Linda Liukkaan kolumni: Kun kasvojentunnistus ei toimi, onko syy ihmisen vai tekoälyn?

Ihminen voi siirtää koneelle omia ennakkoluulojaan. Tekoäly voi olla rasistinen, seksistinen tai muuten vaan pielessä, kirjoittaa Linda Liukas.

kolumnit
Linda Liukas
Linda LiukasMikko Ahmajärvi / Yle

Espoolaiskoulun jumppasalissa sata seitsemän- ja kahdeksanvuotiasta oppilasta hihkuu riemusta, kun tiedustelen, onko värikynissä, tietokonepelissä tai opettajassa tekoälyä.

Reaktio on aivan eri, kuin Lontoossa viime kesänä tapaamani pienen pojan huoli siitä, mitä hän tekee isona, jos tietokoneet vievät kaikki työpaikat.

Tapa, jolla puhumme teknologiasta jättää monet helposti ulkopuolelle.

Tekoäly on monelle meistä musta laatikko. Useampi meistä huolestuu lontoolaispojan tapaan kuin hihkuu, kuten espoolaislapset. Lisäksi tapa, jolla puhumme teknologiasta jättää monet helposti ulkopuolelle. Sanat kuten algoritmi, koneoppiminen tai opetusaineisto kuulostavat vierailta ja pelottavilta.

– Kieleni rajat merkitsevät maailmani rajoja, totesi filosofi Ludvig Wittgenstein.

Tekoälykeskusteluun osallistumisen edellytyksenä ei pitäisi olla tietojenkäsittelytieteen tutkinto tai ura IT-alalla. Erityisesti lapsilla on oikeus oppia optimistinen ja pragmaattinen suhde teknologiaan.

Espoolaisen jumppasalin lattialla istuu viimeinen sukupolvi, joka tunnistaa tietokoneen ruudun tai näppäimistön perusteella. Nämä lapset kasvavat maailmassa, jossa tietokoneet kuuntelevat, vastaavat, suosittelevat, ennustavat ja oppivat uusia asioita. Kun kamera tarkentaa automaattisesti kasvoihin, roskapostit lajitellaan piiloon ja mistä päin maailmaa tahansa löytyy reittiohje takaisin kotiin, on kyseessä tekoäly.

Reilusti yli puolet espoolaisen koulun lapsista on keskustellut puhelimen kanssa. YouTuben suosittelualgoritmit ovat näille lapsille tutumpia kuin Yleisradion ohjelmakartta. Virtuaaliassistentti, korjaava tekstinsyöttö ja monet muut tekoälyn sovellukset auttavat meitä erilaisissa arkipäivän asioissa, vaikka niiden olemassaoloa ei aina edes huomaa. Arkipäiväistyessään AI saa tavanomaisemman nimen. Se, mitä kutsumme tekoälyksi muuttuu kokoajan.

Tavallisen tietokoneenkäyttäjän ei tarvitse ymmärtää kaikkia tekoälyn teknisiä hienouksia. Mutta jokaisella olisi hyvä olla jonkinlainen ymmärrys siitä, mihin tehtäviin tekoälyä voidaan käyttää, miten tietokoneet oppivat ja millaisia eettisiä kysymyksiä tekoälyyn liittyy. Se, mikä näyttää taianomaiselta, ei kuitenkaan perustu taikaan. Tietokoneet eivät ohjelmoi itse itseään. Ihmiset opettavat edelleen koneita.

Ihminen voi siirtää koneelle omia ennakkoluulojaan joko tahallaan tai vahingossa.

Koneoppiminen on tällä hetkellä yksi tekoälyn nopeimmin kehittyvistä osa-alueista. Koneoppimisessa tietokone koulutetaan suorittamaan tehtäviä esimerkkien avulla. Katsomalla esimerkiksi kymmeniätuhansia tunteja videoita kissoista kone rakentaa mallin, jonka perusteella se tunnistaa kissan.

Ihminen voi siirtää koneelle omia ennakkoluulojaan joko tahallaan tai vahingossa. Monet tekoälyn tekemistä oudoista päätöksistä johtuvat siitä, että ihmisen koneelle antama opetusaineisto on vinksallaan.

Tekoäly voi olla rasistinen, seksistinen tai muuten vaan pielessä. Esimerkiksi Amazonin kasvojentunnistusalgoritmi luokitteli kongressiedustajat rikollisiksi (siirryt toiseen palveluun), ihotauteja tunnistavat algoritmit toimivat parhaiten vaalealla iholla (siirryt toiseen palveluun) ja konenäkö arvioi intialaisen morsiamen taiteilijaksi värikkäiden vaatteiden perusteella (siirryt toiseen palveluun). Vinoumia voi harjoitella löytämään jo pienenä.

Espoolaiskoulun jumppasalissa lapset tarkastelevat kuvasarjoja, jotka koostuvat pelkästään harmaista kissoista, teekupeista, joissa kahva on aina vasemmalla puolella ja sairaanhoitajista, joista kaikki ovat naisia. Lasten tehtävänä on miettiä, minkälaisia ennakkoluuloja kone voisi opetusaineiston perusteella omaksua kissojen värityksestä, teekuppien muotoilusta tai sairaanhoitajien sukupuolesta. Tämän jälkeen lapset suunnittelevat oman opetusaineiston valitsemastaan asiasta ja leikkaavat aikakauslehdistä mahdollisimman monipuolisia kuvia aakkosista, hatuista, koirista tai luonnosta. Me ihmiset olemme vastuussa tekoälystä.

Työpajan päätteeksi kertaamme.Riemukas lapsikuoro vastaa väittämiin.

Koneoppiminen on taikaa! No ei ole!

Koneoppiminen tarkoittaa, että meidän ei tarvitse enää ajatella ongelmia, koska tietokoneet ajattelevat puolestamme. Ei tietenkään!

Vain robotit tarvitsevat koneoppimista. Höpsis!

Vain insinöörit tarvitsevat koneoppimista. Ei kun kaikki!

Onko tulevaisuuden tekoäly koira, kummitus, kaveri, apulainen, työmyyrä vai jotain ihan muuta? En tiedä, mutta toivon, että pienet ballerinat, biologit ja muut tulevaisuuden rakentajat suuntaavat luottavaisina kohti tekoälymaailmaa. Tärkeintä on utelias, käytännöllinen ja peloton asenne.

Linda Liukas

Linda Liukas on lastenkirjailija, kuvittaja ja keskinkertainen koodari, joka uskoo, että maailmasta tulee parempi paikka kun tietojenkäsittelyn ammattilaisten lisäksi tarinankertojat, tutkijat ja taivaanrannanmaalarit innostuvat teknologiasta.