Outo minipuoti ihastuttaa: aina auki, ei henkilökuntaa, ei hintoja – ”Matkalla Cheekin keikalta poikkesimme maailman suloisimpaan kauppaan!”

Keskellä ei mitään, soratien päässä seistä nököttää nähtävyydeksi noussut merkillinen kyläpuoti, joka on aina auki - ilman myyjiä ja hintalappuja.

kyläkaupat
Leila Iholin (vas.) ja Tarjamaarit Mäkelä Nuolniemen kyläkauppakeskuksen ovella.
Leila Iholin (vas.) ja Tarjamaarit Mäkelä toivottavat tervetulleeksi Nuolniemen Kyläkauppakeskukseen milloin vain.Arvo Vuorela / Yle

Soratie vaan kapenee ja silmät etsivät pientä pytinkiä. Auton navigaattorin mukaan sen pitäisi tupsahtaa kohta näkyviin. Mutkaisen Mouhintien jyrkät mäet tuntuvat mahanpohjassa, aivan kuin ajelisi rallitiellä.

Ohi sujahtaa Repoveden kansallispuiston viitta ja Mouhun taistelujen muistomerkin kyltti. Yhtäkkiä eteen avautuu eteläsavolainen peltomaisema ja toden totta - aivan tien laidassa seisoo outo pytinki auringonkukkaviljelmän vieressä.

Maitolaituria selvästi isompi kioski on tehty harmaantuneesta laudasta, ovi on selkosen selällään ja seinällä roikkuu kyltti ”aina auki”. Oven yläpuolella lukee rehvakkaasti Kyläkauppakeskus. Rakennelman edessä on pyöreä pöytä ja muutama tuoli.

Nuolniemen minipuoti on aina auki ja nyt ympäri vuoden.
Nuolniemen minipuoti on aina auki ja nyt ympäri vuoden.Arvo Vuorela / Yle

Tämä noin viiden neliön puoti on tullut monissa medioissa tutuksi siitä, että siellä on tarjolla jos jonkinlaista tavaraa, muttei henkilökuntaa tai hintalappuja.

Jaana Utti aloitti tämän viime kesänä pienimuotoisempana. Tänä kesänä on panostettu tuotteistamiseen, ja nyt täällä on hyvä tarjonta: kaikille jotain, kertoo toimittajaa opastamaan tullut Leila Iholin.

Jaana Utti on työskennellyt johtotehtävissä Imatran kaupungilla ja Tietoenatorilla. Nyt hän pyörittää työelämän uudistamista konsultoivaa yritystä Helsingissä. Iholin puolestaan on jäänyt eläkkeelle, joten hänelle on luonnostaan langennut rooli katsoa, että paikat pysyvät Kyläkauppakeskuksessa kunnossa.

Sekatavarakauppa pienoiskoossa

Putiikki muistuttaa pienoiskoossa vanhan ajan kyläkauppaa, sekatavarakauppaa, jossa myytiin kaikkea mikä sisään mahtui. Kioskin oven porrasaskelmana toimii pyöreä katukaivon kansi Helsingistä. Lattiaa elävöittävät värikkäät räsymatot.

Elämäni merkillisin shoppailupaikka. 60 vuotta olen kauppoja kierrellyt.

Jorma vieraskirjassa

Sähköistetyn kojun pystyttivät viime kesänä Jaanan mies Veijo Utti ja mökkiläinen Jarmo Räsänen sillä ajatuksella, että molempien tytöille piti saada tekemistä kesäksi. Räsästen muuttaessa pois kylältä Jaana Utti ryhtyi kehittämään kauppaideaa eteenpäin.

Jäätelöpakastin on täytetty monen monta kertaa kuuman kesän aikana.
Jäätelöpakastin on täytetty monen monta kertaa kuuman kesän aikana.Arvo Vuorela / Yle

Kioskin sisällä hurisee pystypakastin täynnä jäätelötuutteja ja –tikkuja sekä pakastepizzoja. Vierestä kylmäkaapista löytyy virvoitusjuomia, muttei olutta. Kun kaupassa ei ole henkilökuntaa, niin ikärajalla rajoitetun oluen pitäminen tarjolla ei ole mahdollista.

