Mia Röngän kolumni: Pohjoinen perintömme sulaa käsiimme

Ilmastonmuutos vie jalansijaa arktisten alueiden eliöstöltä – myös ihmiseltä, kirjoittaa Huippuvuorilla vieraillut tutkija Mia Rönkä.

kolumnit
Mia Rönkä.
Kalle Mäkelä / Yle

– En ole tainnut koskaan nähdä Huippuvuoria näin vihreänä, paikallinen eräopas tuumaa minulle Bjørndalenin laaksossa, missä heinät ja sammalet kukoistavat.

– Ei paikan kuuluisi tällainen olla.

Keskilämpötilojen noustessa ja kesän sademäärien kasvaessa kasvillisuus muuttuu (siirryt toiseen palveluun). Etenkin kylmään ja kuivaan tottuneet pohjoisimman arktisen tundran lajit menettävät jalansijaansa. Kukkaloisto voi alkaa heinittyä. Erään arvion mukaan sammalet saattavat vallata alaa.

Huippuvuorilla jäätiköt pienenevät nopeasti. Niiden alta paljastuu uusia maa- ja merialueita. Ilmastonmuutoksen mannekiineiksi ovat nousseet muun muassa Kongsbreen (siirryt toiseen palveluun)- ja Kronebreen (siirryt toiseen palveluun)-jäätiköt, joka ovat vetäytyneet vuoden 1948 jälkeen yli neljä kilometriä. Huippuvuorten jäätiköt myös ohenevat kiihtyvää tahtia.

Huippuvuorten siemenholvi, ”Tuomiopäivän holvi”, on remontissa. Holvi perustettiin kymmenen vuotta sitten viljelykasvien siementen turvaksi muun muassa ilmastonmuutoksen varalta, mutta vuorenrinteeseen kaivettu säilö ei kestänyt ikiroudan sulamista vuoden 2016 ennätyslämmöissä. Tuomiopäivän holviin tuli vesivahinko. Ylvästä sisäänkäyntiä peittävät nyt pressut.

Kun elokuun alussa tähyilen siemenholvin sisäänkäyntiä, Huippuvuoret on vehreimmillään. Jäätiköt peittävät noin 60 prosenttia Huippuvuorten maa-alasta, mutta kesällä sulaneessa pintamaassa ikiroudan päällä kukkivat muun muassa huippuvuortenunikot ja huippuvuortenrikot (siirryt toiseen palveluun).

Matkalla Barentsburgin kaivoskaupunkiin laiva poikkeaa Esmarkbreen-jäätikön tuntumassa. Paineessa paikoin häkellyttävän turkoosinsiniseksi puristunut jäätikkö ulvahtelee ja paukkuu. Reunasta rojahtaa jääpalkki mereen, aaltojen rippeet kulkevat aluksellemme asti. Meressä irtopalaset napsuvat ja kihisevät.

Helpottuneena totean karhujen vaikuttavan hyväkuntoisilta – olin pelännyt näkeväni nääntyneinä hoipertelevia raakkeja.

Matkailuyrittäjän veneretkellä kuulen, että Nordenskiöldbreen-jäätikön tuntumassa on edeltävinä päivinä havaittu jääkarhu. Kapteeni ohjaa aluksen paikalle mutta jää kunnioittavan matkan päähän rannasta. Lopulta erotamme rantakallioilla kaksi vaaleaa hahmoa: satelliittipaikanninpantaa kantavan emon sekä poikasen. Helpottuneena totean karhujen vaikuttavan hyväkuntoisilta – olin pelännyt näkeväni nääntyneinä hoipertelevia raakkeja.

Huippuvuorilla elää vuoden 2015 arvion mukaan noin 975 jääkarhua. Alueen kukoistava matkailuelinkeino nojaa vahvasti tähän arktisen luonnon kruunaamattomaan kuninkaaseen, jonka häviämisen myötä köyhtyisi paitsi luonnon monimuotoisuus epäilemättä ainakin vähän myös paikallinen ihmisyhteisö.

Jään vähenemisen viime vuosikymmeninä ei ole Huippuvuorilla havaittu vaikuttaneen jääkarhujen määrään. Kantavilla naarailla arvellaan kuitenkin olevan vaikeuksia saavuttaa perinteisiä pesimäalueita (siirryt toiseen palveluun), ja joidenkin kuolleina löydettyjen jääkarhujen on arveltu nääntyneen nälkään. Merijään vähetessä jääkarhut joutuvat viettämään enemmän aikaa maalla ja saalistamaan laajemmilla alueilla. Jääkarhun ja ihmisen kohtaamiset saattavat yleistyä. Niissä jääkarhun käy huonosti todennäköisemmin kuin ihmisen.

Longyearbreen-jäätikölle kävellessäni paluumatka kulkee vaihtoehtoista reittiä, koska polku on romahtanut. Ikiroudan sulaminen nakertaa maata myös ihmisen jalkojen alta. Longyearbyenin kylä on rakennettu paaluille, jotka tukeutuvat ikiroutaan. Sähkökaapeleita ja vesiputkia kulkee ikiroudan sisällä ja päällä. Tutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan ikiroudalle suotuisa alue pohjoisella pallonpuoliskolla kutistuu ilmastonmuutoksen myötä vähintään kolmanneksella nykyisestä.

Ilmastonmuutos lisää myös lumivyöryjen sekä Longyearbyeniä halkovan jäätikköjoen tulvimisen riskiä. Kaupunkia reunustavalta vuorenrinteeltä, Sukkertoppenilta, vyöryi joulukuussa 2015 lunta rinteeseen rakennettujen talojen päälle, ja koulun opettaja ja kaksivuotias tyttö kuolivat. Vyöryvaaran vuoksi rinteen ylin talorivi on käyttökiellossa.

– Menetimme suuren osan vähistä asunnoistamme, paikallinen eräopas murehtii.

Vyöryn jälkeen tehdyn riskikartoituksen mukaan suuri osa Longyearbyenistä on nykyilmastossa lumi- tai maanvyöryjen riskialueella.

Siemenholviin tehdyt talletukset säilyivät vuoden 2016 vesivahingosta huolimatta turvassa. Ne toimivat maailman muihin siemenpankkeihin säilöttyjen siementen varmuuskopioina. Holviin rakennetaan muun muassa vedenpitävä seinä.

Entä miten käy arktisen perintömme – missä on sen varmuuskopio? Mikä jää esimerkiksi Euroopan arktisen lajiston turvasäilöksi, kun ilmastonmuutoksen myötä pohjoiseen siirtyvillä lajeilla (siirryt toiseen palveluun) tulee Manner-Euroopassa meri vastaan?

– No, ainakin sait nähdä Huippuvuoret vielä sellaisena, kuin se on ollut, tuttavani lohduttaa.

Sitkeä ja hauras, ikiaikainen ja katoava, seesteinen ja vaarallinen Arktis, niin rakas. Oliko Huippuvuorten-matka viimeinen käynti kuolevan ystävän luona?

Mia Rönkä

Kirjoittaja on naantalilainen tutkija, tiedetoimittaja ja kirjailija, joka on perehtynyt etenkin ihmisen ja muun luonnon suhteeseen. Hän työskentelee Turun yliopiston Biodiversiteettiyksikössä.