Syksyn ensimmäinen kyselytunti: Irtisanomissuojan heikentäminen herätti kiivasta vastustusta – "Vastoin sitä, mitä te olette luvanneet työmarkkinajärjestöille"

Vasemmisto-oppositio aloitti kyselytunnin hiillostamalla hallitusta sen aikeista heikentää irtisanomissuojaa alle 20 hengen yrityksissä.

Kyselytunti (Eduskunta)
Eduskunnan kyselytunti
Yle

SDP:n kansanedustaja Lauri Ihalainen aloitti syksyn ensimmäisen kyselytunnin nostamalla esiin hallituksen kaavailemat heikennykset irtisanomissuojaan pienissä yrityksissä.

Ihalaisen mielestä hallituksen aikeet lisäävät turvattomuuden tunnetta ja johtavat eriarvoistumiseen.

– Hallituksen ei pitäisi nyt tällaista esitystä tuoda, eikä haastaa tarpeetonta riitaa ajankohtana, jolloin meidän pitäisi Suomessa kyetä tekemään hyvää yhteistyötä ja sopuisasti hoitaa asioita, Ihalainen sanoi.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) huomautti, että esitys tehdään siksi, että työllistämisen kynnys pienenisi kaikkein pienimmissä yrityksissä.

– Tämän esityksen jälkeenkään ei irtisanominen ole helppoa, eikä pidäkään olla helppoa, vaan siihen pitää olla aina hyvin vakavat perustelut, Sipilä vakuutti.

Sipilän mukaan tulevaisuudessakaan työntekijää ei voi irtisanoa "pärstäkertoimen" mukaan, vaan irtisanomissuoja on erittäin vankka myös muutoksen jälkeen.

Työministeri: Ei kansainvälisten sopimusten vastaista

Työministeri Jari Lindström (sin.) huomautti, että esityksen mukaan irtisanomisen taustalla on oltava työntekijän moitittava käytös, joka on siinä määrin merkittävää, että työsuhteen irtisanomista voidaan pitää kohtuullisena seurauksena.

Meillä on jo nykyisessä lainsäädännössä irtisanomisperusteissa mahdollisuus irtisanomiseen, jos työtehtäviä jätetään tekemättä tai niitä tehdään puutteellisesti.

Li Andersson

– Me emme ole tuomassa tänne mitään sellaista, joka olisi kansainvälisten sopimusten vastaista, Lindström vakuutti.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ihmetteli, miksi lakimuutosta tarvitaan.

– Meillä on jo nykyisessä lainsäädännössä irtisanomisperusteissa mahdollisuus irtisanomiseen, jos työtehtäviä jätetään tekemättä tai niitä tehdään puutteellisesti. Miksi tällaista lisäheikennystä tarvitaan? Andersson kysyi.

Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri oli huolissaan siitä, miten varmistetaan se, että ihmisiä ei irtisanota mielipiteiden vuoksi, joita voitaisiin pitää "moitittavana käytöksenä".

Lindström sanoi, että hallituksen esityksessä on "varoitusjärjestelmä" eikä irtisanominen voi olla mielivaltaista.

"Kilpailukykysopimuksen jälkeen luvattiin, että tässä kaikki"

Vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki muisteli, että kilpailukykysopimuksen jälkeen luvattiin, että "tässä on kaikki".

Koskaan en ole antanut sellaista lupausta, että hallitus lopettaisi työllistämistoimet. En missään tapauksessa.

Juha Sipilä

– Sen jälkeen on tuotu aktiivimalli, joka on ollut törkeä leikkaus työttömiltä, ja nyt ollaan tuomassa irtisanomissuojan heikentäminen. Molemmat ovat vastoin sitä, mitä te olette luvanneet työmarkkinajärjestöille, Arhinmäki sanoi osoittaen sanansa pääministerille.

– Koskaan en ole antanut sellaista lupausta, että hallitus lopettaisi työllistämistoimet. En missään tapauksessa, Sipilä vastasi.