"Helvetin rasisteja" ja "vasemmistoliberaalia kuraa" – ruotsidemokraatit ja kulttuuriväki ovat olleet jo pitkään tukkanuottasilla, ja sanan säilä heiluu

Ruotsidemokraattinen ja taiteilijoiden välit ovat olleet jo pitkään kireät.

Ruotsidemokraatit
Jimmie Åkesson
Jimmie ÅkessonJohan Nilsson / AFP

Ruotsin sosiaalidemokraattista puoluetta edustava paikallinen aluesihteeri Ulf Wallin kirjoitti kolme vuotta sitten Bohusläningen-lehteen, että ruotsidemokraatit on epädemokraattinen ja kulttuurivihamielinen puolue.

Kirjoituksessaan Wallin kertaa, kuinka Adolf Hitler ja natsit pääsivät valtaan Saksassa vuonna 1933. Wallin vetää analogian nyky-Ruotsiin ja kysyy, toistaako historia itseään. Wallin ennustaa myös, että tulevaisuudessa ilmaisunvapaus on Ruotsissa menneen talven lumia ja että esimerkiksi kirjastoista hävitetään teokset, jotka eivät ruotsidemokraatteja miellytä.

Kansallista kulttuuria, kansallista arvomaailmaa

Wallinin kirjoitus ei ole ainoa laatuaan: ruotsalaisissa kulttuuripiireissä ruotsidemokraatteja inhotaan ja vihataan avoimesti. Etenkin ei-perinteistä taidetta tekevien parissa se on paitsi kuuma peruna, myös huolenaihe: entäpä jos tällainen puolue, joka vaalien jälkeen saattaa olla maan suurin, saisi päättää kulttuuriasioista? Mitä tapahtuisi?

Ruotsidemokraattien taide- ja kulttuuripoliittista ohjelmaa analysoitiin äskettäin SVT:n Kulturvalet-sarjassa (siirryt toiseen palveluun). Ei liene yllätys, että puolueen ydinajatuksiin kuuluu ruotsalaisen kulttuurin ja arvomaailman vaaliminen. Käytännössä tämä tarkoittaisi kotimaisten kulttuuriperintökohteiden rahallista tukemista ja toimenpiteitä kansallisen identiteetin vahvistamiseksi. Puolue haluaisi muun muassa tukea ei-valtiollisia kulttuuri-instansseja ja kehittää tietokonepelejä, jotka pohjaisivat skandinaaviseen mytologiaan.

Nykytaiteen haluttaisiin tulevan enemmän toimeen omillaan, eikä ruotsidemokraatit tukisi järjestöjä, joiden toiminta perustuu sukupuoleen tai etnisyyteen.

Kuulostaako tutulta? Vuonna 2011 perussuomalaiset lanseerasi kohutun taide- ja kulttuuripoliittisen ohjelmansa, joka pohjasi kansallisen taiteen, kuten Kalevalan ja Sibeliuksen tukemiseen. Perussuomalaiset halusi myös antaa piu paut “postmodernille tekotaiteelle” – enemmän tai vähemmän hupaisa termi on sittemmin jäänyt pysyvästi suomen kieleen.

Kokonaisuutena voisi ajatella, että kulttuuripolitiikassaan ruotsidemokraatit seuraa tiiviisti perussuomalaisten jalanjälkiä. Tosin perussuomalaisten kulttuuripoliittisella ohjelmalla ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta tai merkitystä kotimaisessa taide-elämässä.

Lisäksi nykyinen kulttuuriministeri Sampo Terho kertoi Ylelle viime keväänä, että koko kulttuuripoliittinen ohjelma postmoderneine tekotaiteineen oli taktikoitu temppu, jonka tarkoituksena oli herättää huomiota.

Ruotsidemokraattien julistekampanja metroasemalla Tukholmassa.
Ruotsidemokraattien julistekampanja metroasemalla Tukholmassa elokuussa 2015.Berti Ericsson / TT

Kansanmuusikot nousivat takajaloilleen

Paradoksaalista tai ei, ruotsidemokraattien pyrkimys kansallisen kulttuurin tukemiseen ei ole kuitenkaan miellyttänyt esimerkiksi kansanmuusikoita.

"Me emme halua heidän rahojaan. Tämä raha löyhkäisi rodulliselta ja kulttuuriselta väkivallalta, poissulkevalta ja sortavalta. Tämä lemu tarttuisi pian pukuihimme, arkistoihimme ja historiallisiin rakennuksiimme, eikä se katoaisi useammankaan sukupolven aikana".