Outoa: ihmiset maksavat vapaaehtoisesti

Kasvukeskusten auto- ja hypermarketeihin verrattuna Nuolniemen Kyläkauppakeskus edustaa aivan jotain muuta, jopa vanhaa hyvää aikaa.

– Täällähän ei myydä mitään. Kaikki on ilmaista, ja jos joku haluaa maksaa tuotteista, se on toki mahdollista. Ihmiset ovat kyllä valtavan hyvin halunneet maksaa tuotteista. Se on outoa ja olemme hyvin hämmästyneitä ihmisten rehellisyydestä, tunnustaa Iholin.

Ei voinut ottaa kaikkea mitä olisi halunnut. Olisin halunnut koko kioskin. Toivottavasti maksoimme tarpeeksi.

Tero vieraskirjassa

Nuolniemesssä vakituisesti asuva Tarjamaarit Mäkelä piipahtaa putiikkiin hakemaan isännälle kahvimaitoa.

– Fiilikset kaupasta ovat veikeät, ja on hauska nähdä ihmisiä. Jos osuu samaan aikaan paikalle vierailevan kävijän kanssa, niin kyllä siinä juttua tulee.

Mäkelä kertoo käyvänsä puodissa melko usein ja etenkin lapsenlapsille käynnit ovat kohokohtia.

– Tänne kävellään nauttimaan jäätelöistä ja lapset ovat aivan onnessaan. He tutkivat aina, onko täällä määrättyjä tikkareita.

Irtokarkit ovat jäätelön ohella maistuneet etenkin nuoremmille kyläkauppakeskuksen vieraille.
Irtokarkit ovat jäätelön ohella maistuneet etenkin nuoremmille Kyläkauppakeskuksen vieraille.Arvo Vuorela / Yle

Nuolniemen puotierikoisuus on ollut julkisuudessa jo melkoisesti. Siitä ovat kertoneet muun muassa Pitäjän Uutise (siirryt toiseen palveluun)t, Kouvolan Sanomat, Länsi-Savo, Ilta-Sanomat ja Talous-Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

– Julkisuutta on tullut paljon, ja se on lisännyt asiakasmäärää. Ihmiset tulevat kiinnostuneina katsomaan, että hyvänen aika, mitäs täällä on. Vieraskirjassa ihmetellään, miten tällainen kauppa voi olla olemassa, Leila Iholin kertoo.

Puoti on säästynyt ilkivallalta

Kyläläiset ovat joukolla hämmästelleet, kuinka kyläpuoti on saanut olla rauhassa, eikä mitään pahaa ole tapahtunut.

– Tuotteet eivät sinänsä ole arvokkaita, eikä täältä voi varastaa, sillä millään ei ole hintaa, kaikki on ilmaista.

Kesän ampiaisparvistakaan ei ole ollut haittaa, sillä yksi kylän mies rakensi pellepelottomasti puolentoista litran vesipulloista ja siideritölkeistä tehokkaita ampiaisansoja.

Vichyvesipullosta ja siideritälkistä tehty ampiaisansa vanhan aitan terassilla Nuolniemessä.
Vichyvesipullosta ja siideritölkistä tehty ansa pyydystää ampiaisia tehokkaasti.Arvo Vuorela / Yle

Kylän viidakkorumpu toimii ilmiselvästi. Putiikin pihalle saapuu tasaiseen tahtiin väkeä. Yksi heistä on lähellä asuva Sakari Nikki, eläkkeelle jäänyt toimittaja.

Kyläkauppakeskuksen suosioon Nikiltä löytyy looginen selitys: suomalaisten uteliaisuus.

– Jos on jotakin, joka on vähänkin kummallista ja hyvin mediassa markkinoitua, niin uteliaita riittää. Tälle on ollut tilausta, sillä kauppaa ei löydy 20 kilometrin säteellä. Ihmisiltä puuttuu aina jotakin, ja sitten tullaan katsomaan, onko sitä jotakin tässä kummallisessa Kyläkauppakeskuksessa, pohtii Nikki.

