Tuija Siltamäen kolumni: Sinun kohtusi ei ole sinun

Aborttien vastustamisessa ei oikeasti ole kyse elämän vaan uskonnollisten tunteiden suojelemisesta, kirjoittaa Tuija Siltamäki.

kolumnit
Tuija Siltamäki
Tuija SiltamäkiMatias Väänänen / Yle

Siinä se törröttää kuin kerrostalon kokoinen keskisormi.

Pusuemoji.

Ei Tinderin panoviestissä, vaan ulkoministerin blogissa.

Elokuun alussa julkaistussa “kirjoituksessa (siirryt toiseen palveluun)Timo Soini kommentoi Argentiinan senaatin päätöstä olla höllentämättä maan äärimmäisen tiukkaa aborttilakia.

_Jalkapalloa, tangoa, kulttuuria, bisnesmahdollisuuksia_… Soini fiilistelee Argentiinan muita hienoja puolia. Eläköön elämä, vahvempi kuin kuolema, emoji, Soini päättää kirjoituksensa.

Abortti on Argentiinassa sallittu vain siinä tapauksessa, että raskaus on saanut alkunsa raiskauksesta tai se vaarantaa naisen terveyden. Parlamentin alahuoneessa hyväksytty mutta senaatissa tyrmätty esitys ehdotti, että abortti sallittaisiin 14. raskausviikkoon asti. Mitään aborttifestareita ei siis edelleenkään olisi ollut luvassa.

Soinin huomionhakuisista korahduksista on toki turha suuttua. Mikroskooppista kannatusta nauttivan pienpuolueen riviedustajalta on turha odottaa tämän kummempaa dialogia. Ulkoministerillä sellainen vastuu kuitenkin on.

Naisten ja tyttöjen oikeuksien edistäminen on yksi Suomen ulkopolitiikan painopisteistä. Siihen kuuluu esimerkiksi naisten lisääntymis- ja seksuaaliterveyden edistäminen. Tämä voi nyt järkyttää, mutta nyky-ymmärryksen mukaan naisilla on oikeus päättää omasta kehostaan. Tähän oikeuteen kuuluu myös abortti.

Suomessa ollaan siis tilanteessa, jossa ulkopolitiikan johtaja ei tue Suomen ulkopoliittisia tavoitteita, vaan pikemminkin haittaa niiden toteutumista. Ja mainitsinko jo, että hänen puolueensa kannatus on hieman yli prosentti?

Soinin ja muiden intohimoisten abortin vastustajien lausunnoista välittyy usein syvä kyvyttömyys ymmärtää, mistä abortissa on kyse.

WHO:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) maailmassa tehdään vuosittain noin 42 miljoonaa aborttia. Vain hieman yli puolet niistä tehdään turvallisesti. Erityisen paljon vaarallisia abortteja tehdään Latinalaisessa Amerikassa. Argentiinassa ja muissa aborttipolitiikaltaan “hienoissa maissa” abortteja ei tehdä huvikseen tai murhanhimosta, vaan pakosta. Syyt vaihtelevat taloudellisista ongelmista sosiaalisiin. Rahat eivät riitä nykyistenkään lasten elättämiseen tai ei-toivottu raskaus tietäisi menolippua yhteisön hylkiöksi.

Jos laillista aborttia ei ole saatavilla, tehdään laiton.

Valkaisuaine polttaa sisukset, katolta hypätessä lähtee todennäköisesti henki joltain muultakin kuin sikiöltä.

Noin 68 000 naista kuolee vuosittain vaarallisten aborttimenetelmien takia. Ja vaikka toimenpiteestä selviäisikin hengissä, miljoonat kärsivät sen jälkeen pitkäaikaisista terveysongelmista.

Se ei sinänsä ole yllätys. Valkaisuaineen juomista, katolta hyppäämistä tai henkarin tunkemista kohtuun ei millään mittarilla voi pitää järin terveellisenä toimintana. Valkaisuaine polttaa sisukset, katolta hypätessä lähtee todennäköisesti henki joltain muultakin kuin sikiöltä. Ja pystyykö kohduton ihminen edes kuvittelemaan, miten paljon sattuu työntää metallinen keppi sisäelimen sisään?

Se, että joku riskeistä huolimatta valitsee niin väkivaltaisen ja vaarallisen menetelmän, ei kerro elämän halveksimisesta. Se kertoo syvästä epätoivosta.

Aborttien vastustajat vetoavat tavallisesti siihen, että jokainen elämä on pyhä, ja elämän katsotaan alkavan hedelmöittymisestä eikä jostain tietystä raskausviikosta. Tätä näkemystä esimerkiksi Päivi Räsänen on julkisuudessa selväsanaisesti ja kunnioitettavasti puolustanut. Elokuun alussa A-Studion piinapenkissä abortteja vastusti juuri Räsänen. Soinia ei kiinnostanut avata näkemyksiään julkisesti.

Jokaisella ihmisellä, myös ulkoministerillä, on oikeus uskonnolliseen vakaumukseen. Elämän pyhyyden kunnioittaminen on kaunis arvo. Aborttikeskustelun kanssa sillä ei kuitenkaan ole oikeastaan mitään tekemistä.

Tiukan aborttilain ei ole tarkoitus suojella vain “elämän” pyhyyttä, vaan ennen kaikkea uskonnollisia tunteita. Abortin vastustajasta on loukkaavaa, että tuntemattomat ihmiset tekevät hänen pyhien arvojensa vastaisia valintoja, vaikkei se oikeastaan hänelle kuulu.

On helppo painella äänestysnappuloita ja kirjoittaa vähätteleviä blogitekstejä, kun ei itse joudu pelkäämään, että kurjan sattuman kautta loppuelämä menee uusiksi.

Palkkio elämän pyhyyden vaalimisesta ei yleensä ole häävi. Tiukan uskonnollisissa maissa avioliiton ulkopuolella alkunsa saaneen lapsen synnyttäminen voi lyödä naiseen sosiaalisen stigman, josta ei välttämättä koskaan pääse eroon. Vaikka raskaus olisi saanut alkunsa raiskauksesta tai insestistä, syntisen porton leima on ja pysyy. Mitäs annoit.

Ensin naiselta siis viedään oikeus päättää omasta kehostaan ja tulevaisuudestaan, ja kun hän taipuu elämään yhteisön normien mukaan ja pitää lapsen, yhteisö hylkää hänet. Se on julmaa ja inhottavaa, ja sellaisesta kulttuurista elämän pyhyyden kunnioittaminen on kaukana.

On helppo painella äänestysnappuloita ja kirjoittaa vähätteleviä blogitekstejä, kun ei itse joudu pelkäämään, että jonkin kurjan sattuman kautta koko loppuelämä menee uusiksi. Pahimmillaan ei-toivottu raskaus voi pilata elämän ja lievemmissäkin tapauksissa se voi siltä tuntua. Ja kun kyse on niin isosta asiasta kuin toisen ihmisen elämä, pitäisi niin näennäisesti pienen syyn kuin “mä en halua” riittää. Minusta se on elämän pyhyyden kunnioittamista.

Nyky-ymmärryksen mukaan ihmisellä on vain yksi elämä. Jokaisella on oltava oikeus päättää itse, miten sen haluaa käyttää. Se oikeus on niin perustavanlaatuinen, että on täysin yhdentekevää, kuinka monia uskonnollisia tunteita siinä sivussa tulee loukanneeksi. Ulkoministerin ja muiden on vain yritettävä kestää.

Joten Timo, pidä näppisi erossa meidän kohduistamme.

Tuija Siltamäki on Tampereen ylioppilaslehden Aviisin päätoimittaja.