Rovaniemeläiset nousemassa valtion kiinteistölaitosta vastaan

Rovaniemen kaupunginhallitus saa piakkoin eteensä vetoomuksen, jossa vaaditaan niin sanotun lääninhallituksen alueen suojelua. Alueelle hakee kaavamuutosta valtion Senaatti-kiinteistöt muun muassa hotellirakentamista varten.

kiinteistöt
Tähän entisen lääninhallituksen rakennukseen Senaatti-kiinteistö haluaisi majoitus- ja ravintolatoimintaa
Tähän entisen lääninhallituksen rakennukseen Senaatti-kiinteistö haluaisi majoitus- ja ravintolatoimintaaVesa Vaarama / Yle

Kaupunkilaiset ovat nousemassa vastarintaan, kun Rovaniemeä rakennetaan kiihtyvällä vauhdilla turisteille ja asuntosijoittajille. Tällä kertaa kaavamuutoksen kohteena on lääninhallituksen alue.

Alueen omistaa Senaatti-kiinteistöt, valtion kiinteistöomaisuutta hoitava ja hallinnoiva valtionvarainministeriön alainen liikelaitos.

Se on hakenut alueelle kaavamuutosta, jonka pohjalta alueelle voisi rakentaa noin 6 000 kerrosneliömetriä asuintiloja ja noin 7 500 kerrosneliömetriä hotelli- ja majoitustoimintaa varten. Lisäksi Senaatti-kiinteistöt haluaa tontille rakennusoikeutta noin 4 000 kerrosneliömetriä hallintotiloja varten.

Kaavamuutoksen uudisrakentamisen kerrosneliömääriä voi verrata entisiin lääninhallituksen hallintorakennuksiin, niiden huoneistoala on 2 353 neliömetriä.

Senaatti haluaa myös selvittää, voiko vuosina 1947-1949 rakennettuihin rakennuksiin sijoittaa esimerkiksi ravintola- ja majoitustoimintaa.

Havainnekuvan mukaan lääninhallituksen alueelle olisi tulossa puolenkymmentä isoa uudisrakennusta, jos kaava muutetaan Senaatti-kiinteistöjen haluamalla tavalla.
Havainnekuvan mukaan lääninhallituksen alueelle olisi tulossa puolenkymmentä isoa uudisrakennusta, jos kaava muutetaan Senaatti-kiinteistöjen haluamalla tavalla.Rovaniemen kaupungin julkaisu: OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. kaupunginosa, Lapin aluehallintoviraston korttelialue

Nyt jo yli 500 allekirjoittajaa

Adressiin on kerätty allekirjoituksia sekä netissä että Wanhoilla markkinoilla.

Nettiadressi nimeltä ”Lapin lääninhallituksen kortteli suojeltava” on edelleen auki. Se on tarkoitus luovuttaa Rovaniemen kaupunginhallitukselle lähiviikkoina. Kaupunginhallitus päätti maaliskuussa käynnistää kaavamuutoksen, mutta asia ei ole vielä edennyt.

Adressin on allekirjoittanut yhteensä reilu 500 ihmistä, mitä adressin aloittaja pitää erinomaisena.

– Minulla oli tavoite, että jos saamme 200 allekirjoittanutta taistelemaan alueen puolesta. Taistelemaan, että tuo alue säilytettäisiin perintönä vielä eteenpäin semmoisena kuin se on jälleenrakennusajalta tullut ja että alue pysyy ihmisten käytössä, sanoo adressin alullepanija Henri Ramberg.

Museovirasto: osa ainutkertaista kokonaisuutta

Valtakunnallisten merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen sivustollaan Museovirasto mainitsee Rovaniemen hallinto- ja kulttuurikeskuksen, johon kuuluvat Lappia-talo, kirjastotalo, kaupungintalo, valtion virastotalot ja lääninhallituksen rakennusryhmän.

Museoviraston kanta on, että kyseessä on Suomessa lajissaan poikkeuksellisen monumentaalinen ja kaupunkikuvallisesti merkittävä kokonaisuus.

Lääninhallituksen alue on tällä hetkellä idyllinen rovaniemeläisten "olohuone".
Lääninhallituksen alue on tällä hetkellä idyllinen rovaniemeläisten "olohuone".Vesa Vaarama / Yle

Samalla kannalla on myös Henri Ramberg sillä lisäyksellä, että jo pelkästään lääninhallituksen alue on kaupunkilaisille tärkeä paikka.

– Se on meidän kaupunkilaisten olohuone. Ylipäänsä puisto ja kokonaisuus on aikoinaan suunniteltu ihmisiä varten. Se on ainutkertaista, mitä meillä on kaupungissa jäljellä siitä ajasta, Ramberg sanoo

– Meille käy kohta niin kuin Kanarialla, että keskusta on hotelleja ja ihmiset asuu jossain kaukana vaaroilla. Meillä asukkailla ei ole enää mitään sijaa täällä.