Sadantuhannen neliön mies vihki viisi neliöä käyttöön

Kauppakeskus Sellon toimitusjohtaja Matti Karlsson kävi vihkimässä Nuolniemen putiikin käyttöön kesän alussa.

Kymmenkunta kauppakeskusta, muun muassa Sellon ja Omenan avannut Karlsson totesi vihkiäispuheessaan, että Nuolniemen minipuoti oli ensimmäinen, jossa ei ollut logistiikkaongelmia.

– Se oli mieleenpainuvin avaus kaikista. Jotkut olivat hirveitä spektaakkeleita, mutta tämä oli lämmin ja pienimuotoinen. Asiakaspotentiaalista oli paikalla lähes puolet eli parikymmentä henkilöä.

Osuttiin vahingossa – ihastuttava kyläkauppa. Kiitos elämyksestä!

Soili ja Jarmo vieraskirjassa

Karlsson näkee, että yhteiskunnassa on aina tilaa individuaalille, ihmisten omaehtoiselle toiminnalle.

– Kukaan ei tällaisella bisneksellä elä ja se aiheuttaa vain vähän työtä, mutta joskus maailmassa on hyvä tehdä asioita, joilla on jalompi tavoite.

Etelä-Savon ja Kymenlaakson rajamailla

Maantieteellisesti Nuolniemen kylä sijaitsee Etelä-Savossa, vaikka onkin rajojen mukaan pohjoisimpia Kymenlaakson kyliä ja pohjoisinta Kouvolaa.

– On kiva olla kaupunkilainen, kun katsoo näitä peltoja ja sorateitä. Sadan kilometrin säteellä löytyy Heinola, Mikkeli, Lahti, Kotka ja Lappeenrantakin hyvin lähellä, eli tämähän on suorastaan keskipiste, kehuu Sakari Nikki.

Sakari Nikki on nauttinut koko kesän kyläkauppakeskuksen jäätelötarjonnasta.
Sakari Nikki on nauttinut koko kesän Kyläkauppakeskuksen jäätelötarjonnasta.Arvo Vuorela / Yle

Sakari ja hänen poikansa Timo ovat monien muiden tavoin käyneet tiuhaan tahtiin putiikin jäätelöaltaalla. Hellepäiviä kun on riittänyt.

– Samalla on saanut tutustua vanhempiin ja nuorempiin ihmisiin, joilla on mökkejä lähiseudulla. Kaikki ovat tulleet huumorin pilke silmäkulmassa katsomaan, että mitä ihmettä.

Nuolniemessä vierailee kaikenikäisiä ihmettelijöitä. Paluumatkalla Cheekin jäähyväiskeikalta Lahdesta piipahti neljä nuorta ihastelemassa paikkaa. Viime viikonloppuna paikalle hurautti henkilöautolla kolme noin 18-vuotiasta kotkalaista nuorukaista.

Cheekin jäähyväiskeikalta tultiin ihastelemaan merkillistä Nuolniemen puotia.
Cheekin jäähyväiskeikalta tultiin porukalla ihastelemaan merkillistä Nuolniemen puotia.Arvo Vuorela / Yle

Jaana Utin mielestä se on häkellyttävää ja antaa nuorista paremman kuvan kuin yleisesti ajatellaan.

– Siinä ne istuskelivat, joivat kahvia ja ottivat kuvia auringonkukista. Naapuri Tom Iholin totesikin, että ennen sentään mentiin baariin tai nakkikioskille.

Partavaha yllättävän suosittua

Nuolniemessä on vain yhdeksän ympäri vuoden asuttua taloa ja parikymmentä mökkiä, joista osa on talviasuttavia.

