Tampereen rokkareiden vuokrataloon pääsevät myös tanssijat ja näyttelijät – sopiva tontti löytyi Kalevasta

Elävän musiikin säätiö haluaa tukea pätkätöiden kanssa painiskelevia esittävien taiteiden edustajia.

vuokra-asunnot
mies soittaa sähkökitaraa
AOP

Tampereelle on tulossa esittävien taiteilijoiden vuokratalo. Tampere aikoo varata tontin Elävän musiikin säätiölle ELMU:lle ja Y-Säätiölle Kalevanrinteen alueelta.

Säätiöillä on suunnilleen vastaavalla periaatteella toimiva musiikkialan vuokratalo Jallukka Helsingin Jätkäsaaressa.

– Kun Helsinki on vahvasti musiikkipainotteinen, tämä olisi hieman laajemmin esittäville taiteille, sanoo Christian Moustgaard ELMU-säätiöstä.

Muusikoiden lisäksi asukkaat voisivat siis olla vaikkapa teatterin tai tanssin ammattilaisia. Ideana on tukea pätkätöiden ja muiden sosiaalisten ongelmien kanssa painiskelevia esittävien taiteen edustajia.

– Kun olet pätkätyösuhteessa, mahdollisuudet esimerkiksi asuntosäästäjänä ovat muita heikommat, jolloin on hyvä, että on kohtuuhintaista vuokratuotantoa, Moustgaard sanoo.

Puolet asunnoista taiteilijoille, puolet muille

Ala- tai yläikärajaa talossa ei olisi. Työelämässä olevien lisäksi sinne pääsisivät myös alan opiskelijat, tai eläkeläiset, jotka ovat tehneet uran esittävien taiteiden parissa.

Taloon tulisi vajaat 40 asuntoa, joista ehkä puolet esittävien taiteiden edustajille ja loput muille. Moustgaardin mukaan kaikkiin asuntoihin asukkaat valittaisiin sosiaalisin perustein.

Kalevassa sijaitsevalla tontilla on 2 000 kerrosneliötä. Tontille voi rakentaa kuusikerroksisia asuinrakennuksia.

Tontti on puretun Nesteen huoltoaseman paikalla Sarvijaakonkadun ja Sammonkadun väliin jäävässä korttelissa. Kaupunki kunnostaa parhaillaan alueen maaperää.

Kysyntää riittää

Tampereen asunto- ja kiinteistölautakunta on tekemässä päätöstä tontin varaamisesta 5. syyskuuta. Talon suunnittelu voi alkaa, jos kaupungilta tulee myönteinen päätös.

Moustgaard arvioi, että suunnitteluun ja rakentamiseen menee vähintään kaksi ja puoli vuotta.

– Meillä on runsaasti kokemuksia Helsingin talosta, ja niitä luonnollisesti pitää saada hyödynnettyä.

Asukkaita Tampereelle ei vielä ole tiedossa. ELMU uskoo, että kysyntää riittää. Helsingissä säätiö tutkailee jo lisäkohteita.

Helsingin Jätkäsaareen vuoden 2017 alkupuolella valmistuneessa Jallukassa on 25 vuokra-asuntoa musiikkialan ammattilaisille tai eläkeläisille, jotka ovat tehneet uran musiikkialalla. Lisäksi talossa on 49 Y-säätiön asuntoa.

Korjattu 31.8.2018 9.54: Kaikkiin asuntoihin asukkaat valittaisiin sosiaalisin perustein.