Järvien pinnat todella alhaalla – kaislikko haisee eikä veneitä saa vesille: "Ei auta muu kuin rukoilla, että tulisi vettä"

Kuivuudesta kärsivät etenkin säännöstelemättömät järvet, joiden avuksi tarvitaan nyt kunnon vesisateita.

Pyhäjärvi (Tammela)
Pyhäjärven rannalla laituri matalassa vedessä
Pyhäjärven vesi on paennut laiturin alta.Eeva Hannula / Yle

Kun vetää saappaat jalkaan ja lähtee kokeilemaan veden vähyyttä Tammelan Pyhäjärvessä, saa hiekkapohjaisessa järvessä simpukoiden seassa roiskutella hyvinkin sata metriä, ennen kuin vettä on puoleen sääreen.

Jos vielä tähän aikaan syksystä haluaa uimasilleen, on kävelyurakkaa sen verran, ettei Pyhäjärvellä ole näkynyt enää aikoihin ainakaan kuntouimareita. Sen sijaan kahlailu ja käsipohja onnistuvat.

Pyhäjärvi on laaja ja runsasvetisenäkin kesänä matala. Säännöstellyssä Pyhäjärvessä vedenkorkeus on tällä hetkellä 77 senttimetriä matalammalla kuin alkuvuodesta, tammikuun 8.:na.

Järvivesien pinnat ovat keskimääräistä alempana (siirryt toiseen palveluun) (SYKE) varsinkin maan länsi- ja keskiosissa. Paikoin pinnat ovat jopa poikkeuksellisen alhaalla. Suomen Ympäristökeskuksen hydrologi Miia Kumpumäki arvioi, että syyskuussa eivät vedenpinnat vielä nouse.

– Lokakuulle ennustetaan isompia sateita ja tuolloin myös haihdunta on pienempää. Tällöin vedenpinnat saadaan ehkä vähitellen nousuun, sanoo Kumpumäki.

Viimeksi vastaavasta tilanteesta kärsittiin noin 15 vuotta sitten.

Kuivuus on koetellut Hämeen säännöstelemättömiä järviä etenkin Lammin ja Hauhon suunnalla. Esimerkiksi Kuohijärven vedenpinta on alkuvuodesta tippunut noin 70 senttimetriä, Ormajärven 60-70 ja Iso-Roineen lähes 80 senttimetriä.

Järvien tilanne huolestuttaa monia

Tammelan Pyhäjärven vedenpinnan taso on huolettanut vesiviranomaisia alkaneena syksynä. Tammelalaisilta on tullut runsaasti yhteydenottoja järven ongelmasta.

Pyhäjärven-Kuivajärven suojeluyhdistyksen hallituksen jäsen Matti Salo sanoo, että veden vähyydestä on haittoja kaikille rannan asukkaille ja mökkiläisille.

Järven vesi on matalalla
Kuivuudesta kärsivä Pyhäjärvi ei nykyisellään houkuttele uimaan tai tekemään hiekkakakkuja.Eeva Hannula / Yle

– Yksi haitta on nähtävissä heti. Ranta on paennut, siitä ei pääse uimaan eikä veneitä saa vesille. Tällainen matalan veden jakso myös lisää vesikasvillisuutta niin, että esimerkiksi vieraslaji isosorsimo on muuttanut sellaisiin paikkoihin, missä sitä ei ennen ole ollut, sanoo Matti Salo.

Seisovan liejun haju tulee nenään.

Matti Salo

Salo on turhautunut lähinnä siksi, että vedenpinnan korkeutta on käsitelty muun muassa Pyhäjärven-Kuivajärven suojeluyhdistyksessä vuosikaudet. Yhdistyksestä on oltu ahkerasti yhteydessä viranomaisiin, mutta ilman käytännön tuloksia.

– Onneksi järveä voi sentään katsella kauempaa – kunhan ei tule liian lähelle rantaa, missä kaislikossa seisovan liejun haju tulee nenään.

Lounais-Hämeen helmi?

Järveä on mainostettu Lounais-Hämeen helmenä ja käytetty kunnan strategiassa vetovoimatekijänä.

– Pitää myös kysyä, miten tämä vaikuttaa rantatonttien arvoihin. Kunnan pitäisi oikeasti puuttua tähän, vaatii Matti Salo.

Pyhäjärven rantamilla kävellessä huomaa hyvin, etteivät veneilijätkään käy järvellä. Veneet on vedetty pitkälle maihin – laitureihin niitä ei saa kiinni.

Kaksi miestä seisoo metsänreunassa
Hannu Numminen ja Matti Salo ovat huolissaan Pyhäjärvestä.Eeva Hannula / Yle

Tammelan kalastusalueen isännöitsijä Hannu Numminen sanoo, että varsinkaan suurempaa venettä on mahdotonta saada vesille veneenlaskupaikoissa. Nummisen mukaan uistelijat ovatkin kadonneet järveltä.

Mistä lisää vettä, kun valuma-alue ei auta?

Viranomaiset seuraavat Tammelan Pyhäjärven vedenpinnan tasoa ja juoksutuksia tarkasti. Keinoja nostaa veden pintaa ei kuitenkaan näytä olevan.

– Pyhäjärveen ei tule riittävästi vettä valuma-alueelta. Vaikka valuma-alue on 640 neliökilometriä, niin sieltä ei tule vettä, kertoo Hannu Numminen.

Vaikka valuma-alue on 640 neliökilometriä, niin sieltä ei tule vettä.

Hannu Numminen

Toisaalta järvestä myös haihtuu lämpimällä säällä melkoisesti vettä. Haihtuminen voi laskea vedenkorkeutta useita senttejä päivässä. Kun järven keskisyvyys on ainoastaan kaksi ja puoli metriä, niin vettä on lopulta hyvin vähän.

– Mitään muuta konstia tässä ei ole. Juoksutussääntöä on noudatettu. Eikä juoksutusta voida kauheasti vähentää sen vuoksi, että sitten alajuoksulla eli Jokioisilla, Ypäjällä ja Loimaalla ei ole vettä ollenkaan, sanoo Hannu Numminen.

Järvet tarvitsevat runsaita syyssateita

Koska maaperä on nyt todella kuiva, niin ensimmäiset sateet imeytyvät siihen. Siksi kestää pitkään, ennen kuin sade alkaa vaikuttaa järvien vedenpintoihin.

Eteläisen Suomen järvet, kuten tammelalainen Pyhäjärvi, tarvitsevatkin avukseen kunnon syyssateita.

– Nyt ei auta muu kuin rukoilla, että tulisi vettä taivaalta, sanoo Tammelan kalastusalueen isännöitsijä Hannu Numminen.

Päivitetty 7.9.2018 kello 12.58: Pyhäjärven pinta on laskenut 77 senttimetriä tammikuun kahdeksannen päivän tasosta, ei 30, kuten jutussamme aiemmin kerrottiin.

Lue lisää:

Pohjavedet paikoin erittäin alhaalla – Myös järvien vesi on vähissä