Seljesin lomakylä sulkee ovensa – kunta katkaisee lämmityksen talveksi

Alaveteli

Alavetelissä toimivan Seljesin lomakylän lakkauttaminen on varmistunut. Yrittäjä on irtisanonut sopimuksensa ja Kruunupyyn kunta on ilmoittanut sulkevansa lomakylän lämmityksen ja sähköt ensimmäistä kertaa talveksi. Kunta kaavoittaa alueelle huvilatontteja.

Toiminta Seljesissä lakkaa syyskuun lopussa.

Kaksi vuotta Seljesin toimintaa pyörittänyt Juhani Kemppainen sanoo olevansa hyvin tyytyväinen ravintolan toimintaan, mutta myöntää, että mökit olisivat kaivanneet uusimista.

– Seljesin kehittäminen olisi vaatinut kaikkien osapuolien saumatonta yhteistyötä, mutta tässä on niin monta toimijaa ja maanomistajaa. Yhteistä tahtoa ei löytynyt, lisäksi mökkien kunnostamiseen olisi tarvittu pääomaa.

Monet ihmiset ovat nousseet vastustamaan lomakylän toiminnan lopettamista. Kunta vakuuttaa, että alueella voi tulevaisuudessakin vierailla ja uimaranta sekä noin 5 hehtaarin viheralue jää kaikkien käyttöön.