Pelastuslaitos turvautuu hyppytyynyyn vain äärimmäisissä tilanteissa: "tyynyn käyttötilanteet aina nopeita ja yllättäviä"

Mechelininkadun tulipalossa asukas pelastautui hyppäämällä kolmannen kerroksen ikkunasta hyppytyynylle. Tämä on harvinaista: tyyny pystytetään Helsingin alueella vain 5–10 kertaa vuodessa.

tulipalot
Pelastuslaitoksen hyppytyyny on kooltaan noin viisi kertaa viisi metriä.
Radio Suomi seuraa Helsingin pelastuslaitoksen harjoitusta, jossa nukke pudotetaan 24 metristä hyppytyynylle. Video: Petri Rinne

Hyppytyynyn käyttäminen tulipalon tai muun pelastustilanteen yhteydessä on harvinaista. Helsingin pelastuslaitoksen palomestarin Sami Lappalaisen mukaan kuluvan vuoden aikana hyppytyynyä on käytetty neljä tai viisi kertaa, joista kahdessa ihminen on hypännyt tyynylle.

Viimeisin tapaus sattui kuluvan viikon tiistaina Helsingin Mechelininkadulla (siirryt toiseen palveluun) (Iltalehti), jossa syttyi raju huoneistopalo. Palon vuoksi huoneiston asukas joutui pudottautumaan hyppytyynylle talon kolmannesta kerroksesta.

Lappalaisen mukaan tyyny on aina äärimmäinen keino, johon turvaudutaan, jos muita keinoja ei ole käytettävissä.

– Tällaisissa tilanteissa pyritään ensisijaisesti käyttämään tikasyksikköä. Tikasautot ovat kuitenkin aika isoja, ja jos esimerkiksi pelastustiet eivät ole avonaiset, tämä saattaa olla ongelmallista.

Tyyny täyttyy alle minuutissa

Hyppytyyny on täytettynä kooltaan noin viisi kertaa viisi metriä. Sen täyttyminen paineilmalla kestää alle minuutin ja tyynyn ”selvittäminen” eli valmistelu ja paikalleen laitto korkeintaan muutaman minuutin.

Hyppytyynyselvitys tehdään Helsingin pelastuslaitoksen toimialueella 5–10 kertaa vuodessa. Usein tyynyn asennus on varotoimenpide korkealta pelastamisen tilanteissa. Tyynyyn voidaan pudottautua jopa noin 20 metrin korkeudelta, eli suunnilleen kahdeksankerroksisen talon ylimmästä kerroksesta.

Lappalaisen mukaan tyynyn käyttötilanteet ovat aina nopeita ja yllättäviä, ja niitä pyritään välttämään, jos vain mahdollista. Kerrostalopaloissa lähtökohta on aina porraskäytävän kautta pelastautuminen.

– Palon havaitsemisessa auttaa toimiva palovaroitin. Tilanteen vaatiessa tulisi poistua porrashuoneeseen ja sulkea ovet perässä. Jos huoneistoon joudutaan jäämään, pyritään menemään huoneeseen jossa paloa ei ole ja hakeutumaan ikkunan läheisyyteen. Sitten soitto hätänumeroon 112.