AFP: Pariisissa veitsi-isku, ainakin seitsemän haavoittunut

Rautaputkella ja veitsellä varustautuneen miehen kerrotaan käyneen sattumanvaraisesti vastaantulijoiden kimppuun.

Ranska
Poliisit tutkivat rikospaikkaa Pariisissa.
Poliisit tutkivat rikospaikkaa Pariisissa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.Zakaria Abdelkafi / AFP

Pariisissa ainakin seitsemän ihmistä on haavoittunut veitsi-iskussa, kertoo poliisi ja muut uutistoimisto AFP:n lähteet.

Haavoittuneiden joukossa on kaksi brittituristia. Neljä haavoittunutta on poliisin mukaan kriittisessä tilassa.

Tutkintaa lähellä oleva lähde kertoo, että epäilty on pidätetty ja hänen uskotaan olevan Afganistanin kansalainen.

AFP:n lähteiden mukaan mikään ei tässä vaiheessa viittaa siihen, että kyse olisi terrorismista.

Rautaputkella ja veitsellä varustautuneen miehen kerrotaan käyneen sattumanvaraisesti vastaantulijoiden kimppuun. Oikeuslähteen mukaan tapausta tutkitaan murhan yrityksenä.

Hyökkäys sattui Pariisin koillisosassa kanaalin rannalla sunnuntai-iltana yhdentoista aikoihin. Kanaalin rannalla toimivan elokuvateatterin vartija kertoi nähneensä, kuinka mies kävi kadulla vastaantulijoiden kimppuun ja kuinka kaksi muuta miestä yritti pysäyttää häntä.

Lähteet: AFP