1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ruotsin vaalit

Soini Ruotsin vaalituloksesta: "Pitkäaikaista kyllästymistä blokkipolitiikkaan, ihmiset kaipaavat uusia vaihtoehtoja"

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) arvioi Ylen aamu-tv:ssä, että Ruotsidemokraatit saivat kolmannen vaalivoittonsa.

Ruotsin vaalit
Timo Soini
Ulkoministeri Timo SoiniTiina Jutila / Yle

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) kommentoi Ruotsin vaalien tulosta Ylen aamu-tv:ssä. Soinin mukaan vaalitulos kertoo siitä, että Ruotsissa on ilmassa pitkäaikaista kyllästymistä blokkipolitiikkaan.

– Maahanmuutto on ollut yksi iso asia, johon se perustuu, ulkoministeri arvioi.

Ruotsidemokraatit saivat suuren vaalivoiton, 17,6 prosenttia äänistä (+4,7). Soini muistuttaa, että tämä oli kolmas kerta, kun Ruotsidemokraatit voittivat vaalit.

– Heidän nousunsa on ollut pidempiaikaista. Ihmiset kaipaavat uusia vaihtoehtoja, Soini tiivisti.

Ulkoministeri luonnehti länsinaapurin vaalitulosta "täysjumiksi".

– On mielenkiintoista nähdä, miten sitä lähdetään purkamaan, hän sanoi.

Pelkillä talousasioilla ei vaaleja voiteta

Soini arvioi myös, että pelkillä talousasioilla ei vaaleja voiteta. Siitä esimerkkinä toimi hänen mukaansa Ympäristöpuolueen eli sikäläisten vihreiden huono kannatus.

– Kovemmat arvot ehkä maahanmuuttokysymyksissä pätivät. Se saattaa olla opetus tai trendi, että yhden asian politiikalla ei pärjää, oli se sitten maahanmuutto tai ympäristöasiat, ainakaan Ruotsissa, Soini arvioi.

Soinin mukaan kiinnostavaa oli se, mitä tapahtui isojen puolueiden takana: pienistä puolueista Ympäristöpuolue hävisi paljon [2,4 prosenttiyksikköä] ja kristilliset kohensivat kannatustaan selvästi [1,8 prosenttiyksikköä].

– Luulen, että vihreä aalto on aika laimea, Euroopassa sitä ei ole juuri missään. Ja Suomessakin näkyy, että vihreiden kannatus on putoamassa kuin kivi alas päin.

"Valta kiinnostaa, kukaan ei siitä vapaaehtoisesti luovu"

Soinin mukaan demareiden vaalitappio on Ruotsissa nyt selvä ja pääministeri Stefan Löfvenillä (sd.) ei tule olemaan helppoa.

– Tämmöistä tämä on, että jokainen julistautuu voittajaksi, jos ei häviä niin paljoa kuin luuli häviävänsä.

Soini uskoo, että Löfven haluaa ja tulee yrittämään jatkaa pääministerinä.

– Valta kiinnostaa, kukaan ei siitä vapaaehtoisesti luovu. Heillä [demareilla] on 28 prosentin kannatus, joten ei hän sieltä vapaasti lähde. Kovaa peliähän tämä politiikka on.

Soini uskoo, että Ruotsin vaalituloksella ei tule olemaan vaikutusta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

– Uskon, että Suomen ja Ruotsin välillä vallinnut hyvä linja jatkuu huolimatta siitä, millainen hallitusratkaisu Ruotsiin tulee. Se on Suomen takia hyvä asia ja meidän etu, että ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö maiden välillä on syventynyt ja tiivistynyt.

Lue seuraavaksi