Jos halpisverkkokaupasta ostamasi kännykkälaturi polttaa kotisi, korvaako vakuutus? "Ei perusteita lähteä rajoittamaan korvauksia"

Vakuutusyhtiö sietää asiakkailtaan ajattelemattomuutta, kertoo Mikko Vaitomaa Ifistä.

vakuutus
Vaarallisia latureita esillä Tullin ja Tukesin verkkokaupan halpatuotteiden turvallisuudesta kertovassa tiedotustilaisuudessa.
Vaarallisia latureita esillä Tullin ja Tukesin verkkokaupan halpatuotteiden turvallisuudesta kertovassa tiedotustilaisuudessa.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Kun tilaat tuotteita EU:n ulkopuolelta, vastuu on vain ja ainoastaan maahantuojalla eli tässä tapauksessa itselläsi.

Tämä oli viesti, jota useat viranomaiset painottivat maanantaina lanseeratulla Omalla vastuulla -kampanjaviikolla. Kampanjassa valistetaan kuluttajia vaarallisista verkko-ostoksista, jotka tehdään EU:n ulkopuolelta.

Viranomaiset kertoivat, että heillä on esimerkiksi tiedossa tapauksia, joissa kaukomailta ostettu laturi on sytyttänyt tulipalon.

Kotivakuutus korvaa palon aiheuttamat vahingot asuinrakennukselle ja irtaimistolle. Mutta jos varta vasten ostan kiinalaisesta halpaverkkokaupasta kännykkälaturin, joka osoittautuu vialliseksi ja polttaa asuntoni, korvaako vakuutukseni silloin vahingot?

Kyllä korvaa, sanoo vakuutusyhtiö Ifin lakimies Mikko Vaitomaa.

– Käytännössä tilanne on se, että vahingot korvataan kotivakuutuksesta. Totta kai pyrimme hakemaan vastuutahon, jos sellainen on, mutta tällaisessa tilanteessa vastuutahoa ei löydy toisin kuin siinä tapauksessa, jossa kännykkälaturi olisi hankittu EU:n alueelta. Ei meillä ole perusteita lähteä rajoittamaan ja epäämään korvauksia, Vaitomaa selittää.

– Tällaisten tuotteiden kohdalla kuluttaja toimii omalla vastuulla niin kuin viranomaiset ovat painottaneetkin. Mutta jos hänellä on vakuutus, joka korvaa vahingot, se on tietysti sitten toinen asia. Omat vakuutukset auttavat, mutta yhteiskunta ei auta siinä, hän jatkaa.

Jos kuluttaja kuitenkin tietää hyvin, että kännykkälaturi voi aiheuttaa paloturvallisuusriskin, niin mitä vakuutusyhtiö ajattelee tällaisesta?

– Jos hän tilaa laitteen, jonka väitetään soveltuvan siihen osoitettuun käyttöön ja se aiheuttaa tulipalon, niin kyllä vakuutus silti korvaa vahingot. Toinen tilanne on se, että jos laturia käytetään tietoisesti riskillä, esimerkiksi käyttöohjeiden vastaisesti.

Minkälaista ajattelemattomuutta vakuusyhtiö sietää tässä kohtaa?

Vakuutusyhtiö sietää tietynlaisen ajattelemattomuuden ilman, että siitä tulee haitallisia seuraamuksia. Palovahingot ovat kuitenkin taloudellisesti katastrofaalisia ja siinä on kysymys suuresta intressistä asiakkaan taholta, joten kynnys alkaa rajoittamaan näitä vakuutuksen ulkopuolelle on korkea.

Onko kännykkälaturien tilaamisessa EU:n ulkopuolella olevista nettikaupoista ylipäätään mitään järkeä?

– Kännykkälatureiden tilaaminen EU:n ulkopuolella olevasta nettikaupasta tuo kuluttajalle säästöä vain vähän. Netistä latureita saa 5–10 eurolla ja kotimaisesta liikkeestä ehkä 20 eurolla. Jos jotain tapahtuu, niin säästö katoaa jo vakuutuksen omavastuuseen vaikka tulisi pienikin vahinko. Kannattaa miettiä, että kannattaako siinä kohtaa säästää.

Lue myös:

Tukesin halpaverkkokauppatestin tuotteisiin kuului huulipuna, joka ei lähtenyt vedellä eikä saippualla – "Oli mitä luvattiin eli long-lasting"

Tukes testasi 32 tuotetta halpaverkkokaupoista: Lähes kaikki lelut, sähkötarvikkeet, korut ja lastentarvikkeet olivat vaarallisia