Näin kirjoitetaan Sydsvenskanissa ilmestyneessä yli 600 taiteilijan vetoomuksessa (siirryt toiseen palveluun), jonka otsikossa todetaan, että nationalismi uhkaa ruotsalaista kulttuuria. Vetoomusta on ollut allekirjoittamassa muun muassa joukko nimekkäitä ruotsalaisia kansanmuusikoita.

Myös Kalmarin seudulla vaikuttavat satakunta taiteilijaa ovat tehneet vastaavan vetoomuksen: heidän mukaansa ruotsidemokraattien vaalivoitto olisi lopun alkua Ruotsin vapaalle ja avoimelle kulttuurielämälle.

Kaikki eivät tosin ole olleet samaa mieltä: esimerkiksi viulisti Ulrika Sandhillin mukaan pyrkimys ruotsalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisestä ei ole fasismia. Sandhillin mielestä kannattaisi ymmärtää, että jos ruotsalaiset eivät halua vaalia kulttuuriperintöään, ei sitä tee kukaan muukaan.

Mark Levengood
Mark Levengood ja hänen puolisonsa Jonas Gardell suunnittelevat muuttoa Kanadaan – ruotsidemokraattien takia.Seppo Sarkkinen / Yle

Ruotsidemokraatteja pakoon Kanadaan

Kiivasta poliittista keskustelua käydään Ruotsissa etenkin lehtien kulttuurisivuilla, ja koska vaalit ovat sunnuntaina, sanan säilät ovat tällä viikolla viuhuneet tiuhaan tahtiin.

Maanantaina Expressenissä julkaistiin kirjailija Jonas Gardellin pitkä kirjoitus (siirryt toiseen palveluun), jossa hän totesi ruotsidemokraattien olevan kotimaalleen vakava uhka. Gardellin mukaan ruotsidemokraattien agenda on tuhoisa: heidän politiikkansa johtaa ekologiseen, taloudelliseen ja humaaniseen katastrofiin ja siihen, että “järjestelmä romahtaa.” Juuri ruotsidemokraattien takia Gardell on ryhtynyt pohtimaan vakavissaan suomalaisillekin tutun aviopuolisonsa Mark Levengoodin kanssa muuttoa pois Ruotsista. Pariskunnan tuleva kotimaa olisi Kanada.

Myös kirjailija-toimittaja Jan Guillou on arvostellut kovin sanoin ruotsidemokraatteja. Hänen mielestään puolue on muun muassa rakentamassa fasistista ideologiaa. Tällä viikolla Aftonbladetissa julkaistussa kirjoituksessaan Guillou toteaa, että ruotsidemokraattien kulttuuripoliittista ohjelmaa voi verrata siihen, kuinka natsit aikoinaan huumaantuivat “saksalaisen alkuperän” käsitteestä.

Kirjailija Astrid Lindgren kädessään Ronja Ryövärintytär.
Jimmie Åkesson lukee iltaisin pojalleen Astrid Lindgrenin kirjoja – kulttuuriväki suuttui.TV1:n kuva-arkisto

Suosikkikirjailijana Astrid Lindgren

Mutta millaista kulttuuria ruotsidemokraattien poliitikot sitten itse harrastavat? Pianoa soittavan puoluejohtaja Jimmie Åkessonin suosikkibiiseihin kuuluu viikinkirokkia soittavan ruotsalaisyhtye Ultima Thulen patetiaa tihkuva Fädernesland -kappale. Kappaleessa lauletaan että “täällä haluan elää, täällä haluan kuolla, täällä haluan elää vapaana.”

1990-luvun alussa Ultima Thule kuului Ruotsin suosituimpiin yhtyeisiin, ja myi tuolloin satoja tuhansia levyjä.

Åkesson on myös kivunnut yhtyeen kanssa lavalle useamman kerran, viimeksi muutama viikko sitten Sommarfestivalen-tapahtumassa. Åkessonin musiikkimaku on herättänyt Ruotsin kulttuuripiireissä kiukun kihinää: monien mielestä Ultima Thule edustaa äärioikeistolaisuutta ja white power -musiikkia. Åkesson ei ole arvosteluille korvaansa lotkauttanut – joidenkin arvioiden mukaan itsepintaisessa bändidiggailussa voi olla mukana myös tarkoituksellista ärsyttämisen halua.

