Luurangot kertovat: Ruotsalaisen viikinkikaupungin asukkaista puolet oli maahanmuuttajia

Sigtunaan tuli väkeä nykyisistä Ukrainasta ja Britanniasta asti. Tutkimustulos on osa Atlas-projektia, joka osoitti viime vuonna, että ikoninen viikinkisoturi oli nainen.

arkeologia
Maassa makaava luuranko kallosta  lantioon.
Tämä aikuinen mies eli Sigtunassa 1000-luvulla.Tukholman yliopisto

Suuri osa ruotsalaisen Sigtunan kaupungin viikinkiaikaisista asukkaista oli peräisin muualta, jopa hyvinkin kaukaa Euroopasta, kertoo Tukholman yliopiston (siirryt toiseen palveluun) johtama kansainvälinen tutkimus.

Poikkeuksellisen laajassa tutkimuksessa yhdistettiin useita menetelmiä sen selvittämiseksi, missä noin vuosina 900–1100 Sigtunassa asuneet ihmiset olivat syntyneet ja kasvaneet. Kuudelta eri hautausmaalta löydetyn 38 vainajan luunäytteille ja hampaille tehtiin muun muassa DNA-analyyseja ja isotooppikokeita.

Sigtuna on nyt pikkukaupunki suuren Tukholman kupeessa, mutta viikinkiaikana Sigtuna oli yksi Euroopan tärkeimmistä kauppapaikoista ja samalla myös poliittinen polttopiste.

Kansainvälisyys heijastuu tutkimustuloksissa: noin puolet Sigtunan tuolloisista asukkaista oli syntyisin muualta kuin Mälarjärven ympäristöstä.

– Viikingeillä on reissaajien maine. Helposti tulevat mieleen koulukirjojen karttojen nuolet, jotka osoittavat Skandinaviasta muualle, aina Turkkiin ja Amerikkaan asti, mutta eivätpä juuri toiseen suuntaan, sanoo tutkimusta johtanut arkeologi Maja Krzewinska.

Enemmän naisia kuin miehiä

Hampaista – niiden sisältämän strontiumin isotoopeista – on luettavissa, missä kukin on viettänyt vuodet, jolloin maitohampaat ovat vaihtuneet pysyviin hampaisiin. Myös luustoon, kynsiin ja hiuksiin tallentuu tietoa siitä, mistä ihmisen ravinto kulloinkin on peräisin.

Hampaissa tieto on ikuista. Sigtunalaisten hampaat kertovat, että kaupunkiin muutettiin alueilta, jotka tänään ovat Etelä-Ruotsia, Norjaa ja Tanskaa, mutta myös nykyisistä Liettuasta, Pohjois-Saksasta, Brittein saarilta ja Ukrainasta.

Naisista peräti 70 prosenttia oli tullut muualta kuin lähitienoilta. Miehillä vastaava osuus oli 44 prosenttia, kertoo tutkimus, joka on vapaasti luettavissa Current Biology (siirryt toiseen palveluun) -lehdestä.

– Vainajien joukossa oli myös toisen polven maahanmuuttajia. Sellaista kiinnostavaa todistetta ei tietääkseni ole aiemmin saatu mistään muualta, kertoo muinaisen DNA:n tutkimukseen erikoistunut professori Anders Götherström.

Muinaista Sigtunaa hän vertaa tämän päivän kansainvälisiin metropoleihin, vaikkapa Lontooseen, jonka asukkaat ovat perusteellinen sekoitus siellä syntyneitä ja eri puolilta maailmaa tulleita ihmisiä.

Käsitys puhtaan ruotsalaisesta alkuperäiskansasta on ylipäätään myytti, sillä ihmiset ovat aina olleet liikkeellä, hän sanoo.

Yhä pienempi määrä DNA:ta antaa yhä enemmän tietoa

Götherström on yksi Atlas-projektin (siirryt toiseen palveluun) johtajista. Sigtunan muinaisen väestön tutkimus on osa tuota Tukholman ja Uppsalan yliopistojen kuusivuotista monitieteellistä projektia, joka tekee yhteistyötä myös ulkomaisten tutkimuslaitosten kanssa.

