Pärjäisitkö ilman juoksevaa vettä ja naapureiden turvaa? Eliisa Kiiskinen muutti Helsingistä metsän keskelle Lieksaan ja viihtyy 22 huskynsa kanssa

Ikioma suojeltu suo, pieni jalasmökki korpilammen rannalla ja vanha metsäpirtti vakituisena asuinpaikkana ei ole aivan jokaisen unelma. Valjakkoharrastajalle se on paratiisi.

Koiraharrastukset
Rekikoiria treenataan vetovaljaissa metsälenkillä.
Eliisa Kiiskinen kasvattaa omat valjakkokoiransa. Nuoret koirat opettelevat valjakkoon konkareiden mukana.Eliisa Kiiskisen kotialbumi

Eteläsuomalainen tiheään asuttu taajama peltoineen ja iloisen keltaisine puutaloineen vaihtui lieksalaiseen vaara- ja metsämaisemaan. Lähinaapureita ja katuvaloja ei ole. Rauhaa ja tilaa sen sijaan on, kotiovelta voi lähteä sadan kilometrin valjakkolenkille.

Elämää ja työtä on yhä muuallakin, kuin pääkaupungissa päätteen äärellä. Entinen helsinkiläinen eläintarvikeliikkeen myyjä Eliisa Kiiskinen on nykyisin lieksalainen. Ikiomaa lääniä on yli 20 hehtaaria, elämää koiralauman kanssa eletään ilman kaupunkilaisen kiireitä.

Viime talven lumimäärä oli yllätys, muutoin kotiutuminen Ilvesvaaralle on sujunut kohtuullisella harjoittelulla.

– Ihmiset arastelevat turhaan. Minäkin olen kerrostalon kasvatti, joten kädentaitoja ei tullessa ollut liikaa. Niitä on pitänyt opetella, mutta kokeilemalla ja joskus erehtymälläkin oppii, Kiiskinen toteaa.

Kehäkolmosen ulkopuolella olevien kiinteistöjen hintataso voi olla avain omannäköiseen elämään. Viisinumeroisella luvulla löytyy täysin asuttavia paikkoja, usein niiden mukana saa myös maata ympärilleen. Katuvalot tosin harvemmin sisältyvät hintaan, mutta tilalle saa tähtitaivaan ja revontulet.

Entinen helsinkiläinen Eliisa Kiiskinen seisoo sinisten, muovisten koirankoppien edustalla lieksalaisen Lokkilammen rannalla mökkitontillaan.
Eliisa Kiiskinen ja Koirien Tasavallan kesämökkejä. Tulevan talven koko lauma asustaa tässä maisemassa.Siru Päivinen Yle

Koiraharrastusta vuosikymmeniä – lajin vaihto tarjoaa haastetta

Helsingissä asuessaan Kiiskinen oli tuttu näky koirakoulutusten vetäjänä. Hän on kilpaillut palveluskoiralajeissa, joita hän harrasti aluksi bokserin ja malinoisien kanssa.

Vuonna 2006 huskyt ja rekikoiraharrastus veivät mennessään. Lieksa löytyi valjakkokilpailureissulla vuonna 2009, ja vuonna 2012 Eliisa muutti laumoineen Lieksaan.

– Se on ollut elämäni paras ratkaisu. Olen varmaan jossain entisessä elämässäni ollut metsäpirtin tyttö, tunnen niin vahvasti kuuluvani tänne, Kiiskinen toteaa.

Ilvesvaaralla pidettiin elokuun lopussa treeniviikonloppu, koulutushommatkin siis jatkuvat. 20 ihmistä ja 50 koiraa kävi ottamassa tuntumaa Ilvesvaaran maastoihin, valjakkotreenaajia ajeli Lieksaan ympäri maata.

– Viihdyn hyvin itseksenikin, en ole koskaan kaivannut suuria ihmisjoukkoja jatkuvasti ympärilleni. Toisaalta tämä harraste kyllä yhdistää ihmisiä. Lieksassa on huikeita treenipaikkoja muuallakin kuin Ilvesvaarassa, Eliisa kertoo.

Koirien Tasavalta ja suojeltu suo

Elisa Kiiskinen osti itselleen ja koirilleen talon ja hehtaarin maata sen ympäriltä. Pihassa seisoo maasturi, ja mönkijä on tarpeen lumettoman ajan koiratreeneissä.

Eliisa Kiiskisen äiti huomasi muutamassa vuodessa, että tytär on päättänyt jäädä lieksalaiseksi. Kymmenien koirien kanssa ei käväistä Helsingissä sukuloimassa. Niinpä Lieksaan ajettiin toinenkin muuttokuorma.

– Koko ikänsä Helsingissä asunut äitini teki myös päätöksen muuttaa tänne. Myös hän myi asuntonsa ja osti Lieksasta itselleen kerrostalohuoneiston, Eliisa Kiiskinen kertoo.

