1. yle.fi
  2. Uutiset

Matti Rag Paananen kulttuuriturkulaisten joukkoon

Paananen on tehnyt pitkän uran muun muassa säveltäjänä, sovittajana ja pianistina.

Turku

Turkuseura on valinnut säveltäjän ja kulttuurin monitoimimiehen Matti Rag Paanasen vuoden Kulttuuriturkulaiseksi.

Paananen on tehnyt pitkän uran säveltäjänä, sovittajana ja pianistina. Hän on säveltänyt seitsemän sinfoniaa ja lukuisia pienimuotoisempia teoksia.

Musiikin ohella Paananen on kunnostautunut myös runoilijana ja maalarina.

Kulttuuriturkulaiseksi valinnan myötä Paanasen nimikyltillä varustettu nimikkopuu istutetaan Samppalinnan puistoon.

Kulttuuriturkulainen on valittu vuodesta 2006. Aiempia tittelin haltijoita ovat muun muassa Karita Mattila, MIkko Kouki, Reijo Mäki ja Matti Salminen.

Matti Rag Paananen sai Turun kaupungin taidepalkinnon vuonna 1985. Hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 1999.

Lue seuraavaksi