Atlas pyrkii ratkomaan molekyyli- ja väestögenetiikan ja bioarkeologian moderneimmilla keinoilla, miten esihistoriallisen ajan eurooppalaisten ja etenkin skandinaavien tiet risteilivät ja millaisissa oloissa he kulloinkin elivät. Projektin tutkittavina on lähes 400 muinaista vainajaa.

Atlas etsii vastauksia muun muassa siihen, miten luonnonkatastrofit ja ilmastonmuutokset ovat vaikuttaneet väestöjen kokoon, koostumukseen ja liikkuvuuteen. Mitä ihmisten jäänteet kertovat esimerkiksi islantilaisten saagojen "talvien talvesta", jonka uskotaan johtuneen tulivuorenpurkauksesta?

Alan tutkimus on ottanut viime vuosina isoja harppauksia menetelmien kehittymisen ansiosta. Nykyisin ihmisten perimän saloja voidaan parhaimmillaan selvittää jopa hyvin pienestä määrästä DNA:ta, vaikka se olisi bakteerien sotkemaa.

Atlas on jo muuttanut käsitystä viikinkiajan sukupuolirooleista (siirryt toiseen palveluun). Viime vuonna julkaistu tutkimus osoitti, että Birkan kuuluisassa soturihaudassa lepää nainen.

Piirroskuva naisesta, hauta-aarteista ja kahdesta hevosesta
Taiteilijan näkemys siitä, miten Birkan soturivainaja haudattiin.Þórhallur Þráinsson / Neil Price

Uudet keinot oikovat asenteiden aiheuttamia vinoutumia

Aina löytämisestään eli 1880-luvulta asti hautaa on pidetty tyyppiesimerkkinä viikinkisoturin viimeisestä leposijasta. Vainaja oli vakiintuneen käsityksen mukaan ilman muuta mies.

Hänen luustossaan oli kuitenkin piirteitä, joiden takia tuo tulkinta alkoi epäilyttää joitakin tutkijoita. Lopullisen varmuuden antoivat kokeet, jotka osoittivat, että häneltä puuttui Y-kromosomi.

Hän oli siis nainen. Siten hän liittyi kasvavaan joukkoon, jonka sukupuolen arkeologit ovat aiemmin määritelleet yksisilmäisesti ja samalla väärin. Vanha kaava on suoraviivainen: jos haudassa on aseita, vainaja on mies, ja jos hauta-aarteet ovat koruja, hän on nainen.

"Viikinkinaiset ovat olleet arkeologeille melkeinpä näkymättömiä ennen muuta siitä syystä, että naisten hautaesineet on virheellisesti määritelty miesten omaisuudeksi", sanoi brittiarkeologi Judith Weingarten Yle Uutisten haastattelussa joitakin vuosia sitten.

Lue koko haastattelu: Muinaiset mahtimiehet olivatkin usein mahtinaisia – vaikka tutkijan asenne haraisi vastaan.

Lautapeli ei ollut ajanvietettä

Birkassa 900-luvun puolivälissä haudattu vainaja sai hautaansa perusteellisen aseistuksen: miekan, keihään, kirveen, puukon, kaksi kilpeä ja nuolenkärkiä, jotka pystyivät lävistämään haarniskan. Hänen seuranaan tuonpuoleiseen lähti kaksi hevosta.

Hauta-aarteista erityisimpiin kuuluu lautapeli. Tutkijoiden mukaan sitä ei ollut tarkoitettu ajanvietteeksi, vaan sen avulla suunniteltiin joukkojen liikkeitä taistelussa. Nainen ei siis ollut pelkkä soturi, vaan joukkojen johtaja, upseeri, päättelivät tutkijat.

Isotooppianalyysi puolestaan kertoo naisen liikkuneen laajalti Pohjois-Euroopassa, mikä sopii hyvin kuvaan tuonaikaisesta yhteiskunnasta ja sen sodista.

Tutkimus on luettavissa American Journal of Physical Anthropology (siirryt toiseen palveluun) -lehdestä.