjojen ja kasettien avulla.

Emmi Kuittinen, itkuvirsi
Emmi Kuittinen esittämässä Itku kotinsa jättäneille -itkua.Jussi Mankkinen / Yle

Itkuja joka lähtöön

Itkuvirsiä on joskus kutsuttu ikuisen ikävän runoudeksi, ja Emma Kuittisen mielestä kyseinen termi kuvaa niitä loistavasti. Yleensä itkuvirret, kuten esimerkiksi hautajaisitkut, liittyvät suru- ja erotilanteisiin, ja kaikkein vanhinta perinnettä edustavat nimenomaan kuolemaan liittyvät itkut.

Myös häitä on itketty, koska häät ovat olleet merkittävä muutos nuoren naisen elämässä ja lisäksi hän on joutunut eroon lapsuudenperheestään. Yleisiin itkuihin kuuluvat niinikään sotaanlähtöitkut ja Venäjällä on itketty armeijaan menoakin, koska palvelusajat ovat olleet maassa hyvin pitkiä.

Yksi itkujen alalaji on tilapäisitkut.

– Kyse on itkusta, joka voi liittyä mihin elämäntilanteeseen tahansa. Usein kyse on omasta elämästä ja siinä voidaan käydä läpi kipeitäkin asioita, Emmi Kuittinen tarkentaa.

Mielikuva vuolaasti kyynelehtivästä ja parkuvasta itkuvirren esittäjästä ei aina pidä paikkaansa: esitystilanteeseen ei vältämättä kuulu luonnollista itkemistä lainkaan, vaikka esittäjä olisikin liikuttuneessa mielentilassa.

– Itkeminen riippuu itkijästä. Toisilla kyynel herähtää helpommin, toisilla ei. Olen itsekin huomannut, että kaikkein positiivisimmat itkut eivät itketä samalla tavalla kuin surullisemmat. Joskus taas voi käydä toisin päin – ihmismieli toimii niin kummallisesti.

Itkuvirsien aihekirjo on laaja ja niillä voidaan ottaa kantaa myös yhteiskunnallisiin asioihin. Itkuvirsitaiteilija Pirkko Fihlman on esimerkiksi itkenyt maaseudun ahdingosta ja vallanpitäjistä.

Paradoksaalista kyllä, on olemassa myös iloisempia itkuja, kuten vaikkapa onnitteluitkuja, ja esimerkiksi kansanperinteen kerääjille on aikoinaan esitetty kiitositkuja.

– Kun perehdyin 1900-luvun alussa tallennettuihin itkuvirsiteksteihin huomasin, kuinka paljon siellä on nykyihmiselle tuttuja tunteita. Vaikka yhteiskunta on joskus ollut täysin erilainen, ei ihminen ehkä ole luonteeltaan muuttunut kovinkaan paljoa, Emmi Kuittinen pohtii.

Emmi Kuittinen, itkuvirsi
Emmi Kuittisen mukaan itkuvirsien ideana on, että kaikilla on omat, henkilökohtaiset itkunsa.Jussi Mankkinen / Yle

Itkuvirsi ei ole kristillistä perinnettä

Suomessa itkuvirret liittyvät vahvasti karjalaiseen kansanperinteeseen, ja ne levisivät muualle maahan talvi- ja jatkosodan jälkeen evakkojen mukana. Välillä traditio uhkasi kadota Suomesta kokonaan, mutta sitä ryhdyttiin elvyttämään 1970-luvun lopulla Ilomantsin seudulla.

2000-luvun alussa itkuvirsi koki renessanssin, ja sen ympärille perustettiin Äänellä itkijät ry (siirryt toiseen palveluun), joka on järjestänyt itkukursseja paitsi Suomessa myös muissa Pohjoismaissa ja jopa Espanjassa saakka. Kotimaiset kansanmuusikot taas ovat lähteneet tutkimaan itkuvirsiä nimenomaan musiikillisista näkökulmista.

Weeping, Kalle Vainio
Weeping-levyn äänityksiä luonnon keskellä: Kalle Vainio, Erika Hammarberg, Sarah Palu, Johanna Tarkkanen.Jussi Mankkinen / Yle

Suomalainen itkuvirsiperinne on kiinnostanut myös kansainvälisesti: viime vuonna siitä kirjoitti muun muassa yhdysvaltalainen YES!-julkaisu. (siirryt toiseen palveluun)

Itkuvirsiin liittyy jonkin verran harhakäsityksiä. Nimestä huolimatta kyse ei esimerkiksi ole kristillisestä perinteestä. "Virren vierittely" on aiemmin tarkoittanut mitä laulua tahansa, ja kansan parissa on käytetty myös termiä äänellä itkeminen tai luvottelu.

