Viljelijöille tuli harvinaisen epätasa-arvoinen syksy – Osassa eteläistä Suomea sato on umpisurkea

Viljojen puinnit ovat Suomen maatiloilla nyt loppusuoralla. Ennakkotietojen perusteella sadosta on tulossa laadukas.

maanviljely
Näkymä puimurin kyydistä
Sadon laatu ja määrä vaihtelevat tänä vuonna huomattavan paljon maatilojen välillä.Pyry Sarkiola / Yle

Kouvola– Tässä vaiheessa näyttäisi siltä, että mitään katastrofia ei ole luvassa, sanoo maanviljelijä Juha Perätalo.

Perätalo seisoo mallasohrapeltonsa laidassa Elimäellä Kouvolassa. Pelto näyttää siltä, kuin siinä vuorottelisi kahta eriväristä viljaa, harmaampaa ja keltaisempaa.

Harmaan näköiset kohdat ovat oikeasti vain painuneita, tuleentuneita tähkiä, jotka ovat valmiita korjattavaksi.

– Osa viljoista iti kylvöaikana ihan normaalisti. Mutta osa jäi kuivuuden takia maahan, eikä itänyt kuin vasta juhannuksen seutuvilla ensimmäisissä vesisateissa. Sen takia kasvusto on vähän kaksivaiheista, Perätalo kertoo.

Perätalo kertoo, että viljojen epätasainen tuleentuminen aiheuttaa päänsärkyä viljelijälle. Korjuulle on hankalaa valita sopivaa ajankohtaa.

Osalla tiloista menee erinomaisesti, osalla surkeasti

Suomessa ovat meneillään vuoden viimeiset puinnit. Puimatta on enää muutamia prosentteja sadosta, kertoo kasvituotannon ja ympäristön asiantuntija Netta Junnola maatalousorganisaatio Proagriasta.

Viljelijä Juha Perätalo
Kouvolalaisella Juha Perätalolla on edessään vielä mallasohran, tattarin ja vehnän puinnit.Pyry Sarkiola / Yle

Paitsi Juha Perätalon pelloilla Elimäellä, myös muualla Suomessa on kärsitty sadon epätasaisuudesta. Yksittäisten tilojen välillä on tänä vuonna poikkeuksellisen suuria eroja sadon laadussa ja määrässä. Joillakin tiloilla menee erinomaisesti, mutta esimerkiksi Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla monien tilojen tilanne on Junnolan mukaan surkea.

Suuri osa viljelijöiden vaivoista selittyy kevään ja kesän kuivuudella. Junnola kertoo, että kuivuus on muun muassa korostanut peltojen tyyppi- ja laatueroja.

– Savisissa pelloissa kasvi kärsii kuivuudesta pahemmin, koska kasvi kuivuu helpommin. Multa- ja turvemaissa kosteus säilyy pidempään, Junnola sanoo.

Savipohjaiset pellot ovat yleisiä juuri Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla.

Vähissä viljoissa on paljon proteiinia

Ennakkoanalyysien mukaan sadon laadusta on kuitenkin tulossa hyvä. Esimerkiksi viljojen valkuaispitoisuudet ovat yleisesti ottaen korkealla.

– Kun satomäärä on pieni, niin ravinteet ovat käytössä pienemmällä määrällä viljaa. Tilanne ei siis ole ihan niin epätoivoinen, kuin jossakin vaiheessa vaikutti, Junnola kertoo.

Puimuri ohrapellolla
Viljojen puinti vaatii kuivaa säätä.Pyry Sarkiola / Yle

Vaikka kesällä toivottiin sateita, nyt viljelijöitä hyödyttäisi kuiva poutasää. Puimurilla ei saa puitua kosteaa viljaa, ja lisäksi kostean viljan kuivauksesta tulisi kustannuksia.

– Jos vaan säät jatkuu suosiollisena, niin en usko, että laadussa on vielä menetetty mitään, arvioi kouvolalainen Juha Perätalo omaa satoaan.

Lue myös:

Tutkimus: Viljelijöiden mielestä maatalous kannattaa sittenkin tyydyttävästi – "Yllättävän positiivinen arvio"

Eläköitynyt hinta-asiantuntija: Viljasadosta tuli kelpo tili kohonneen hinnan takia – MTK: Viljelijät myivät satonsa ennakkoon lopullista hintaa halvemmalla