– Ei täällä montaa kymmentä ihmistä asu, mutta kaikki ovat aktiivisia kävijöitä. Tämän kuuman kesän suosikki on ollut jäätelö ja irtokarkkeja on mennyt paljon, kun mökkiläisillä on lapsia kyläilemässä. Vesipullot ja limsat ovat kelvanneet myös, luettelee Leila Iholin.

Lisäksi on noudettu muun muassa ruokatarvikkeita, tiskiharjoja, pesuaineita, vehnäjauhoja, sokeria, kahvia ja partavahaakin.

– Vahapurkkeja oli viisi. Nyt on enää yksi jäljellä ja olemme hämmästelleet, että kukahan niitä on tarvinnut.

Kapselikahvikeitin on ollut kovassa käytössä kyläkauppakeskuksessa.
Kapselikahvikeitin on ollut kovassa käytössä Kyläkauppakeskuksessa.Arvo Vuorela / Yle

Leila huolehtii myös kassalippaan säännöllisestä tyhjennyksestä ja listaa puuttuvia tavaroita, jotta Jaana Utti osaa tuoda täydennystä.

– Kun Jaana tulee viikonloppuisin tänne, niin hän tuo tullessaan täydennystä, tai sitten käymme yhdessä kaupassa noin kerran viikossa. Kesäaikaan, kun jäätelöä hupeni paljon, Jaana kävi lomallaan kaupassa parikin kertaa viikossa.

Matkalla Cheekin keikalta Lahdesta poikkesimme maailman suloisimpaan kauppaan!

Ninni, Aki, Taija ja Janette vieraskirjassa

Jääkaapin vierestä löytyy moderni kapselikahvinkeitin ja se on ollut kesällä varsin suosittu. Café au laitin, espresson, americanon ja kaakaon valmistusohjeet on kirjattu isolle päreelle. Kapselirasiat ovat jo tyhjiä, joten kahvia on pihapöydän ääressä nautittu kesällä antaumuksella.

– Tänne on matkaa mistä tahansa. Kun tulee vaikka Lahdesta 70 kilometrin päästä, niin onhan se kivaa juoda tässä kahvit, kun lähelläkään ei ole kioskia tai kahvilaa, kertoo Iholin.

Kondomia käytetty maksuvälineenä

Kassakonetta kioskissa ei näy, mutta korkean tiskin keskellä nököttää pieni sininen kassalipas. Siihen kioskissa asioivat laittavat rahaa omatuntonsa mukaan. Lipas tyhjennetään aina iltaisin ja joskus päivälläkin. Valvontakameroita ei ole, mutta niitäkin tehokkaampia valvovia silmiä löytyy naapurista.

– Meiltä näkee suoraan tähän tielle, joten nähdään helposti kuinka paljon asiakkaita käy. Kukaanhan ei näe mitään, mutta heti tiedetään, kun paikalla käy esimerkiksi sininen auto, myhäilee Iholin.

– Vapaaehtoinen maksaminen ei ole yllättänyt, suomalainenhan on rehellinen, talkoohenkinen ja tukee hyviä asioita, vahvistaa Sakari Nikki.

Eurojen lisäksi siniseen lippaaseen on sujautettu 5 000 forintin seteli, yksi punta ja 10 penceä.

– Ai niin – ja yksi käyttämätön kondomi, joka on nyt laitettu tarjolle hyllylle, lisää Leila Iholin.

Kylmiä virvoitusjuomia, elintarvikkeita, kirjoja, paikallislehtiä....
Kylmiä virvoitusjuomia, elintarvikkeita, kirjoja, paikallislehtiä....Arvo Vuorela / Yle

Verraton kokoontumispaikka tutuille ja tuntemattomille

Sakari Nikki näkee, että kyläpuodilla on vahva sosiaalinen ja yhteisöllinen merkitys kohtaamispaikkana. Samaan tapaan kuin kylän miehet ennen vanhaan istuskelivat kyläkaupan portailla turisemassa.

– 50-60 –luvuilla kaupan portailla juotiin ykköspilsneriä ja käytiin läpi kylän asiat, sukujen väliset riidat, ihmissuhteet ja kaikki mahdollinen. Tässäkin päästään samaan tunnelmaan, jos enemmän ihmisiä osuu kerralla kohdalle, miettii Nikki.