– Itkuvirsi on tutkijoiden lanseeraama termi, eikä sillä ole mitään yhteyksiä kristilliseen veisuuperinteeseen. Tosin esimerkiksi Karjalassa itkuvirsiin on luonnollisestikin sekoittunut ortodoksisia piirteitä, Emmi Kuittinen tarkentaa.

Itkuvirret eivät myöskään ole puhdas suomalainen ilmiö. Itkuvirsiä – tai valituslauluja – on esiintynyt jo muinaisessa egyptiläisessä ja sumerilaisessa kulttuurissa sekä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen keskuudessa. Perinne elää edelleen vahvana Lähi-idässä, jossa sitä on valjastettu jopa polittiisiin tarkoituksiin.

– Iranissa esimerkiksi on virallinen surukuukausi, jolloin itkuvirsiä ja valituslauluja voidaan esittää. Tämä toteutuu valtionuskonnon eli islamin ehdoilla, Emmi Kuittinen sanoo.

Weeping, kantele, Johanna Tarkkanen
Itkuvirsi kohtaa levyllä Johanna Tarkkasen vaskikielisen kanteleen.Jussi Mankkinen / Yle

Itkuvirsi kohtaa tilaäänityksen

Tänä syksynä itkuvirret ovat ponnahtaneet kotimaisissa musiikkipiireissä esille useassa eri yhteydessä.

Suomalais-ugrilaiseen musiikkiperinteeseen erikoistunut muusikko Noora Kauppila on käynyt elokuun ajan esittämässä itkuvirsiä uhanalaisilla soilla Kuusamoa myöten.

Kauppila on kutsunut Itku äidin haudalla - konserttisarjaa puhdistautumisriitiksi, joka tutkii karjalankielistä itkuperinnettä kollektiivisen suremisen muotona. Yleisöä on pyydetty ottamaan mukaan muun muassa kumisaappaat – ihan oikeilla soilla kun on tässä tapauksessa tarvottu.

Emmi Kuittisen äänellä itkeminen taas on pääosassa säveltäjä Kalle Vainion uudella Weeping-levyllä, joka ilmestyy loppuvuodesta.

– Kansanmusiikin maisterina olen luonnollisestikin törmännyt itkuvirsiin jo useamman kerran. Minua on aina kiinnostanut pidemmän kaavan estetiikka, jossa musiikkia ei tehdä kolmen minuutin formaatissa. Itkuvirsissä tulee hyvin esille henkilökohtainen kokemus ja ajan katomisen tunne, Vainio pohtii.

Kalle Vainio, Weeping, pelto
Säveltäjä Kalle Vainiota kiinnostaa itkuvirsien ajattomuus.Jussi Mankkinen / Yle

Viime vuonna Vainio teki soolokonsertin kolmelle flyygelille. Konsertissa tutkittiin itkuvirsiin liittyvää äänen murtumista ja äänen luonnetta. Ideana oli nimenomaan imitoida preparoidun flyygelin avulla itkuvirsiä ja samalla muuttaa lähinnä klassisesta musiikista tunnettua instrumenttia kansanmusiikinomaisemmaksi.

– Siitä lähti liikkeelle ajatus, että tästähän voisi tehdä myös levytyksen isommalla porukalla, ja että Emmi Kuittinen tulisi mukaan laulamaan itkuvirsiä, Vainio jatkaa.

Moniulotteisessa kokonaisuudessa Kuittisen lauluosuuksiin lisätään myöhemmin Vainion soittamaa preparoitua pianoa ja modulaarisyntetisaattoria. Mukana on myös muun muassa puhaltimia, kanteleita sekä harppu, joita on äänitetty tilallisesti pellolla ja metsissä Pusulassa.

– Studio- ja tilaäänityksen ero on aika valtava. Täyttä hiljaisuutta ei ole, vaan esimerkiksi puiden, tuulen ja heinäsirkkojen äänet kuuluvat läpi. Tällaiset asiat voi sitten kääntää edukseen – studiossa saatu jälki on tietenkin kliinisempää, Kalle Vainio sanoo.

Mutta jos palataan vielä itkuvirsiin – onko niiden esittämisessä kyse jonkinlaisesta terapiasta, kuten toisinaan voi itkemisen kanssa olla?

– En ajattele itkuvirsiä terapiana, eikä niiden esittäminen ole minulle mikään terapiatilanne. Välillä itkuvirsien esittämisestä tulee hyvin euforinen olo, koska siinä uppoaa jonkinlaiseen flow-tilaan. Toisinaan taas voi tulla apeutunutkin olo. Kyllähän niistä saa irti kaikenlaisia tuntemuksia, Emmi Kuittinen kiteyttää.

Emmi Kuittinen, itkuvirsi
Emmi Kuittinen ja isoäidin tekemä itkuliina.Jussi Mankkinen / Yle