Pikkupoika haluaa ratikan leikkimökiksi, joku toinen mansikanpoimijoiden taukotuvaksi, kolmas saunakäyttöön – vanhoista vaunuista lähes 100 hakemusta

HKL päättää uusista omistajista syksyn aikana.

raitioliikenne
HKL luovuttaa neljä raitiovaunua ilmaiseksi kansalaisille hyvin perusteltua käyttöä varten.
HKL ratkaisee vanhojen vaunujen uudet omistajat syksyn aikana.Daniel Federley

Helsingin kaupungin liikennelaitos eli HKL kertoo saaneensa liikenteestä poistettujen raitiovaunujen uusiokäytöstä lähes sata hakemusta.

HKL ilmoitti aiemmin, että se luovuttaa kuusi vanhaa, käytöstä poistettua vaunua hakemusten perusteella uusille omistajille.

Vaunut eivät maksa mitään, mutta uusien omistajien on sitouduttava kustantamaan vaunun kuljetus itse – ja HKL:n palvelukehitys- ja viestintäpäällikön Elina Norrenan mukaan sekin voi maksaa useita tuhansia euroja määränpäästä riippuen.

Norrena sanoo, että raitiovaunuja haluttaisiin esimerkiksi kahvilaksi, kulttuurikeskukseksi, saunaksi ja museokäyttöön.

– Hakemuksia tuli todella monipuolisesti eri käyttötarkoituksiin. Ihan mansikanpoimijoiden taukotuvasta tasokkaaseen ravintolaan ja saunaratikkaan asti.

Muunkinlaisia hakemuksia saapui.

– Mukana oli myös ehdotus kahdeksanvuotiaalta pojalta, joka haluaisi vaunun leikkimökiksi ja naapurin lapsille. Kaikkea tältä väliltä, Norrena kertoo.

Puolet hakemuksista pääkaupunkiseudulta ja puolet muualta maasta

Hakemuksista noin puolet on pääkaupunkiseudulta ja noin puolet muualta Suomesta. Joukossa on myös muutama hakemus ulkomailta asti.

Ulkomaisissa hakemuksissa ratikoita toivotaan esimerkiksi museoliikenteeseen.

– Emme poissulje sellaistakaan, jos se on erityisen perusteltua, Norrena sanoo.

Millaisen hakemuksen HKL voi hyväksyä?

– Alun perin määriteltiin, että vaunu täytyy sitoutua pitämään sen arvon mukaisessa kunnossa eli ihan kesämökkivaunuksi tai varastotiloiksi vaunuja ei luovuteta. Haluamme kunnioittaa ja arvostaa raitioliikenteen pitkää historiaa.

Vanha raitiovaunu.
HKL luovuttaa muun muassa tämän vanhan, käytöstä poistetun vaunun uusille omistajille.Daniel Federley

Norrenan mukaan vaunun ei ole pakko tulla yleishyödylliseen käyttöön, mutta se on eduksi.

Hän arvioi, että ainakin noin viidennes hakemuksista on sen tasoisia, että niitä harkitaan "ilman muuta".

– Mutta valitettavasti näitäkin hakemuksia on niin paljon, että vaunuja ei vain riitä kaikille.

HKL luopuu käytöstä poistetuista vanhoista raitiovaunuista vapauttaakseen tilaa raitiovaunuvarikoilta.

Uusista omistajista päätetään Norrenan mukaan syksyn aikana.

Aiemmin on kerrottu, että vanhin nyt tarjolla olevista ratikoista on 1920-luvulla valmistettu kaksiakselinen, noin kymmenen metriä pitkä ja liki kaksitoista tonnia painava "sakemanni".

Istumapaikkoja siinä on 21 ihmiselle. Seisomaan mahtuu ainakin toinen samanlainen määrä.

Aiheesta aiemmin:

Hankkisitko käyttöösi vanhan, käytöstä poistetun raitiovaunun? HKL lahjoittaa neljä ratikkaa ja kaksi perävaunua hyvin perusteltuun käyttöön