Pieneen Vuolenkosken kylään avataan upouusi liikuntahalli – kyläläisten sinnikkäät ponnistelut tuottivat tulosta

Uuden hallin hinnaksi tuli 1,3 miljoona euroa.

Vuolenkoski, Iitti
Vuolenkosken liikuntahalli
Vuolenkoskelaiset vihkivät uuden liikuntasalin käyttöön tänään.Pyry Sarkiola / Yle

IittiPienen kylän suuri unelma toteutuu tänään perjantaina, kun Vuolenkosken liikuntahalli Vuolenkoski Areena avaa ovensa Iitissä.

Illan juhlallisuudet saattavat päätökseen seitsemän vuotta sitten syttyneen idean, jonka tarkoituksena oli tarjota kylän noin viidelle sadalle asukkaalle sisäliikuntapaikka. Sen toteuttaminen on vaatinut kylän asukkailta merkittäviä ponnistuksia.

Paikallisella alakoululla sijainnut voimisteluhuone jouduttiin ottamaan opetuskäyttöön jo kymmenen vuotta sitten, kun kylän asukasluvun kasvoi roimasti. Kun ajatus uudesta hallista alkoi ottaa tuulta alleen vuonna 2011, oli moni kyläläinen valmis kantamaan kortensa kekoon rahoituksen kerryttämiseksi.

Tosi hienosti ovat kyläläiset lähteneet mukaan.

Janne Koukonen

Rahaa tarvittiin peräti 1,3 miljoonaa euroa. Sitä saatiin Vuolenkosken kylän lisäksi Iitin kunnalta ja valtiolta. Vuolenkosken osuus summasta oli 200 000 euroa, josta puolet kerättiin talkoovoimin.

Vuolenkoski-areena
Päivällä salia käyttävät koululaiset ja illalla sekä viikonloppuisin kyläläiset.Pyry Sarkiola / Yle

Koko kylän voimin

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eero Paronen kertoo, että Areenan rakentamisesta ja suunnittelusta haluttiin heti alkuun koko kylän yhteinen.

– Me teemme itsellemme tätä hallia, emme kenellekään muulle. Sitä kautta ajattelimme, että tämä on koko kylän juttu ja tässä koko kylä tekee itselleen ja tulevaisuutta varten, kertoo Paronen.

Kyläläiset tekivät rakennuspaikan perustustöitä, kuten sisä- ja ulkotäyttöjä, salaojituksia sekä sadevesiviemäröintejä. Varainkeruuta harjoitettiin järjestämällä kesätapahtumia ja myymällä kahvia ja pullaa.

Janne Koukonen liikuntahallin hallintoryhmästä kertoo yhteishengen kantaneen läpi seitsenvuotisen projektin.

– Siinä alkuvaiheessa kun lähdettiin miettimään, niin totta kai aina löytyy epäileviä. Ja niin kuin täytyy ollakin. Tosi hienosti ovat kyläläiset lähteneet mukaan. On nähty vielä se, että kun alkaa tapahtua, niin ei ole talkoista väkeä puuttunut.

Eero Paronen
Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eero Paronen on ylpeä kyläläisistään.Pyry Sarkiola / Yle

Urheilua ja kulttuuria

Vuolenkoski Areena valmistui jo tämän vuoden toukokuussa, ja kesän aikana siellä on pelattu pienimuotoisesti erilaisia pallopelejä. Nyt avajaisten jälkeen toiminnan on tarkoitus pyörähtää kunnolla käyntiin.

Hallin tilat mahdollistavat muun muassa salibandyn, koripallon ja sulkapallon peluun sekä erilaisten tilaisuuksien järjestämisen.

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Eero Paronen kertoo, että vaikka halli onkin ensisijaisesti rakennettu koulu- ja päiväkotilaisten käyttöön, sitä voivat käyttää kaikki kyläläiset koulupäivien ulkopuolella sekä iltaisin. Halli muovautuu monitoimitilaksi moneen muuhunkin, kuten elokuvailtojen ja messujen järjestämiseen, ja kysynnän mukaan sitä voidaan myös vuokrata muille ryhmille tai yrityksille.

Vuolenkoskelaiset lapset harjoittelevat laulua avajaisia varten
Päiväkodin lapset harjoittelevat avajaisohjelmaa.Pyry Sarkiola / Yle

Pohjoisiittiläisen Vuolenkosken asukasluku on viime 15 vuoden aikana kasvanut yli viidenneksellä, mikä on harvinaista tämän kokoisissa kylissä Suomessa. Yksi kehitystä ajaneista tekijöistä on ollut 2000-luvun alussa valmistunut kevyen liikenteen väylä, joka sekin toteutettiin kylän yhteisen tahdon ja toiminnan voimin.

Areenan avajaisia vietetään tänään 7.9.2018 kello 16. Paikan päälle odotetaan 700 vierasta. Tilaisuutta kunnioittaa opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen, joka yhdessä Vuolenkosken koulun oppilaiden kanssa leikkaa valkoisen nauhan. Vihkiäisseremonian ohjelmaan kuuluu myös esityksiä ja puheita, ja ilta huipentuu Vuolenkosken viirin julkistamiseen ja nostamiseen.