Joensuussa epäilty taksiryöstö – poliisi käytti asetta

Taksinkuljettaja on kertonut kyytiin nousseen miehen ottaneen teräaseen esiin, käyttäytyneen sekavasti ja vaatineen puhelimia itselleen.

Joensuu
taksin valo
Ismo Pekkarinen / AOP

Poliisi käytti ampuma-asetta epäillyn taksiryöstön yhteydessä Joensuussa Pohjois-Karjalassa.

Poliisi sai varhain sunnuntaiaamuna kello 1. 30 tehtävän, jonka mukaan taksista oli tullut ryöstöhälytys.

Poliisin saamien tietojen mukaan taksi oli ajamassa Kontioniemestä kohti Joensuuta. Poliisipartio havaitsi taksin Kajaanintiellä, mutta auto pysähtyi vasta Kuopiontiellä linja-autopysäkille. Taksinkuljettaja poistui kuljettajan paikalta heti auton pysähdyttyä ja kertoi poliisille, että kyydissä olleella miehellä oli teräase.

Poliisi kertoo sunnuntaina lähettämässään tiedotteessa, että poliisi käskytti ensin miestä, mutta hän ei totellut poliisia vaan käveli autosta teräase kädessään kohti poliisia. Poliisi ampui miestä ylävartaloon hänen pysäyttämisekseen.

Rikoksesta epäilty on poliisin mukaan 21-vuotias kontiolahtelainen mies. Hänet on toimitettu sairaalahoitoon, mutta miehen terveydentilasta ei ole tietoa.

Poliisin mukaan aamun aikana tehdyissä kuulusteluissa on selvinnyt, että taksiryöstöstä epäilty mies oli ottanut teräaseen esiin heti kyytiin tultuaan ja vaatinut kuljettajalta puhelimia itselleen. Taksinkuljettajan mukaan mies oli käyttäytynyt autossa sekavasti ja huitonut teräaseella. Kuljettajalle ei tullut tapahtuneessa fyysisiä vammoja ja hän on saanut omaisuutensa takaisin, poliisi kertoo tiedotteessa.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä ryöstönä ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena. Poliisin aseenkäyttöä arvioi myöhemmnin valtakunnansyyttäjänvirasto.