Argentiina on valmis lakkauttamaan jopa puolet maan ministeriöistä osana säästöohjelmaa

Argentiinan talous on kriisissä, jota on pahentanut muiden kehittyvien talouksien valuuttojen romahdus.

Argentiina
ihmisiä kadulla
Argentiinan peson arvo laskee.David Fernandez / EPA

Argentiinan presidentti Mauricio Macri sanoi maanantaina, että hallitus aikoo pyytää vientiyrityksiä maksamaan lisää veroja.

Macri sanoi Argentiinan televisiossa, että tavoitteena on Argentiinan budjettivajeen paikkaaminen.

Macrin mukaan vientiverot ovat huonoja veroja mutta kyse on hätätilanteesta.

Argentiinan maatalousministeriö on jo ilmoittanut muuttavansa muun muassa viljojen vientiveroja. Argentiina on maailman johtava soijarouheen ja soijaöljyn viejä.

Osana säästöohjelmaa Argentiina aikoo myös lakkauttaa jokseenkin puolet maan hallituksen ministeriöistä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun). Vielä ei ole kerrottu, mitkä ministeriöt lopetettaisiin tai sulautettaisiiin yhteen.

Inflaatio on kiihtynyt Argentiinassa ja valuutta peson arvo heikentynyt vuoden alusta yli 40 prosenttia Yhdysvaltain dollariin nähden.

Huolet valtion maksukyvystä ovat huolestuttaneet markkinoilla. Argentiina on pyytänyt Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää nopeuttamaan luvatun tukilainan maksua.

Argentiinalainen El Confidencial -lehti (siirryt toiseen palveluun) kirjoittaa, että Macrin hallituksen tekemät virheet rahapolitiikassa kostautuvat. Lehden mukaan tilannetta ovat pahentaneet Argentiinassa tänä vuonna koettu paha kuivuus, Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kauppasota ja muiden kehittyvien maiden kuten Turkin valuuttojen romahdus.

Lähteet: Reuters, AFP, AP