1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kokkola

Iron Maiden -tähti tänään Kokkolaan

Kokkola
Bruce Dickinson, fani, metalli
Bruce Dickinson kävi viime vuonna Suomessa markkinoimassa elämänkertakirjaansa.Jussi Mankkinen / Yle

Maailmankuulu rock-tähti Bruce Dickinson saapuu tänään luennoimaan Kokkolaan.

Iron Maiden -yhtyeen keulakuvan tähdittämän Kipinä-tapahtumaan tarjolla olleet tuhat ilmaislippua varattiin puolessa tunnissa. Tapahtuman teemoina ovat rohkeus, periksiantamattomuus, voittaminen ja yrittäjyys.

Yli sata miljoonaa albumia myyneen Iron Maidenin solisti tulee kertomaan omasta urastaan ja siitä, kuinka rock-tähdestä voi tulla yrittäjä.

Tapahtumassa puhuvat myös jääkiekon piiristä tutuksi tullut henkinen valmentaja Melina Niemi ja paraolympiakultamitalisti Toni Piispanen. Tapahtuman juontaa Jone Nikula

Lue seuraavaksi