Veteraanijärjestöt lisäävät yhteistyötään

Tuorein osoitus aiemmasta yhteistyöstä on valtion budjettiin saatu päätös taata kaikille veteraaneille samanlaiset asumista tukevat toimet kuin sotainvalideilla on.

Sotaveteraanijärjestöt
mitaleja
Jyrki Lyytikkä / Yle

Suomessa toimivat veteraanijärjestöt, Sotaveteraaniliitto (siirryt toiseen palveluun) ja Rintamaveteraaniliitto (siirryt toiseen palveluun) aikovat lisätä yhteistyötään.

– Pääasiallinen tarkoitus on, että me yhdessä esiinnymme kuntiin ja valtioon päin varmistaaksemme, että jokainen veteraani saa ne edut, mitkä hänelle kuuluvat, perustelee Sotaveteraaniliiton puheenjohtaja Erkki Heikkinen.

Yhteistyöllä haetaan veteraanien elämänehtojen parantamista ja veteraanien parasta.

– Tärkeintä tässä on se, että alueelliset veteraaniyhdistykset, silloin kun niitä lakkaa, niin veteraanit voivat yhteistyön pohjalta jatkaa toimintaa vielä jatkavan yhdistyksen piirissä.

Järjestöt ovat tehneet yhteistyötä aiemminkin. Uusin esimerkki on valtion talousarvioon otettu kaikkien veteraanien asumista tukevien palvelujen uudistus.

– Tämä on hyvin merkittävä asia. Tämän eteen on tehty veteraanijärjestöissä työtä useiden vuosien ajan, Heikkinen jatkaa.

Sotaveteraaniliitto perustettiin jo vuonna 1957 ja Rintamaveteraaniliitto vuonna 1964. Silloin elossa olleiden noin 500 000 eri veteraanin taustat ja tarpeet olivat niin erilaisia, että nähtiin kahden liiton edistävän paremmin eri ryhmien asiaa kuin yhden liiton.

Yksi keskeisimmistä kysymyksistä tuolloin oli sodassa mukana olleiden poikamiesten asuntokysymyksen hoitaminen.

Lisäksi Suomessa toimivat Sotainvalidien veljesliitto (siirryt toiseen palveluun) ja perinteitä vaaliva Tammenlehvän Perinneliitto (siirryt toiseen palveluun). Rintamanaisten liiton toiminta päättyi huhtikuussa 2013.