Hellekesä jätti iljettävän ongelman Tampereen keskustaan: ”Kun käyttää koiraa iltalenkillä, näkee kymmeniä rottia”

Rottakanta kasvoi yllättävän nopeasti suositussa puistossa Tampereen keskustassa.

Tuholaistorjunta
Rotta
Kuvituskuva.AOP

Rottapopulaatio on paisunut poikkeuksellisen suureksi Tampereen Sorsapuistossa. Puisto on suosittu ulkoilu- ja ajanviettopaikka Tampereen keskustassa. Puiston laidalla on kongressi- ja kulttuurikeskus Tampere-talo.

– Rottia on näkynyt täällä Sorsapuistossa päivittäin ja myös päiväaikaan, sanoo Tampereen kaupungin rakennuttajahortonomi Teemu Kylmäkoski.

Rottia on ollut Sorsapuistossa pitkään, mutta tänä kesänä rottien määrä on yllättänyt kaikki. Minna Räsänen on nähnyt iltalenkillä laumoittain rottia yhtä aikaa.

– Kun käyttää koiraa iltalenkillä, näkee kymmeniä tuolla aitauksissa. Ne syövät maasta linnuilta jäänyttä ruokaa, Räsänen sanoo.

Kylmäkoski arvioi, että rottia on Sorsapuistossa satoja. Niillä on maan alla todennäköisesti kymmenien metrien onkaloita. Kylmäkoski epäilee kannan kasvun syyksi erityisen lämmintä kesää.

Myrkkysyöttejä rottien kulkuaukoille

Tampere aloitti rottatorjunnan juhannuksen tienoilla, mutta silloin syötit eivät tehonneet. Sorsapuiston lintuhäkeissä tarjolla ollut ruoka ilmeisesti veti rottia puoleensa syöttejä enemmän. Kesäaikaan puistossa on kävijöiden iloksi kymmeniä lintuja.

Tällä viikolla torjunta jatkuu. Toiveissa on, että rottien hävittämien onnistuu nyt paremmin, kun häkkilinnut ovat palanneet talveksi Hämeenkyröön.

Myrkkysyötit on tarkoitus asettaa suoraan rottien kulkuaukoille lintuhäkkien luokse. Aukkoja on muun muassa lintuhäkkien takaosassa, lammen rantapenkereessä.

Lintuhäkkejä Tampereen Sorsapuistossa
Rotat viihtyvät Sorsapuistossa erityisesti lintuhäkkien luona.Antti Palomaa / Yle

– Tämä ongelma koskettaa myös lähitalojen jätekatoksia ja kellareita. Kaupunki ei tietysti omalla toiminnallaan halua lisätä taloyhtiöiden, Tampere-talon tai puistonkäyttäjien ongelmia, Kylmäkoski sanoo.

Tampere-talossa ongelmasta on kuultu, mutta haittaa rotista ei vielä ole ollut.

– Meillä tärkeää on pitää lastausreitit suljettuna ja rakenteet ehjinä, ettei luontaisia reittejä jyrsijöille synny. Tärkeää on myös tilojen puhtaus, sanoo Tampere-talon kiinteistöpäällikkö Marko Koivisto.

Koiviston mukaan ennakkotorjunta on erityisen tärkeää syksyllä, kun kelien jäähtyessä pienjyrsijät yrittävät löytää sisätiloihin.

Linnuista ei haluta luopua

Minna Räsästä huolettaa erityisesti puistossa leikkivien lasten terveys. Lisäksi mietityttää, voivatko rotat tartuttaa tauteja koiraan.

Myös Olli Viitasaari toivoo, että rotista päästään eroon. Viitasaarellakin on pari näköhavaintoa lintuhäkkien luota.

– Rotta on niin kova leviämään, että niitä on kohta kaikki paikat täynnä, Viitasaari sanoo.

Häkeissä pidettävistä linnuista Viitasaari ei luopuisi.

– Ei mielellään, jos ongelma saadaan muuten poistettua, Viitasaari sanoo.

Sorsapuistossa on ollut häkkilintuja kymmeniä vuosia. Ensi kesänä tulisi täyteen 80 vuotta. Olisi ikävää, jos juhlavuonna terveysviranomaiset kieltäisivät lintujen tuonnin puistoon rottien vuoksi.

Lintujen ruokinnan kieltävä kyltti Tampereen Sorsapuistossa
Rottakannan kasvua yritetään ehkäistä Sorsapuistossa muun muassa lintujen ruokintakiellolla.Antti Palomaa / Yle