1. yle.fi
  2. Uutiset

Analyysi: Juhantalon ja Kallin lopettaminen tekee Satakunnan vaaleista jännittävät

Viime eduskuntavaaleissa tulosta pidettiin etukäteen lähes selvänä. Ensi kevään vaaleista tulee huomattavasti jännittävämmät, arvioi Antti Laakso.

vaalit
Timo Kalli ja Kauko Juhantalo
Kepulaiset Timo Kalli ja Kauko Juhantalo jättävät eduskunnan.Jyrki Ojala / Yle

Keskusta lähtee tavoittelemaan kevään vaaleissa kahden kansanedustajapaikan säilyttämistä Satakunnassa. Työtä on tehtävä, sillä puolueen kannatus on ollut valtakunnallisesti alamaissa.

Kauko Juhantalo ja Timo Kalli keräsivät molemmat viime eduskuntavaaleissa (siirryt toiseen palveluun) maakunnasta reippaasti yli 4 000 ääntä. Varalle yltänyt Juha Korkeaoja sai 3 271 ääntä. Korkeaojakaan ei todennäköisesti ole ehdolla keväällä. Jaossa on yhteensä yli 12 000 ääntä.

Ketkä tilalle?

Keskustan sisällä kartoitetaan jo uusia, houkuttelevia ehdokkaita. Itsestäänselviä läpimenijöitä ei tässä vaiheessa ole.

Vesa Jalonen
Vesa Jalonen (kesk.)Minna Paananen

Timo Kallin tytär, lobbarina ja politiikan kulisseissa toiminut Eeva Kalli olisi monen taustavaikuttajan mielestä ehdokkaana varsinainen kultakimpale. Nuoremman Kallin ehdokkuus on kuitenkin vielä epävarma, koska hänelle syntyy lapsi lokakuussa.

Hyvä iskun paikka on esimerkiksi keskustapiirin puheenjohtajalla Vesa Jalosella, joka sai viimeksi keskustan sisällä neljänneksi eniten ääniä.

Muuallakin mietitään

Keskustan lisäksi myös muissa puolueissa lasketaan jo ensi kevään asetelmia.

Esimerkiksi perussuomalaisten Laura Huhtasaaren vanavedessä eduskuntaan voi nousta vähän tuntemattomampikin ehdokas, kunhan puolueen kokonaisäänimäärä ei romahda.

Maahanmuuttovastaisuudella ratsastava Huhtasaari saanee edelleen suuren äänimäärän, vaikka hänen uskottavuutensa on kärsinyt opinnäytetyön plagionnista tehdyn selvityksen takia.

Kansanedustaja Laura Huhtasaari.
Laura Huhtasaari (ps.)Vesa Moilanen / Lehtikuva

Jos Huhtasaari vielä päättäisi lähteä eurovaaleihin ja yltäisi Brysselin-koneeseen, eduskuntaan voi nousta varasijalta hyvinkin pienellä äänimäärällä.

Jatkaako Laitinen-Pesola?

Kokoomuksen Jaana Laitinen-Pesolan jatkohalut ovat vielä arvoitus. Hän tekee päätöksensä syys–lokakuun vaihteessa.

Entinen ay-johtaja on joutunut omalta kannaltaan tällä vaalikaudella usein kiusalliseen asemaan, kun hallitus on yrittänyt heikentää ammattiyhdistysliikkeen asemaa.

Jaana Laitinen-Pesola.
Jaana Laitinen-Pesola (kok.)Mari Kahila / Yle

Viimeksi viime viikolla Laitinen-Pesolan aiemmin johtama ammattiliitto Tehy ilmoitti (siirryt toiseen palveluun) ylityökiellosta, joka tulee voimaan, jos hallitus ei peru suunnitelmiaan heikentää irtisanomissuojaa pienissä yrityksissä.

Esimerkiksi Kari Hannuksella tai Matias Marttisella ei olisi vastaavia omantunnontuskia. Myös entinen kansanedustaja Anne Holmlund on vihjannut olevansa kiinnostunut ehdokkuudesta.

Kokoomuksen kuvioita voi vielä sekoittaa vaaliliittokaavailu sinisten kanssa. Puolueen kentällä on seurattu hämmentyneinä tietoja, että ex-persu Ari Jalonen saattaa olla kevään vaaleissa samalla listalla kokoomuslaisten kanssa.

Vasemmalla vakaata

Demareissa elätellään unelmaa kolmannesta kansanedustajan paikasta. Kuntavaalien tuloksella se olisi saatu, mutta eduskuntavaaleissa demarien hattutemppu olisi suuri yllätys.

Kristiina Salosen tai Krista Kiurun asema demarien kärkiniminä on varsin vakaa. Salonen lähtee ehdolle varmasti, mutta Kiuru vielä harkitsee. SDP:n on kuitenkin onnistuttava viime kertaa paremmin ehdokashankinnassaan, jos se mielii kaapata maakunnan ykköspuolueen aseman takaisin viime kerralla ohi porhaltaneilta persuilta.

Valiokunnan puheenjohtajaa Krista Kiuru.
Krista Kiuru (sd.)Jarno Kuusinen / AOP

Demarit kaipaavat kipeästi vahvaa miesehdokasta. Viime vaaleissa sivuun jääneitä Antti Vuolannetta ja Harri Lehtosta on toivottu keräämään ääniä. Lehtosella piirin puheenjohtajana ei taida olla muita vaihtoehtoja kuin lähteä ehdolle.

Vasemmistoliiton Jari Myllykoskella on hyvät mahdollisuudet uusia paikkansa Arkadianmäellä. Myllykoski kertoi perjantaina Ylelle, että hän haluaa olla ehdolla myös seuraavissa vaaleissa.

Vihreät sen sijaan joutunevat edelleen jäämään ilman kansanedustajaa Satakunnasta. Ainoastaan loistava ehdokashankinta ja satumainen tuuri voisivat tuoda riittävästi ääniä puolueelle, joka hävisi viimeksi eduskuntavaaleissa maakunnassa jopa kristillisdemokraateille.

Kiinnostavat vaalit

Viime kerralla Satakunnan vaalien lopputulosta pidettiin jo etukäteen lähes selvänä ja vaaleja siksi tylsinä. Ainoastaan kokoomuksen sisäinen kädenvääntö Laitinen-Pesolan ja rannalle jääneen Kari Hannuksen välillä oli etukäteen epävarmaa.

Jari Myllykoski
Jari Myllykoski (vas.)Mari Kahila / Yle

Nyt oikean tuloksen veikkaaminen etukäteen on huomattavasti vaikeampaa.

Parhaimmillaan sekä ehdokkaiden että puolueiden välinen kamppailu voi olla kiinni muutamista kymmenistä tai sadoista äänistä. Siksi kenenkään ei kannata tällä kertaa väittää, että yksittäisellä äänellä ei ole merkitystä

Lue seuraavaksi