Sisäministeri ei lupaa Enontekiölle poliisipartiota: "Partiointia tullaan lisäämään Kittilä ja Muonio tukikohtina"

Poliisin saapuminen kestää Enontekiöllä reilusti yli tunnin. Sisäministeri Kai Mykkäsen mukaan poliisille luvattu 3,3 miljoonan lisäraha tulee helpottamaan myös Enontekiön tilannetta.

poliisi
Kuttanen epäillyn surmaajan etsintä poliisi moottorikelkka
Surmasta epäiltyä etsittiin Enontekiöllä pari vuotta sitten haastavassa kelissä. Pakkasta oli liki kolmekymmentä astetta.Lapin poliisilaitos

Lapin poliisilaitokselta on vähennetty kahden vuoden aikana kymmenen poliisin virkaa ja erityisesti Enontekiön tilanne on ollut pitkään hankala.

Enontekiöllä niin sanottu vasteaika oli Lapin poliisipäällikkö Esa Heikkisen mukaan vuosi sitten noin sata minuuttia ja poliisin saapumista on saatu nipistettyä nyt 80 minuuttiin.

Lapin poliisin johtoa perjantaina tavannut sisäministeri Kai Mykkänen myöntää, että yli tunti on liian pitkä aika odotella poliisia. Hän ei silti lupaa Enontekiölle omaa partiota.

Kai Mykkänen
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

– Emme tule nimikoimaan, että yksi partio tulisi olemaan ainoastaan yhden kunnan alueella, mutta Enontekiöllä tullaan näkemään poliisia useammin kuin aiemmin ja vasteajat lyhenevät nykyisestä, Mykkänen lupaa.

Partioita lisätään ainakin Kittilään

Enontekiön poliisin tarve hoidetaan tällä hetkellä Kittilän, Muonion ja Kolarin poliisiasemalta. Myös poliisin liikenneyksiköt ovat tehneet alueelle entistä enemmän partiointia ja hoitaneet hälytystehtäviä.

Lapin poliisipäällikkö Esa Heikkisen mukaan Enontekiön jälkeen kriittisintä aluetta poliisin poissaolon suhteen on Utsjoki.

– Se on ihan vastaavassa tilanteessa. Etäisyydet ovat vielä pidemmät kuin Hettaan mennessä. Tunturi-Lappi, Ivalo, Utsjoki, Sodankylä ja Koillis-Lappi, kaikilla on ongelmia, Heikkinen sanoo.

Lapissa on käytetty henkilöstöpulan takia varallaolojärjestelmää, jossa poliisi on odottanut kotona mahdollista hälytystä. Heikkinen toivoo, että lisäresurssin myötä tästä järjestelmästä voitaisiin luopua.

Esa Heikkinen.
Poliisi

– Silloin saisimme näkyvyyttä ja toimintavalmiusaika paranisi, Heikkinen arvioi.

Sisäministeri Mykkänen sanoo, että tarkempaa resurssien jakoa ei ole vielä tehty, mutta nimeää partioiden tukikohdiksi Kittilän ja Muonion.

– On selvää, että Tunturi-Lappiin Enontekiön suuntaan tullaan lisäämään partiointia Kittilä ja Muonio tukikohtina.

Muoniossa on jo partio, joka tekee työtä myös Enontekiön alueelle. Lisäksi Muoniossa on tällä hetkellä täyttämätön poliisin virka.

Talvisesonki haastava Lapissa

Pian käsillä oleva joulusesonki ja laskettelukausi työllistävät Lapin poliisia. Mykkäsen mukaan partioita tullaan lisäämään siksi varsinkin Levin kotipitäjään Kittilään.

– Juuri tämän takia Kittilästä lähtevien partioiden määrää tullaan lisäämään niin, että toisaalta pystytään varmistamaan Enontekiön-Käsivarren suunta nykyistä useammin läsnäolevalla partiolla ja toisaalta myös niin, että Leville, Ylläkselle ja muualle päästään nopeasti paikalle, kun jotain sattuu.

Tunturipoliisi-mallia kokeiltiin joskus ja poliisiopiskelijoita tuli kevätkaudelle.

Lapin poliisipäällikkö Esa Heikkinen

– Se on tietysti koko Suomen etu, että Lapin matkailu koetaan turvalliseksi, Mykkänen sanoo.

Lapissa kokeiltiin aikoinaan myös sesonkipoliiseja, mutta Heikkisen mukaan haasteita tuotti kankea virkapaikka- ja palkkausjärjestelmä.

– Tunturipoliisi-mallia kokeiltiin joskus ja poliisiopiskelijoita tuli kevätkaudelle. Se oli sinänsä ihan hyvä ajatuksena, kun meillä on kuitenkin aika sesonkiluonteista, mutta se on kuitenkin käytännössä vaikea järjestää, Lapin poliisipäällikkö Esa Heikkinen sanoo.

3,3 miljoonalla lisää poliiseja ja lennokkeja

Sisäministeri kertoi perjaina Rovaniemellä, että hallituksen viime viikolla lupaama 3,3 miljoonan euron määrärahalisäys jaetaan tiettyjen kriteerien mukaan sinne, missä resurssien lisäystä eniten tarvitaan.

– Meidän täytyy katsoa ennen kaikkea se palvelun onnistuminen ja vasteaika yleensä niin Lapissa kuin Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Mykkäsen mukaan kysymys ei ole pelkästään poliisien viroista.

– Lennokkien, pienoiskopterien, kameroidenkin avulla poliisi pystyy turvaamaan turvallisuutta kaikissa Lapinkin taajamissa ja siihenkin tässä on tarkoitus panostaa.

Viime keväänä Lapin poliisi löysi maastoon eksyneen turistin lennokin avulla.

Luvattua 3,3 miljoonaan pottia ja kymmeniä poliisivirkoja Mykkänen ei vielä suostu jakamaan mihinkään suuntaan.

– Mutta kyllä se tällä Lapissa tulee näkymään, Mykkänen sanoi Rovaniemellä perjantaina.

Lapin poliisipäällikkö Esa Heikkinen odottaa, että resurssien jaosta saadaan tarkempaa tietoa lähiviikkoina.

Kamerakopteri lennossa.
Henrietta Hassinen / Yle