1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Oulu

Syyskuussa tehtiin sinilevähavaintoja keskimääräistä enemmän Pohjois-Pohjanmaalla

Vuosi sitten tähän aikaan sinilevää havaittiin vain yhdellä vakioseurannan paikalla.

Oulu
Leväkasvustoa järven pinnalla.
Kalevi Rytkölä / Yle

Syyskuun ensimmäisellä viikolla levähavaintoja on tehty ajankohtaan nähden keskimääräistä enemmän Pohjois-Pohjanmaalla.

Sinilevää on havaittu runsaasti Haapaveden Iso Vatjusjärvellä. Hieman levää on havaittu myös Pudasjärven Pintamojärven Pintamossa, Yli-Kitkan Isohiedanlahdella ja Reisjärven Salmensuun uimarannalla.

Lisäksi ely-keskukseen on tullut ilmoituksia levästä Kuusamon Torankijärvestä ja Kuusamojärven Haaposelän Rantasalmesta.

Vuosi sitten tähän aikaan sinilevää havaittiin vain yhdellä vakioseurannan paikalla Kuusamon Oivanginjärvessä. Vakituisessa seurannassa on yhteensä 28 paikkaa.

Pohjois-Pohjanmaalla kesä–elokuun levätilanne on ollut hellekesästä huolimatta keskimääräistä parempi. Levätilanne voi kuitenkin muuttua nopeastikin tuulten hajottaessa levälauttoja.

Kahtena edellisenä vuonna eniten sinilevähavaintoja on tehty syyskuussa. Ilmastonmuutoksen myötä leväseurantaa onkin jatkettu syyskuun loppuun.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi