Kuorma-auto ja koulutaksi kolaroivat Lahdessa

Kuljettajat ja taksin kyydissä ollut lapsi loukkaantuivat onnettomuudessa tiistaiaamuna.

liikenneonnettomuudet
Koulukyyti-kyltti bussin takana
Koulutaksi oli kääntymässä ottamaan toista lasta kyytiin juuri ennen kuin kuorma-auto törmäsi taksin perään. Kuvan auto ei liity tapaukseen.Pyry Sarkiola / Yle

Kolme ihmistä loukkaantui kuorma-auton törmättyä koulutaksin perään Lahdessa tiistaiaamuna. Turma sattui Uudella Orimattilantiellä aamuseitsemän jälkeen.

Onnettomuudessa loukkaantuivat kummankin auton kuljettajat ja taksin kyydissä ollut lapsi. Päivystävä palomestari ei osannut arvioida vammojen vakavuutta, mutta kaikki kolme olivat hänen mukaansa turman jälkeen tajuissaan.

Kolari tapahtui, kun koulutaksi oli hiljentänyt vauhtiaan kääntyäkseen ottamaan kyytiinsä toisen lapsen. Taksin kuljettaja ehti palomestarin mukaan yrittää kaasuttaa alta pois, kun hän oli havainnut takaa tulevan kuormurin.

Kummatkin autot suistuivat törmäyksessä vastaantulevien kaistan yli ojaan. Vastaantulevaa liikennettä ei sattunut palomestarin mukaan juuri silloin kohdalle, vaikka tien aamuliikenne oli vilkasta.