Lisäksi äiti osti Eliisan läheltä kesäpaikan ja suon. Suo on nyt suojeltu ja saanut pienen maisematornin, josta aluetta on mukava tarkkailla.

– Suo on huikean kaunis paikka. Siihen tutustuminen eri vuodenaikoina on upeaa, kertoo valokuvauksesta viime aikoina innostunut Kiiskinen.

Huskykoiralauma istuksii metsälammen rannalla
Vaikka Ilvesvaaran Rekikoirat ovat melkoinen lauma, ne ovat enimmäkseen varsin hiljaista väkeä.Eliisa Kiiskisen kotialbumi

Mitä ihminen lopulta tarvitsee?

Tulevan talven Kiiskinen asuu kokonaan pienessä kesämökissä. Käytössä on 17 neliötä, johon sisältyy sauna. Kaminaa on kesytelty ja valmisteluja tehty. Koirilla on aidattua tilaa omassa Tasavallassaan kolmisen hehtaaria.

– Kuulostelen talven yli, miten vähällä tavaralla oikeastaan pärjää. Mikä on todella tarpeellista, mikä taas aivan turhaa lastia, Kiiskinen kertoo.

– Maailma näyttää täällä kovin erilaiselta. Pienestäkin ennättää iloita, ja asioita myös huomaa ja havainnoi aivan toisella tapaa. Täällä myös näkee paljon sellaista, josta kaupungissa voi vain unelmoida.

Mökkilammen majava ja kuikat ovat ehdottomasti sitä osastoa. Kiiskinen seurasi niiden touhuja kesän aikana yhdessä koirien kanssa.

– Koiratkin olivat aivan hiljaa ja tarkkailivat lammen kulkijoita, hyviä bongareita!

Koiravaljakko harjoitusajelulla metsänkeskellä.
Eliisa Kiiskisen kotialbumi

Mistä elanto?

Lieksaan muuttoa suunnitellessaan Kiiskinen otti yhteyttä työvoimatoimistoon, ja selvitti millaisia töitä Lieksassa olisi tarjolla. Löytyi ilmoitus navettatöistä.

- Otin yhteyttä, esittelin itseni, ja kerroin etten ole ikinä ollut tekemisissä lehmien kanssa, mutta pärjään eläinten kanssa hyvin. Pääsin navetalle, Kiiskinen muistelee.

Vuoden Eliisa Kiiskinen työskenteli parsinavetassa, sitten tuttavien kautta löytyi paikka kotikylän kupeelta robottilypsynavetasta. Siellä Kiiskisellä on töitä takana viitisen vuotta. Tällä hetkellä palkka tulee henkilökohtaisen avustajan työstä.

Mutta entäs ne pedot ja pimeä?

Syksyn hämärtyvät illat eivät ole Eliisalle kauhistus, pimeys on hänestä rauhoittavaa. Lisäksi se tarkoittaa koiraharrastajalle myös treenikauden käynnistymistä. Ilvesvaaralla koulitaan parhaillaan teinikoiria mukaan valjakkoon konkareiden sekaan.

- En ole keksinyt yhtäkään asiaa, mitä täällä pitäisi oman lauman keskellä pelätä, Eliisa Kiiskinen toteaa levollisesti.

- Ilveksiähän täällä on niin paljon, etten edes muista enää, monestiko olen niihin törmännyt. Karhun olen nähnyt automatkalla muutaman kerran. Susien ja ahmojen jälkiä näen, vuodesta riippuen aika runsaastikin, mutta ne eivät ole itseään toistaiseksi minulle näyttäneet, Kiiskinen kertoo.

Kiiskisellä ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia petojen kanssa. Koiravaljakkoharrastaminen sujuu sovussa metsän alkuasukkaiden kanssa. Treenejä ei ole tarvinnut jättää väliin, tai pelätä petoeläinten takia.

- Koirien haukusta ja pihapiirin tuntumasta löytyneistä jäljistä tiedän kyllä, että tästä läheltä on öisin joskus kuljettu. Myös ajoreissuilla olen joskus huomannut, että menomatkalla hanki reitin varrella on ehjä, mutta tulomatkalla saattaakin kulkea suden tai ahman jäljet reitin yli. Minulle tulee siitä vain hyvä mieli, Eliisa toteaa.

Eliisan lauma on iso. Yli 20 huskya päästää tarvittaessa komeasti ääntä, jonka viesti metsän asukeille tuskin jää epäselväksi. Arkea Ilvesvaaran korkeuksissa eletään kuitenkin pääsääntöisesti kuin huopatossutehtaalla. Satunnaisia remuamisia lukuunottamatta ei arvaisi, että tontilla asuu pari valjakollista koiria.

Eliisa Kiiskinen rapsuttaa alaskanhuskyaan.
Eliisa Kiiskisen kotialbumi