Rikosepäiltyjen hallusta löytyy entistä useammin sähkölamautin – poliisi ihmeissään Hämeessä

Hämeen poliisi takavarikoi kesän aikana yhdeksän sähkölamautinta. Poliisin mukaan määrä on poikkeuksellisen suuri, mutta syytä siihen ei tiedetä.

Sähkötainnutin
Sähkölamautin.
Taskulampun ja sähkölamauttimen yhdistelmä.Poliisi

Hämeen poliisi on takavarikoinut kesän aikana tavallista enemmän sähkölamauttimia. Lamauttimia on löytynyt kiinni otettujen henkilöiden hallusta kaikkiaan yhdeksän. Poliisi ei tiedä, miksi sähkölamauttimia on ollut viime aikoina epäiltyjen hallussa enemmän kuin yleensä.

Hämeen poliisi kertoo tiedotteessaan, että suurimmassa osassa tapauksia sähkölamauttimet ovat olleet taskulampun ja lamauttimen yhdistelmiä. Poliisin mukaan niillä kosketetaan uhria ja aiheutetaan kipua.

Lain mukaan sähkölamauttimen hallussapito yleisellä paikalla tai yleisellä paikalla olevassa autossa on kielletty. Siitä voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään vuodeksi.

Esimerkiksi elokuun loppupuolella poliisipartio kohtasi Riihimäen keskustassa etsintäkuulutetun, 27-vuotiaan miehen. Miehen hallusta löytyi kaksi sähkölamautinta.

Häntä epäillään vaarallisen esineen hallussapidosta.

Yleensä sähkölamauttimet tuomitaan rikosprosessissa menetetyiksi valtiolle. Tavallisesti laitteet hävitetään jo esitutkintavaiheessa.