Ilmastointilaitteita on pian kaikkialla ja ne torjuvat tehokkaasti helteen haittoja – oppimistulokset ja työteho paranevat, kuolemat vähenevät

Yhdysvalloissa koulut sulkevat nyt oviaan helteen takia. Mutta ilmastointiin investoineessa New Yorkin kaupungissa oppilaat jaksavat yhä keskittyä.

ilmastointilaitteet
Oppilaita luokassa.
Oppilaita baltimorelaisessa koulussa.AOP

Yhdysvaltain itärannikolla on tavallista, että lumisateen sattuessa koulut ovat kiinni ja koululaiset saavat jäädä kotiin. Tänä vuonna yhä useammat koulut ovat alkaneet sulkea oviaan myös helteen takia.

New Jerseyn, Connecticutin ja New Yorkin osavaltioissa kymmenet koulut ovat tällä viikolla lähettäneet oppilaat kotiin helteen takia kesken koulupäivän. Samoin tehtiin Marylandissa, Pennsylvaniassa ja Ohiossa.

Sen sijaan New Yorkin kaupungin alueella koulua käytiin normaalisti – uusien ilmastointilaitteiden ansiosta.

Helleaalto Bostonissa
Elokuun lopussa Bostonissa vilvoiteltiin suihkulähteessä, lämpötila hipoi 40:ää.John Cetrino / Epa

The New York Timesin mukaan (siirryt toiseen palveluun)kaupunki on päättänyt asentaa ilmastoinnin kaikkiin kouluihin vuoteen 2022 mennessä. Tällä hetkellä kaupungin koulujen opetustiloista on ilmastoitu noin 80 prosenttia.

New Yorkin osavaltion opettajat vaativat suunnitelmia helteiden varalle myös alueen muihin kouluihin. Esimerkiksi syyskuusta ennustetaan tavanomaista lämpimämpää.

Opettajien mukaan lämpötila luokkahuoneissa voi nousta yli 38 asteen, oppilaista tulee velttoja ja voimattomia, eivätkä he enää jaksa kiinnittää huomiota opetukseen.

Ilmastointi yhä useamman ulottuvilla

Kulunut kesä 2018 on ollut pohjoisella pallonpuoliskolla poikkeuksellisen kuuma ja ilmastointilaitteet ovat käyneet hyvin kaupaksi.

Myös Japanissa (siirryt toiseen palveluun) hallitus on ottanut asiakseen asentaa ilmastointilaitteita kouluihin. Yhdysvaltain Texasissa (siirryt toiseen palveluun) osavaltio on asentanut niitä tuomarin määräyksestä vankiloihin.

Ilmastointilaitteita Intiassa.
Ilmastointilaitteiden määrä kasvaa nopeasti esimerkiksi Intiassa.Rajat Gupta / EPA

Maailman energiajärjestön IEA:n mukaan maailmassa oli 1,6 miljardia ilmastointilaitetta vuonna 2016. Järjestö ennustaa, että seuraavan 10 vuoden aikana niitä asennetaan miljardi lisää.

Kiinassa vuonna 1990 vain harvan kotona oli ilmastointi, mutta nykyään maan osuus maailman kaikista ilmastointilaitteista on 35 prosenttia.

Laitteiden määrä kasvaa nopeasti myös esimerkiksi Intiassa ja Indonesiassa.

Viileät olot parantavat testituloksia

Ilmastointi parantaa työtehoa ja oppimistuloksia, kertoo The Economist (siirryt toiseen palveluun) -lehti.

Kesällä julkaistu Harvardin yliopiston tutkimus (siirryt toiseen palveluun) totesi, että ilmastoiduissa huoneissa asuvat opiskelijat menestyivät testeissä merkittävästi paremmin kuin helteestä kärsimään joutuvat toverinsa.

Tanskalaistutkimusten mukaan koulujen ilmastointi parantaa lasten kykyä oppia matematiikkaa ja kieliä.

Kaakkois-Aasian kuumia työoloja tarkastellut australiatutkimus (siirryt toiseen palveluun) arvioi, että 15-20 prosenttia työajasta on sellaista, että on liian kuumaa työskennellä, jos ilmastointia ei ole.

Kalifornialaisessa Berkeleyn yliopistossa puolestaan on laskettu, että kuumissa maissa bruttokansantuote laskee, kun lämpötila ylittää 26 astetta. Ilmastointi sen sijaan lisää tuottavuutta.

Hellekuolemat vähentyivät Euroopassa

Ilmastointi myös yksinkertaisesti säästää ihmishenkiä.

Lämpömittari Bordeaux'ssa.
Ranskassa hellekesät vaativat aiempaa vähemmän kuolonuhreja.Caroline Blumberg / EPA

Esimerkiksi Ranskassa kesän 2003 helleallon aikana sydän- ja verisuonitauteihin kuoli tuhansia ihmisiä enemmän kuin normaalisti.

Sen jälkeen ilmastointilaitteita on asennettu esimerkiksi vanhainkoteihin, ja tämän kesän helteissä on kuollut selvästi vähemmän ihmisiä.

Kuumuuteen liittyvien kuolemantapausten määrä on laskenut myös esimerkiksi Espanjassa vuosien 1980 ja 2015 välillä, vaikka kesät ovat olleet keskimäärin kuumempia ja vanhusten määrä on kasvanut.

Viileyttä ympäristön kustannuksella

Selvää kuitenkin on, että ilmastoinnin lisääminen tapahtuu ympäristön kustannuksella.

Ilmastointilaitteet kuluttavat runsaasti sähköä ja aiheuttavat siten useassa tapauksessa myös hiilidioksidipäästöjä.

Niissä käytetään myös HFC-yhdisteitä eli fluorihiilivetyjä, jotka laitteesta ulos vuotaessaan kiihdyttävät ilmaston lämpenemistä paljon enemmän kuin hiilidioksidi.

Laitteet kuitenkin kehittyvät kaiken aikaa, ja uusimmat käyttävät energiaa paljon vanhoja ilmastointilaitteita vähemmän.