Idea kaupungintalon myynnistä ei sytytä – "sama kuin kirkkoherra sanoisi että kirkko on liian kallis, myydään pois"

Yli puolet kaupunginvaltuutetuista mieluummin remontoisi sisäilmaongelmien vaivaaman rakennuksen.

kaupungintalot
Rovaniemen kaupungintalo
Perttu Ruokangas / Yle

Enemmistö Rovaniemen kaupungin päättäjistä vastustaa kaupungintalon myymistä. Sitä on ehdottanut Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Autto (kok.). Autto harkitsisi myyntiä, jos korjaaminen tulisi liian kalliiksi (siirryt toiseen palveluun).

Moni Rovaniemen valtuutettu pitää Autton ehdotusta huonona.

– Myyminen on täysin hölmöä. Se on sama kuin kirkkoherra sanoisi, että kirkko on liian kallis, myydään pois ja muutetaan parakkiin. Kyllä kaupungintalon pitää olla keskellä kylää, Jaakko Portti (vas.) tykittää.

– Kaupungintaloa ei kannata antaa gryndereille, Eemeli Kajula (sd.) sanoo.

Yli puolet kaupunginvaltuutetuista haluaisi myymisen sijaan remontoida kaupungintalon. Moni vetoaa viime vuonna solmittuun valtuustosopimukseen, jossa korjauksesta on sovittu.

"Vaalikuumetta"

– Pidän erikoisena tapaa, jolla valtuuston puheenjohtaja Heikki Autto tuli julkisuuteen esittämällä kaupungintalon myyntiä, vaikka kaikki puolueet ovat nimenomaan yhdessä sopineet valtuustosopimuksessa kaupungintalon korjaamisesta. Ei ole mielestäni liikaa vaadittu, että yhdessä sovituista asioista pidetään kiinni, Mikkel Näkkäläjärvi (sd.) kommentoi.

– Ei sitä pidä ainakaan myydä. Kaupungintalo pitää korjata, mutta se ei tarvitse laajaa peruskorjausta vaan sisäilmaongelmat pitää poistaa, Heikki Luiro (kesk.) kertoo.

Riku Tapio
Riku Tapio (kesk.) arvelee vaalikuumeen nousseen Heikki Auttolle.Jarmo Honkanen / Yle

– Esitys kaupungintalon myymisestä on onneton. Rovaniemi tarvitsee myönteisiä ja positiivisia kehittämisehdotuksia, ei paniikinomaisia heittoja. Vaalikuumetta?, kysyy Riku Tapio (kesk.).

Autto on ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Ei vain hallintopalatsi

Rovaniemen kaupunginvaltuutettu Sanna Karhu, Keskusta
Sanna Karhu (kesk.) haluaa, ettei kaupungintalo olisi vain hallintopalatsi.Sauli Antikainen / Yle

– En ymmärrä pohjimmiltani puheita kaupungintalon myynnistä ja pidänkin niitä hieman provokaationa. Kaupungintalo täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja meillä juhlitaan sitä pohtimalla, miten siitä pääsee eroon. Kaupungintalo on kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde, jota kaupunkilaiset voisivat arvostaa enemmänkin. Se ei saa olla mikään hallintopalatsi, vaan se täytyy jalostaa enemmän kaikkien kaupunkilaisten käyttöön, Sanna Karhu (kesk.) sanoo.

– En pidä myymiskeskustelua lainkaan hedelmällisenä tai rakentavana, vaan heitto tuntuu lähinnä halvalta populismilta, Miikka Keränen (vihr.) arvostelee.

Kaikki ei ole myytävänä

Matti Torvinen
Matti Torvisen (sin.) mielestä Lapin liiton väki voisi jo nyt muuttaa Rovaniemen kaupungintaloon.Jarno Kuusinen / AOP

Useampi päättäjä ehdottaa mahdollisen maakuntahallinnon sijoittamista Rovaniemen kaupungintaloon. Yksi heistä on Matti Torvinen (sin.).

– Kaupungintalo pitää korjata, ei sitä kannata myydä. Voisimme keskustella Lapin liiton kanssa siitä, että he voisivat siirtyä rakennukseen jo nyt. Tuleva maakuntahallinto tarvitsee tilaa, Torvinen sanoo.

– Ei kaikki ole myytävänä. Kaupungintalolle on luonnollisesti houkuteltava uusia toimijoita. Luonnollinen olisi maakuntahallinto, mutta katsotaan nyt, tulevatko maakunnat, Jorma Kuistio (vihr.) miettii.

Kokoomuksessa myynti-intoa

Yhdeksän valtuutettua olisi kuitenkin valmis myymään kaupungintalon tai ainakin osan siitä. Eniten Autton ajatusta kannattavia on hänen omissa joukoissaan eli kokoomuksen valtuustoryhmässä.

Ounasvaaran pirttien toimitusjohtaja ja yrittäjä Mika Kansanniva
Mika Kansanniva (kok.) arvelee, että kaupungin pitäisi maksaa siitä että joku tekisi kaupungintalosta hotellin.Jarmo Honkanen / Yle

– Tarvitaanko tällaisia tiloja? Pitäisi kysyä, paljonko meidän pitäisi maksaa, että joku tekisi siihen vaikka hotellin, Mika Kansanniva (kok.) kysyy.

– Mielestäni kaupungintalon henkilöstä voitaisiin siirtää entisen ravintolakoulun tiloihin kun siitä jo tehty kauppa on purkautunut tai purkautumassa. Joten 30 miljoonan euron investointi kaupungintaloon ei ole perusteltavissa, Matti Henttunen (kok.) säestää.

