Rottien myrkyttäminen jää ammattilaisille – loukku tavallisen ihmisen keinoksi

Loukut ja siisteys ovat kuluttajien keinoja hillitä rottia.

rotta (laji)
Kaksi rottaa
Pat Morris / AOP

Enää kuka tahansa ei voi ryhtyä myrkyttämään pihaltaan löytyviä rottia, kun myrkytysoikeus on siirtynyt vain ammattilaisille. Kuluttajat eivät myöskään saa enää ostaa rottien torjuntaan käytettävää jyrsijämyrkkyjä.

Uusi EU-lainsäädäntö kielsi jo tämän vuoden helmikuussa rottien tuhoamiseen tarkoitettujen jyrsijämyrkkyjen myynnin kuluttajille. Kuuden kuukauden siirtymäaika päättyi elokuussa, eivätkä kuluttajat saa enää käyttää näitä myrkkyjä.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ylitarkastaja Sanna Koivisto kertoo, että lainsäädännön myötä tuotteisiin lisättiin varoitus, jonka mukaan tuote voi olla lisääntymiselle vaarallinen. Tämän varoituksen sisältäviä tuotteita ei saa myydä kuluttajille.

Jyrsijämyrkyt voivat aiheuttaa myös muita myrkytysoireita ihmisille, ja erityisen vaarallisia ne ovat lapsille. Ihminen saa myrkytyksen usein ihon tai suun kautta. Oireita voivat olla esimerkiksi hallitsematon verenvuoto sekä hengitysvaikeudet.

– Olemme Suomessa vähän jäljessä muista Pohjoismaista, joissa kuluttajat eivät ole enää vuosiin saaneet torjua rottia jyrsijämyrkyillä, Koivisto kertoi.

Varoitus rotanmyrkystä rottien syöttiasemalla
Varoitus rotanmyrkystä rottien syöttiasemalla.Ritva Siltalahti / Lehtikuva

Rotanloukut ovat edelleen kuluttajien saatavilla

Kuluttajat voivat edelleen tuhoja tuhota rottia mekaanisilla loukuilla. Kuluttajien ei haluta käyttävän jyrsijämyrkkyjä, koska niissä olevat myrkyt ovat erittäin pysyviä ja kertyviä. Niitä löytyy vielä pitkän ajan kuluttua luonnosta ja toisista eläimistä.

– Haluamme välttää muiden eläinten altistumista näille myrkyille. Rotanmyrkkyä löytyy yli 80 prosentilta niiltä eläimiltä, jotka syövät jyrsijöitä, Koivisto sanoi.

Toinen syy siirtää rotanmyrkkyjen käyttö ammattilaisille on, että rotille voi kertyä vastustuskyky myrkkyjä vastaan, jos myrkkyjä ei osata käyttää oikein.

Kuluttajat saavat kuitenkin edelleen ostaa jyrsijämyrkkyjä, jotka on tarkoitettu hiirien torjuntaan.

– Uskomme myös, että kuluttajilla on enemmän tarvetta hiirien kuin rottien torjunnalle, Koivisto sanoo. Näiden valmisteiden myrkkypitoisuus on alle 30 milligrammaa per kilo, ja niitä myydään vain esitäytetyissä syöttölaatikoissa.

– Vaikka rotta mahtuisi kuluttajille myytävään hiirien syöttölaatikkoon ja myrkky olisi tehokas myös rotalle, on hiirille suunnatun syöttölaatikon myrkkymäärä liian pieni rotalle, Koivisto sanoo.

Rottien syöttiasema vantaalaisen taloyhtiön pihalla
Rottien tuhoamiseen tarkoitetut jyrsijämyrkyt viedään kuluttajien ulottumattomiin, ja rottia saavat jatkossa myrkyttää enää vain ammattilaiset.Ritva Siltalahti / Lehtikuva

Ennaltaehkäisy on rotantorjunnan ydin

Koivisto muistuttaa, että kuluttajat voivat tehdä paljon rottien torjumiseksi. Ennaltaehkäisy on tärkein keino pitää rotat ja muut jyrsijät poissa pihapiiristä.

– Piha kannattaa pitää siistinä niin, ettei sieltä löydy rotille ruokaa, juomaa eikä piilopaikkoja. Jätteet pitää laittaa kannellisiin jäteastioihin ja avokompostia ei kannata pitää. Lintujen ruokinta ja siitä maahan valuvat siemenet on luultavasti paras keino houkutella rottia pihapiiriin, Koivisto kertoo.

Lintujen ruokkimisen voi myös lopettaa tai käyttää talipalloja, joista ei helposti irtoa siemeniä.

– Mikäli pihalle ilmestyy rottia kaikista varotoimista huolimatta, niille voi virittää loukkuja. Mikäli kuluttaja ei pääse itse eroon rotista, kannattaa apuun kutsua tuholaistorjuntayritys, Koivisto sanoo.