Iran on jatkanut ydinsopimuksen noudattamista Yhdysvaltain vetäytymisestä huolimatta

Ydinsopimuksen tulevaisuus on edelleen epävarma.

ydintekniikka
Mielenosoittajat vahingoittavat Yhdysvaltojen lippua ydinsopimusmielenosoituksessa Iranissa toukokuussa 2018.
Iranilaiset osoittivat mieltään sen jälkeen kun Trump ilmoitti Yhdysvaltojen vetäytyvän Iranin ydinsopimuksesta toukokuussa 2018.Rouzbeh Fouladi / AOP

Iran on jatkanut vuonna 2015 solmitun ydinsopimuksen noudattamista siitä huolimatta, että Yhdysvallat on päättänyt vetäytyä sopimuksesta.

Näin kertoo Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n vielä julkaisematon raportti, jonka uutistoimistot Reuters ja AP ovat saaneet nähtäväkseen.

Raportin mukaan Iran on jatkanut sopimuksessa mainittujen määräysten noudattamista, kuten rikastetun uraanin varastoinnin rajoittamista, myös kuluneen kesän ajan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti toukokuussa, että Yhdysvallat vetäytyy sopimuksesta ja asettaa uudestaan voimaan Iranin-vastaiset pakotteet.

Sen jälkeen Iranin talous on ajautunut yhä suurempiin vaikeuksiin ja Iranin rialin kurssi on sukeltanut.

Ensimmäiset Yhdysvaltain asettamat pakotteet tulivat voimaan tässä kuussa.

Kolme vuotta sitten solmitun sopimuksen tarkoitus oli estää Irania kehittämästä ydinasetta. Vastineeksi Iran sai taloudellisia helpotuksia ja lupauksen kansainvälisten pakotteiden purkamisesta.

Sopimuksessa ovat yhä mukana Saksa, Britannia, Ranska, Venäjä ja Kiina. Ne ovat ilmoittaneet haluavansa pitää kiinni ydinsopimuksesta.

Epävarmaa kuitenkin on, tyytyykö Iran sellaiseen sopimukseen, jossa Yhdysvallat ei ole mukana.

Lue lisää:

Trump ja Iranin presidentti räikeässä sanasodassa – uhkailevat toisiaan sodalla ja kärsimyksellä

Trump saattoi pelata Iranin vanhoillisten pussiin – "Vanhoillisten mielestä USA:n lähtö ydinsopimuksesta oli siunaus"

Lähteet: AP, Reuters