Kiva kun löytyi munia, päästään letunpaistoon.

–Eila, Valtteri, Veera, Milja, Niko, Tanja ja Esa

Jättimäisen kauppakeskus Sellon toimitusjohtaja Matti Karlsson arvostaa kyläpuotia mainiona paikkana kokoontua. Muutoin väki touhuaisi omissa oloissaan omilla tiloilla, pihoilla ja mökeissä.

Tarjamaarit Mäkelä komppaa Nuolniemen olevan yhteisöllisen kylän, jossa seuraillaan liikkuuko ulkopuolisia. Jos joku tarvitsee apua, niin autellaan ja tehdään paljon yhdessä.

– On täällä yksi linja-autokin käynyt, lähistöllä oli syntymäpäivät ja linja-autollinen vieraita tuli sieltä käymään. Kyllä tänne bussi mahtuu, mutta sisälle ei kyllä mahdu montaa ihmistä, pohtii Mäkelä.

Minipuodin ulkopuolelta löytyy puutarhaosasto yrtteineen, vihanneksineen ja puutarhatonttuineen. Iso telkänpönttö on tuunattu tyhjien tölkkien kierrätyspisteeksi. Jauhesammutin riippuu oven vieressä ja päätyseinällä roikkuu puolikymmentä aitoa golfmailaa.

– Golfrata on tässä soratiellä, kun tie on vapaa. On siinä pelattukin ja golfpallojakin on täältä haettu. Virallinen golfkenttä löytyy Mäntyharjusta.

Leila Iholin iloitsee, kun ympäristö on pysynyt hyvin siistinä, roskat menevät roskikseen ja tyhjät tölkit pönttöön.

– Auringonkukat pellolta ovat kelvanneet yllättävän hyvin. Niitä istutettiin kasvamaan isolle alalle Kyläkauppakeskusta varten. Ja viereisen talon pusikosta voi käydä vapaasti poimimassa punaviinimarjoja, niitä on monta pensaallista.

Ruostunut hevosenkenkä Nuolniemen kylakauppakeskuksen seinällä ja auringonkukkapelto.
Kyläkauppakeskuksen vierestä löytyy komea auringonkukkapelto.Arvo Vuorela / Yle

Porakaivo tulossa, tarjolla myös aitta ja sauna

Jaana Utti muistuttaa, että Kyläkauppakeskuksen vierestä löytyy idyllinen hirsiaitta, jonka keskimmäinen kamari on täysin vapaasti käytettävissä yöpymiseen. Aitasta löytyy pedattuna parivuode. Yöpymisestä voi maksaa putiikin lippaaseen, jos siltä tuntuu.

– Ja läheltä löytyy myös sauna, jonka saa halutessaan lämmittää. Se tosin maksaa 20 euroa per lämmitys.

Kesän suosiosta rohkaistuneena Jaana Utti aikoo pitää Kyläkauppakeskuksen auki myös talvella. Tuotevalikoima vaihtuu talveen sopivaksi ja muun muassa jäätelöt jäävät pois. Talviaikaan siirrytään lauantaina 20. lokakuuta kekrijuhlassa, jossa poltetaan kokko sekä tarjotaan ruokaa ja musiikkia.

Ensi viikolla putiikkiin saadaan porakaivovesi ja lähiaikoina paikalla saadaan valot. Viereen nousee myös laajennusosa, joka toimii talviaikana myös hyvänä sääsuojana. Kokeiltavana on ollut myös kymmenen retkisängyn telttahotelli ja kun paikalle saadaan vesijohto, telttahotelli on tarkoitus ottaa ensi kesänä virallisesti käyttöön.

Nuolniemen kyläkauppakeskuksen piha-aitassa voi vapaasti nukkua yön yli.
Nuolniemen Kyläkauppakeskuksen piha-aitassa voi vapaasti nukkua yön yli.Arvo Vuorela / Yle