Poliisi jatkaa vakavan koulukiusaamisepäilyn selvittelyä viikonloppuna: "Ensi viikolla katsotaan, onko syytä epäillä rikosta"

Iltalehden uutisen mukaan yhdeksäsluokkalainen poika olisi pakotettu syömään myrkyllisiä hevoskastanjoita ja hänen suuhunsa olisi laitettu vuotavia paristoja.

koulut
poliisi kuvitusta
Henrietta Hassinen / Yle

Poliisi on jatkanut epäillyn vakavan koulukiusaamistapauksen selvittelyä Kotkassa.

Rikosylikonstaapeli Jarmo Rahkola kertoo, että poliisi kuulustelee viikonlopun aikana sekä asianomistajaa eli yhdeksäsluokkalaista poikaa että todistajia.

Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä.

– Ensi viikolla katsotaan, onko syytä epäillä rikosta, rikosylikonstaapeli Jarmo Rahkola Kaakkois-Suomen poliisista kertoo.

Iltalehden (siirryt toiseen palveluun) tiistaisen uutisen mukaan yhdeksäsluokkalainen poika olisi pakotettu syömään myrkyllisiä hevoskastanjoita ja hänen suuhunsa olisi laitettu vuotavia paristoja. Lehden mukaan poika toipui vammoistaan sairaalassa.

Myös koulu jatkaa selvittämistä

Tapauksen selvittelyä jatketaan myös koulussa.

– Jos käy ilmi, että kyse on tosiaan kiusaamisesta, niin silloinhan tilanne on todella vakava, kommentoi koulun rehtori Anders Nordström keskiviikkona Ylelle.

Rehtorin mukaan tilanne paljastui oppitunnin aikana.

– Kyseinen henkilö poistui luokasta. Opettaja ja toinen oppilas lähtivät perään tutkimaan, mikä hänen tilanteensa on. Terveydenhoitaja oli kutsuttu paikalle ja sitä kautta poika oli toimitettu jatkotutkimuksiin, Nordström kertoi.

Koulun nuoret ahdistuneita

Epäilty koulukiusaamistapaus on nostattanut myös someraivon Kotkassa.

Tapaus on aiheuttanut nuorissa ahdistuneisuutta, kun he seuraavat koulunsa ympärillä vellovaa mylläkkää.

Kotkan nuorisovaltuuston sihteeri Mindi Havumäki on kertonut olevansa huolissaan aikuisten käytöksestä kiusaamisepäilyn selvittelyssä ja toivoo uutisia seuraavilta aikuisilta maltillisuutta kommentointiin.

– Mediassa on välillä jopa ylidramatisointia tapahtumista. Tuntuu välillä, että yritetään saada vain kinaa aikaan, Havumäki pohtii.

Raivoamisen sijaan Havumäki näkee paremmaksi vaihtoehdoksi rauhallisen lähestymisen tunteita kuumentavaankin aiheeseen.

– Ensimmäiseksi ei kannata mennä sinne someen. Lapsen tai nuoren kanssa tulisi keskustella ja mennä hänen ehdoillaan, koska kiusaaminen ja sen puinti koskettaa eniten häntä. Se voi olla rankka paikka, Mindi Havumäki miettii.

Havumäki kehottaa aikuisia muutenkin käyttäytymään hyvin.

– Esimerkki tulee aina kotoa tai muusta elinympäristöstä. Lapsi tai nuori ei ole syntyessään oppinut vetämään turpaan, vaan se on aina jostain esimerkkinä opittu, Mindi Havumäki summaa.