Nyt kasvaa "hipsterivesien" myynti, sanoo kauppias – suomalaiset haluavat vettä, jonka pitäisi piristää, virkistää ja kaunistaa

Kauppojen hyllyille on ilmestynyt yhä enemmän vesiä, joihin on lisätty vitamiineja, hivenaineita tai jopa ryppyjä silottelevaa kollageenia.

juomat
Hyvinvointivesipulloja kaupan hyllyllä.
Matti Myller / Yle

Poikkeuksellisen lämmin kesä ja pitkä hellejakso vaikuttivat erityisesti alkoholittomien juomien myyntiin. Riippuen vastaajasta, myynti kasvoi eniten kivennäisvesissä, vedessä, virvoitusjuomissa ja alkoholijuomissa.

Esimerkiksi S-ryhmä myi erilaisia vesiä yhteensä lähes 10 miljoonaa litraa kesäkuukausien aikana. Keskolla kesän ilmiö oli pienten 0,33 -litraisten vichypullojen hyvä myynti. Asiakkaat ostivat niitä 12 tai 24 pullon pakkauksina.

Maustamattomien vesien lisäksi myynti kasvoi erilaisissa lisäarvovesissä. Alalla puhutaan lisäarvovesistä, kun juomaan on lisätty vitamiineja ja hivenaineita. Tarjolla on sinkkiä flunssan estoon, magnesiumia palautumiseen treenin jälkeen ja jopa kollageenia ryppyjä vastaan.

Näitä tuotteita onkin ilmestynyt kauppojen juomahyllyille parin viime vuoden aikana paljon.

– Näiden hipsterivesien myynti on kasvanut roimasti, kertoo Prisman johtaja Jouni Ruotsalainen.

Puolentoista litran vesipulloja kuuden pullon avaamattomissa pakkauksissa.
Matti Myller / Yle

Ruotsalaisen mukaan asiakkaat haluavat ostaa "vettä, joka piristää, virkistää ja kaunistaa". Prismassa onkin järjestetty lisää tilaa paitsi vahvemmille alkoholituotteille, myös kasvavalle vesivalikoimalle.

Erilaisten vesien myynti kasvaa koko ajan. 10 vuotta sitten pulloveden myynti oli minimaalista verrattuna tähän päivään.

"Kai siitä tulee terveellinen olo"

Prisman juomaosastolla lasten kanssa liikkeellä oleva Joni Taskinen Kuopiosta kertoo, että heidän perheessä ostettiin erilaisia juomia kesän aikana ainakin puolet enemmän kuin muulloin. Valintoja tehtiin maun ja varsinkin lasten kohdalla juoman terveellisyyden perusteella.

– Joka päivä ei voi juoda limpparia.

Kuopiolainen Matti Myller kaupan juomaosastolla.
Joni Taskinen, Kuopio.Matti Myller / Yle

Kuopiolainen Sanna Nissinen valitsee juoman sen mukaan, mitä tekee mieli ja millaista ohjelmaa on tiedossa. Hyvinvointijuoman hän ostaa, jos juomapullo on unohtunut reissussa kotiin.

– Kai siitä tulee terveellinen olo, että nyt yritän vähän skarpata.

Kuopiolainen Sanna Nissinen kaupan juomaosastolla.
Sanna Nissinen, Kuopio.Matti Myller / Yle

Taustalla kansainvälinen trendi

Kasvaneen myynnin taustalla on kansainvälinen hyvinvointitrendi, jonka vaikutus näkyy juomavalikoimassa. Hyvinvointijuomien lisäksi kaupaksi menevät sokerittomat juomat ja miedot alkoholijuomat.

Lahtelainen Hartwall on panostanut hyvinvointijuomiin jo kauan, ja juomavalmistaja aikoo jatkaa samalla linjalla.

Keski-Pohjanmaalla toimiva Finn Spring ei usko, että hyvinvointijuomien menekki ylittää missään vaiheessa perusvesien ja kivennäisvesien menekkiä. Yrityksessä on kuitenkin huomattu, että niitä ostetaan nyt mieluummin kuin limppareita, joiden myynti on ollut laskussa viime aikoina.

Hyvinvointijuomien menekistä kertoo myös se, että valikoimassa on perinteisten brändien rinnalla kauppojen omia merkkejä kuten Pirkkaa ja Rainbow'ta.

Trendin myötä tavallisen ruokakaupan hyllylle ilmestyy tuotteita, joita on totuttu ostamaan erikoiskaupasta. Lidl toi myyntiin pääkaupunkiseudun myymälöihin Kombuchaa. Juoma on Kiinasta peräisin olevaa käyttämällä valmistettua teetä.