Paula Takion kolumni: Opiskelijoita kohdellaan harjoittelijoina karskisti ja yhtä vaikeaa on sijaisillakin

Harjoittelijana on kestettävä joskus muiden työntekijöiden sietämätöntä käytöstä. Karskit ja kovat kommentit voivat karkottaa kokemattoman opiskelijan. Työpaikkojen kehno tapakulttuuri ei koske vain harjoittelijoita, kirjoittaa Paula Takio.

työharjoittelu
Paula Takio
Kalle Mäkelä

Millainen ilmapiiri työpaikallasi on? Tervehditäänkö teillä kaikkia? Jutellaanko ruoka- tai kahvipöydässä kaikkien kanssa?

Turun Sanomissa oli äskettäin mielipidekirjoitu (siirryt toiseen palveluun)s, jossa sairaanhoitaja kertoi opiskeluaikojen kokemuksistaan harjoittelijana työyhteisöissä. Kertomusta oli karu lukea.

Valitettavasti toisinaan minäkin kuulen ikäviä tarinoita opiskelijoilta. Työssäoppimispaikkojen edustajat sanovat, että meidän on koulussa tärkeää opettaa nuoria kohteliaiksi, puhumaan siivosti ja käyttäytymään asiallisesti. Sitten kun puhun tunneilla näistä asioista, on tavallista ensimmäisen työharjoittelujakson jälkeen kuulla: ”Kuulisitpa miten ne aikuiset siellä työpaikoilla puhuvat.”

Minulle on joskus kerrottu suorastaan karmivia tarinoita työharjoittelijoiden kokemasta kohtelusta. Kun olen jututtanut tällaista opiskelijaa tarkemmin, olen saanut kuulla, että minua järkyttäneet puheet ovat työpaikoilla niin tavallista läppää, että on vain pakko tottua, jos aikoo alalla olla.

Ammatillisen opetuksen uudistuksia odotellessa pohdimme opettajien kesken, miten entistä aikaisemmassa vaiheessa opintoja oikeille työpaikoille ohjattavat nuoret opiskelijat vaikuttavat siellä olevien työntekijöiden jaksamiseen. Peruskoulusta suoraan tulevien 16-vuotiaiden nuorten kanssa töitä tekevä aikuinen on roolimalli ja kasvattaja, halusipa tai ei.

Opettajalla tämä kuuluu toimenkuvaan, mutta muunlaisilla työpaikoilla ei henkilökunnalla ole samanlaista pedagogista vastuuta eikä velvollisuutta, eiväthän he siitä saa korvaustakaan. Jaksavatko he ottaa vastaan vielä murrosikäisten nuorten hapuilut sosiaalisten taitojen viidakossa? Voiko heiltä edes vaatia sitä, että sietävät työpäiviensä arjessa mahdollista huonoa käytöstä nuorelta, joka vielä vasta treenaa tapojakin?

Karskit ja kovat kommentit ja ajattelematon töksäyttely voi karkottaa kokemattoman ihmisen.

Miten takaamme, että työpaikoilla kaikki työntekijät muistavat vastuunsa syrjäytymisen ehkäisystä: huolehtivat, että nuorikin viihtyy ja saa turvallisia kokemuksia työelämästä. Kaikkien käytös ratkaisee. Karskit ja kovat kommentit ja ajattelematon töksäyttely voi karkottaa kokemattoman ihmisen. Sitten me ihmettelemme, miksi opiskelija keskeytti työssäoppimisen varoittamatta. Joskus kyse voi olla siitä, että nuori ei ole tottunut aggressiiviseen puheeseen, toisinaan hän on ehkä saanut siitä elämässään jo tarpeekseen.

Harjoittelijalla voi olla korkea kynnys ottaa puheeksi vaikkapa sitä, että työpaikan puhekulttuuri ja kohtelu tuntuu pahalta, jos oletusarvo on se, että jos meinaat tällä alalla töitä tehdä, tällaista läppää ja käytöstä pitää sietää.

Nuorten ja harjoittelijoiden kohtelu kytkeytyy kuitenkin laajemmin työyhteisöjen tapakulttuuriin eikä ole pelkästään nuorten ongelma. Kun olin nykyiseen työhöni työhaastattelussa, tulevat esimieheni kertoivat, että tällä työpaikalla on sitten tapana esimerkiksi tervehtiä kaikkia. Olin mielissäni siitä, että tällaista pidetään mainitsemisen arvoisena, vaikka myös pohdin, että näinkö tuollainen asia täytyy aikuiselle ihmiselle erikseen sanoa.

Kokemus oli kuitenkin jo opettanut, että esimiesten on tärkeää se erikseen sanoa ja sellaista vaatia. Olin ehtinyt olla erilaisissa työyhteisöissä töissä ja vierailemassa itsekin. Oli se paikka, jossa kaikki samassa osoitteessa työssä olevat ihmiset olivat työkavereita keskenään, riippumatta ammattinimikkeestä. Pikkujouluja vietettiin yhdessä ja oli itsestäänselvyys, että juteltiin kahvipöydässä. Sitten oli se paikka, jossa siivoushenkilökunta säikähti, kun tervehdin ja pysähdyin kysymään, oliko luokka jäljiltäni kunnossa. Selittivät, etteivät olleet tottuneet siihen, että heitä puhutellaan tai että heidät edes nähdään.

Avun sijaan tuuraaja saa osakseen silmien pyörittelyä ja tuhahtelua, jos kysyy neuvoa tai vessan sijaintia.

Olen jutellut ystäväni kanssa siitä, miten häntä on kohdeltu, kun hän on kulkenut eri paikoissa sijaisena. Ei ollut mukavaa kuunneltavaa. Luulisi, että työyhteisössä arvostetaan ihmistä, joka tulee arkea helpottamaan esimerkiksi jonkun sairastuessa, ja ymmärretään, että aina uuteen paikkaan tulevalla työntekijällä ei ole helppoa. Avun sijaan tuuraaja saa osakseen silmien pyörittelyä ja tuhahtelua, jos kysyy neuvoa tai vessan sijaintia. Häntä kohdellaan kuin ilmaa eikä häntä edes tervehditä saati hänelle jutella kahvipöydässä. Ärähdetään rumasti, jos hän ei ole osannut arvata jonkin tehtävän kuuluvan hänelle, kun siitä ei ole kukaan mitään sanonut.

Siteeraan Turun Sanomien mielipidekirjoittajan ”Sairaanhoitaja Turust” tekstin lopetusta hieman muokaten: Työyhteisön kaikkien työntekijöiden pitäisi tehdä yhteistyötä, ei sortaa toisiaan.

Jokaisella on oikeus turvalliseen, asialliseen ja kannustavaan työympäristöön ja sitä kautta terveen ammatti-identiteetin ja itsetunnon kehittymiseen ja säilyttämiseen. Vallankäyttö ja henkinen väkivalta pitää kitkeä kokonaan pois. Jokainen ansaitsee ihmisarvoista kohtelua, tittelistä riippumatta.”

Paula Takio

Paula Takio on kieltenopettaja Turun Ammatti-instituutissa. Opettajan töitä hän on tehnyt niin vankilassa kuin eduskunnassakin. Hän on myös freelance-kääntäjä ja on tutkinut keskiajan kirjoituksia ja viihtyy työssään nuorten parissa.