Pohjois-Pohjanmaalla hukkunut alkuvuoden aikana neljä ihmistä

Yhteensä Suomessa tämän vuoden aikana on hukkunut 74 ihmistä.

Oulu
Pelastusrengas vedessä.
Arja Lento / Yle

Pohjois-Pohjanmaalla koko alkuvuoden aikana on hukkunut 4 ihmistä. Viime vuonna samaan aikaan hukkuneita oli Pohjois-Pohjanmaalla 3.

Yhteensä Suomessa tämän vuoden aikana on hukkunut 74 ihmistä, mikä on peräti 17 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.

Pelkästään tämän vuoden elokuussa Suomessa hukkui yhteensä 16 ihmistä. He kaikki olivat miehiä ja valtaosa heistä oli yli 65-vuotiaita. Vuosi sitten elokuussa hukkui 10 ihmistä.

Luvut selviävät Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry:n (siirryt toiseen palveluun) tilastoista.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)