Venäjällä alkaa suuri Vostok-sotaharjoitus – Kyseessä on suurin harjoitus sitten kylmän sodan

Harjoitukseen osallistuu Venäjän mukaan 300 000 venäläissotilasta ja 3 000 kiinalaissotilasta.

sotaharjoitukset
Venäjän edustajat kertoivat ulkomaisille diplomaateille tulevasta sotaharjoituksesta.
Venäjän edustajat kertoivat ulkomaisille diplomaateille tulevasta sotaharjoituksesta.Sergei Chirikov / EPA

Venäjällä alkaa tiistaina historiallisen suuri sotaharjoitus Vostok (Itä-2018). Harjoitus jatkuu lauantaihin saakka.

Puolustusministeri Sergei Shoigun mukaan siihen osallistuu noin 300 000 venäläissotilasta, 36 000 sotilasajoneuvoa, 1 000 ilma-alusta ja 80 sotalaivaa.

Sotaharjoitus järjestetään maan itäosassa yhteistyössä Kiinan ja Mongolian kanssa. Kiinan puolustusministeriö on vahvistanut, että Vostokiin osallistuu yli 3 000 kiinalaissotilasta.

Shoigun mukaan Venäjä ei ole järjestänyt mitään Vostokin veroista sitten kylmän sodan sotaharjoituksen Zapadin (Länsi-81) vuonna 1981.

Presidentti Vladimir Putinin odotetaan osallistuvan harjoitukseen, sillä hän isännöi talousfoorumia Vladivostokissa. Foorumiin osallistuvat myös muun muassa Kiinan presidentti Xi Jinping ja Japanin pääministeri Shinzo Abe.

Venäjän keskisen ja itäisen puolustuspiirin Vostok-harjoitukset järjestetään neljän vuoden välein aina vuotta läntisen sotilaspiirin Zapad-harjoitusten jälkeen. Neljä vuotta sitten Vostok-2014 harjoitukseen osallistui noin puolet vähemmän sotilaita, noin 155 000.

Viime vuonna yhdessä Valko-Venäjän kanssa pidettyyn Zapadiin osallistui Venäjän mukaan alle 13 000 sotilasta, mutta sotilasliitto Naton mukaan osallistujia saattoi olla yli 100 000. Myös Ukraina ja Baltian maat ovat todenneet, että sotilaiden todellinen määrä oli suurempi.

Kansainvälisiä tarkkailijoita ei tarvitse kutsua seuraamaan alle 13 000 sotilaan harjoituksia.

Venäjä valmistautuu laajoihin konflikteihin

Venäläinen turvallisuusanalyytikko Pavel Felgenhauer sanoi, että harjoituksessa "valmistaudutaan tulevaan maailmansotaan".

– Armeijan päällikkö uskoo, että tämä tapahtuu vuoden 2020 jälkeen joko maailmanlaajuisena sotana tai suurina ristiriitoina. Vihollisena ovat Yhdysvallat ja sen liittolaiset. Kyse ei ole viestistä tai sanomasta, vaan valmistautumisesta suuren mittakaavan todelliseen sotaan, hän sanoi.

Sotilasliitto Nato vahvistaa Felgenhauerin mielipiteen. Naton mukaan Vostok-2018 osoittaa Venäjän keskittyvän laajoihin konflikteihin.

– Se sopii kuvioon, jonka olemme nähneet jo jonkin aikaa. Venäjä haluaa enemmän vakuuttavuutta. Se on lisännyt huomattavasti puolustusbudjetiaan ja sotilaallista läsnäoloa, sanoi Naton tiedottaja Dylan White.

Venäjä on kieltänyt, että harjoitukset ovat huolestuttavia.

– Vostok-2018 on kaukana Naton vastuualueesta eikä vaikuta sen jäsenvaltioiden turvallisuuteen, sanoi Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova.

Aiheesta muualla:

Vostok 2018: Russia lets the war games with China begin (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Reuters, AFP, STT