– Jimmie Åkessonin mielestä Ultima Thulen vokalisti on häneen eniten vaikuttanut kulttuuripersoona. Sairasta muttei yllättävää, kulttuurivaikuttaja ja poliitikko Alexander Hallberg tviittasi pari päivää sitten.

Vielä enemmän suuttumusta on herättänyt Åkessonin Expressenille toissa vuonna antama haastattelu, jossa hän ilmoitti kirjailija Astrid Lindgrenin yhdeksi inspiraationlähteistään. Åkessonin muun muassa kertoi lukevansa pojalleen Lindgrenin kirjoja ja tämän lisäksi hän halusi lahjoittaa Lindgrenin teoksia Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenille, jotta tämä voisi palata hetkeksi takaisin kansankodin aikoihin.

– Ehkä hän sitten huomaisi, millaista vahinkoa hänen porukkansa on saanut aikaan, Åkesson totesi Expressenille.

Camilla Läckberg
Ruotsidemokraattien lehdistösihteerin mielestä dekkarikuningatar Camilla Läckberg ei osaa kirjoittaa.Magnus Ragnvid

Camilla Läckberg kimmastui

Ruotsin tunnetuimpiin dekkarikirjailijoihin kuuluva Camilla Läckberg ryhtyi saman tien raivoisaan vastahyökkäykseen. Läckberg ilmoitti “koko sieluunsa koskevan”, koska Åkesson yrittää omia Lindgreniä omiin poliittisiin tarkoitusperiinsä. Läckbergin mukaan Astrid Lindgren on nimenomaan vastustanut kaikkea sitä, mitä ruotsidemokraatit edustaa ja kääntyisi haudassaan, jos kuulisi puolueen onttoja tulkintoja kansallisromantiikasta.

Ruotsidemokraattien mielestä Läckbergin purkaus oli lähinnä halpa keino kalastella julkisuutta.

– Voiko joku, joka kirjoittaa noin huonosti, olla kirjailija? Ehkä Camilla Läckberg ei edes kirjoita kirjojaan itse, puolueen lehdistösihteeri Henrik Vinge tölväisi Aftonbladetissa.

Äskettäin Åkesson laukoi kovia mielipiteitä Ruotsin radion nuorille ja nuorille aikuisille suunnatusta, hip hoppia ja vastaavaa musiikkia soittavasta P3-kanavasta. Hänen mielestään P3 on “vasemmistoliberaalia kuraa suoltava paskakanava”, ja että jos hän olisi Ruotsin radion päällikkö, hän lopettaisi koko kanavan.

Puolueen kulttuuriohjelmasta vastaava poliitikko Aron Emilsson taas on kertonut kuuntelevansa Peter LeMarcia ja Sofia Karlssonia. Emilsson lukee mielellään August Strindbergin teoksia ja hänen suosikkikuvataitelijansa on Anders Zorn, kansallisromanttisia maalauksia tehnyt Gallen-Kallelan aikalainen.

Homoklubilla meinasi tulla turpiin

Ruotsidemokraatit ei ole myöskään erityisen suosittu puolue länsinaapurimme homoyhteisön keskuudessa. Toisin kuin muut valtiopäiväpuolueet, ruotsidemokraatit sai porttikiellon Tukholman tämänvuotiseen pride-tapahtumaan. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan järjestäjätaho RFSL:n mukaan ruotsidemokraatit edustaa rasismia ja antidemokratiaa, eikä sellainen sovi RFSL:n pirtaan.

Vuonna 2016 Jimmie Åkesson vieraili parin ystävänsä ja henkivartijoidensa kanssa tukholmalaisella Secret Garden -homoklubilla, ja otsikoitahan siitä syntyi. Osa klubin vieraista poistui mielenosoituksellisesti paikalta, mutta osa halusi myös keskustella Åkessonin kanssa. Tilanne saavutti kliimaksinsa, kun mieshenkilö huusi Åkessonille, että “helvetin rasisti” ja yritti vetäistä tätä turpiin.

Virallisen priden vastineeksi ruotsidemokraatit ovat olleet myös järjestämässä parina viime vuonna Pride Järvaa, jonka reitti on kulkenut Tukholman huonomaineisten maahamuuttajalähiöiden, kuten Tenstan ja Rinkebyn halki. RFSL:n mukaan Pride Järva on rasistinen ja islamofobinen tapahtuma, joka tähtää lähinnä provokaatioon.