– Myydään sillä edellytyksellä, että ostaja on sopiva, kuten säätiö tai muu yhteiskunnallinen tai kulttuurisektorin toimija. Lisäksi edellytyksenä on Alvar Aallon kulttuurihistoriallisen perinnön säilyminen, eli talosta tulisi esimerkiksi Aalto-museo ja kaupunki vuokraisi tarvittavat tilat, Sanna Luoma (kok.) ehdottaa.

Sara Tuisku, kokoomuksen kansanedustajaehdokas
Sara Tuisku (kok.) muistuttaa, että vanhasta kauppalantalosta tuli komea hotelli.Perttu Ruokangas / Yle

– Onhan meillä jo yksi entinen kaupungintalo remontoitu vanhaa kunnioittaen upeaksi, yhdeksi Suomen parhaaksi hotelliksi Arctic Lightiksi. Toinen hyvä esimerkki on ihastuttava Cafe Hostel Koti, Sara Tuisku (kok.) toteaa.

"Ei taida olla ostajia hometalolle"

Myös muista kuin kokoomuksen ryhmästä löytyy kaupungintalon kaupittelemista kannattavia.

– Hallinnolle löytyy kyllä tiloja muualta kaupungista, Mari Jolanki (kesk.) sanoo.

– Myydään vaan jos joku ostaisi sen. Ei taida olla ostajia hometalolle, Jouko Lampela (ps.) aprikoi.

– Kaupungintalo tulisi ehdottomasti myydä jos sen vain joku huolisi. Kaupungin perustehtävä ei ole ylläpitää veromarkkoja nieleviä monumenttejä. Lappia-talo on jo tästä surullinen esimerkki, Timo Tolonen (ps.) sanoo.

– Olisi myös mielenkiintoista, jos kiinteistöstä tehtäisiin osakeyhtiö, joka myisi tai vuokraisi tiloja eri toimijoille. Rahoitus tulisi sitä kautta, Hannu Ovaskainen (kesk.) ehdottaa.

Täysin myyntiä vastaan ei ole myöskään Kalervo Björkbacka (ps.), joka kuitenkin ilmoittaa kannattavansa korjaamista.

– En pidä myyntiäkään mahdottomana, jos sille ostaja löytyy. Hallinnolle kyllä löytyyvkonserninkin sisältä sellaisia tiloja, johon se voidaan sijoittaa. Tulevaisuuden kunnan perustehtäviin kuuluu palveluiden järjestäminen, ei seinien omistaminen, Björkbacka toteaa.

Ennätyssuuri investointi

Useampaa päättäjää kaupungintalon remontin hintalappu hirvittää. Peruskorjaus maksaisi enemmän kuin mikään muu yhdistyneen Rovaniemen investointi tähän asti, jopa 30 miljoonaa euroa. Mammuttimainen remontti katettaisiin lainalla.

– Ei tunnu kylläkään hyvältä tämä velkaantumistahti, mutta vaihtoehdot ovat vähissä.Koulut, päiväkodit ja muut työtilat on saatava terveyttä vaarantamattomiksi viivytyksettä, Raimo Miettunen (kd.) sanoo.

– Kaikki tiedostavat tämän suuren lainamäärän ongelman. Asiaa on pyritty helpottamaan investointien aloittamisen eriaikaisuudella. Asia on erittäin hankala ja vaikea, Riitta-Maija Hokkanen (kd.) jatkaa.

Rovaniemen kaupungintaloa vaivaavat pahat sisäilmaongelmat, minkä vuoksi osa työntekijöistä ei voi työskennellä kiinteistössä saatuaan vakavia oireita.

Kahdeksan päättäjää ei vastannut suoraan juuta eikä jaata kysymykseen kaupungintalon myymisestä tai korjaamisesta.

Petteri Pohja
Petteri Pohjan (kok.) mielestä asia vaatii vielä selvittelyä.Ylen vaaligalleria

– Olisi hyvä selvitellä muita vaihtoehtoja kuin pelkkä korjaus. Miten kaupungitalon saisi muuhunkin tarkoitukseen ja tuottamaan tuloja kaupungille, Petteri Pohja (kok.) pohtii.

– Tämä vaatii laajempaa keskustelua ja valmistelua. Aalto-kiinteistöjen korjaaminen tai niiden muuntaminen käyttäjän tarpeiden mukaisesti ei ole mikään yksinkertainen prosessi, Reino Rissanen (sd.) miettii.

Uimahallin rakentaminen mietityttää

Rovaniemen kaupungintalon suurinvestoinnin kanssa päättäjät pohtivat myös toisen jättihankkeen eli uuden uimahallin rakentamista. Uimahallin hintalapuksi on kerrottu noin 22 miljoonaa euroa. Viime viikolla kerroimme, että moni päättäjä siirtäisi uimahallin rakentamista myöhemmäksi.

Molemmista investoinneista on kirjaus viime vuonna solmitussa valtuustosopimuksessa, jota puolueiden edustajat ovat parhaillaan päivittämässä.

Neuvotteluja vetävä Susanna Junttila (kesk.) sanoo, että sopimuksesta on neuvoteltu tähän mennessä kahdesti ja neuvottelut jatkuvat ensi viikolla. Neuvottelujen sisällöstä ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta on varmaa, että uimahalli ja kaupungintalo ovat mukana keskusteluissa.

Ylen kyselyyn vastasi 45 kaupunginvaltuutettua. Kuutta valtuutettua ei tavoitettu. Kysely tehtiin sähköpostilla ja puhelimitse viikoilla 34 ja 35.