Ruotsidemokraateille voitto Pohjois-Ruotsissa – sosialidemokraatit on yhä suurin puolue

Valtiopäivävaaleissa hallituspuolue sosialidemokraatit pysyi vallan kahvassa pohjoisessa. Ruotsidemokraatit kiri paikoin lähes tasoihin, mutta ei ohi.

Ruotsin vaalit
Ruotsissa valtiopäivävaaleissa äänestetään ensisijaisesti puoluetta.
Ruotsissa valtiopäivävaaleissa äänestetään ensisijaisesti puoluetta.Tom kankkonen / Yle

Ruotsidemokraatit ovat yltäneet valtiopäivävaaleissa voittoon myös Pohjois-Ruotsissa. Puolueelle ennustettu suurvoitto jäi kuitenkin saavuttamatta Ruotsin sunnuntaina käydyissä vaaleissa.

Hallituspuolue sosialidemokraatit menetti kannatustaan rutkasti pohjoisen kunnissa, mutta säilytti asemansa suurimpana puolueena. Alustavien tulosten mukaan sosialidemokraatit saivat Norrbottenissa 41,9 prosenttia valtiopäivävaaleissa annetuista äänistä. Pudotusta on 7,1 prosenttiyksikköä.

Ruotsidemokraattien kannatus valtiopäivävaaleissa puolestaan nousi 4,8 prosenttiyksikköä. Puolue nousi Norrbottenin toiseksi suurimmaksi puolueeksi 15,8 prosentin kannatuksellaan. Kolmanneksi jää maltillinen kokoomus, joka keräsi 12,7 prosenttia annetuista äänistä.

Ruotsidemokraatit pärjäsivät, mutta jäivät ilman ykköspaikkaa

Haaparannalla sosialidemokraatit saivat valtiopäivävaaleissa 37,3 prosenttia annetuista äänistä ja toiseksi tulleet ruotsidemokraatit 24,4 prosenttia.

Sosialidemokraatit menettivät Haaparannalla 13,5 prosenttiyksikköä äänistä ja ruotsidemokraatit kasvattivat omaa äänisaalistaan 10,8 prosenttiyksikköä.

Ruotsin Ylitorniolla sosialidemokraatit saivat valtiopäivävaaleissa 40,1 prosentin kannatuksen. Se takaa puolueelle ykköspaikan, mutta samalla suurimman häviäjän tittelin, sillä pudotusta tuli 7,5 prosenttiyksikköä edellisistä vaaleista.

Övertorneålla toiseksi eniten ääniä sai keskusta 16 prosenttia, mutta kolmanneksi sijoittuneet ruotsidemokraatit ylsivät lähes samaan eli 15,8 prosenttiin.

Pajalassa sosialidemokraatit olivat valtiopäivävaalien suurin puolue, mutta myös suurin häviäjä. Puolue sai 38 prosenttia annetuista äänistä, mutta menetti 8,5 prosenttiyksikköä kannatuksestaan.

Pajalassa vasemmisto sai valtiopäivävaaleissa toiseksi eniten ääniä 20,1 prosenttia ja ruotsidemokraatit kolmanneksi eniten 16,4 prosenttia. Se on kuitenkin 4,9 prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisissä vaaleissa, joten myös Pajalassa maahanmuuttokriittiset ruotsidemokraatit saivat vaalivoiton.

Ruotsissa valittiin sunnuntaina edustajat valtiopäiville, maakäräjille ja kuntiin. Ruotsin vaalitulosta voit tarkastella täältä. (siirryt toiseen palveluun) Ruotsin vaalisivusto (siirryt toiseen palveluun) kaatui sunnuntai-iltana ja sivujen toiminnassa on ollut ongelmia myös maanantaiaamuna.