1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. korkein oikeus

Korkeimman oikeuden tuomariehdokkaan kuulemisesta tuli kaaos Yhdysvalloissa

Senaatin lehtereiltä poistettiin seitsemän välihuutelijaa.

Protestoija poistettiin yleisölehteriltä Yhdysvaltain senaatissa korkeimman oikeuden tuomarin kuulemisessa. Kuva: Jim Lo Scalzo / EPA-EFE

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomariehdokkaan kuulemistilaisuus muuttui kaaokseksi Yhdysvaltain senaatissa.

Presidentti Donald Trumpin asettaman ehdokkaan, tuomari Brett Kavanaughin kuuleminen keskeytyi useasti, kun demokraatit vaativat äänekkäästi tapahtuman lykkäämistä.

Demokraatit ovat useaan otteeseen valittaneet, että he eivät ole pyynnöistä huolimatta päässeet käsiksi Kavanaugh'n aiempaa työtä Valkoisessa talossa käsitteleviin dokumentteihin.

Kavanaugh työskenteli presidentti George W. Bushin hallinnossa 2003–2006.

Kuulemista säesti yleisölehterin villi metelöinti.

Vartijat poistivat lehtereiltä kuulemisen aikana seitsemän protestoijaa.

Nimitys tekisi korkeimmasta oikeudessa entistä konservatiivisemman

Demokraatit vastustavat Kavanaugh'n valintaa korkeimpaan oikeuteen. Häntä pidetään konservatiivisempana kuin edeltäjäänsä Anthony Kennedya.

Näin ollen Kavanaugh'n nimitys muuttaisi todennäköisesti koko korkeimman oikeuden linjaa entistä konservatiivisempaan suuntaan.

Muutokset voisivat koskea esimerkiksi aborttioikeutta ja vähemmistöjen asemaa.

Korkeimmassa oikeudessa on ennestään konservatiivienemmistö.

Kavaugh'n kuuleminen on sekä republikaaneille että demokraateille tilaisuus saada mielipiteilleen näkyvyyttä ennen Yhdysvalloissa marraskuussa järjestettäviä kongressin välivaaleja.