Henkinen väkivalta on pahempaa kuin fyysinen, tietää parisuhdeväkivaltaa kokenut Riina-Maria Metso – Erossa pysyminen vaatii kovuutta: "Keskity huonoihin muistoihin"

Uudessa kirjassaan Metso haluaa kuvata väkivaltaisen suhteen todellisuutta, sillä hänen mielestään sitä ei vieläkään ymmärretä. Metso myös neuvoo, miten väkivaltaisen suhteen voi tunnistaa jo alkumetreillä ja miten väkivaltaisesta suhteesta selviää.

väkivalta
Riina-Maria Metso metsässä.
Riina-Maria MetsoEsa Huuhko / Yle

"Suhteemme alku oli ihanaa aikaa. Yhdellä sanalla kuvattuna täydellistä. Hän teki kaiken juuri kuten olin aina toivonut kumppanini tekevän."

Väkivaltaisia parisuhteita yhdistää usein sama kaava. Kaikki alkaa kuten prinsessasaduissa.

Näin alkoi myös Riina-Maria Metson vuosia kestänyt parisuhdehelvetti, jota hän kuvaa vasta julkaistussa kirjassaan Miksi se ei vain lähde?. Kirjassa Metso on myös haastatellut kolmea muuta parisuhdeväkivallan uhria.

Metso haluaa painottaa, että uhrin on turha syyttää itseään siitä, että on lähtenyt mukaan väkivaltaiseen suhteeseen, sillä suhde ei alun perin ole ollut huono. Päinvastoin.

– Eihän kukaan kulje kaulassaan lappu, jossa lukee: olen väkivaltainen. Tai kerro ensimmäisillä treffeillä, että vuoden päästä pahoinpitelen sinut.

Alun satumainen rakkaustarina onkin Metson mukaan yksi suhteessa tiukimmin pitävistä voimista. Siihen haluaa uskoa silloinkin, kun väkivalta hiljalleen ja salakavalasti ujuttautuu mukaan suhteeseen.

Henkinen väkivalta on fyysistä pahempaa

Ensin alkaa henkinen väkivalta. Uhri eristetään muista vähitellen.

"Henkinen väkivalta tuli vähän kuin takaoven kautta. Ei minua kielletty menemästä harrastuksiin tai ystävien luokse, mutta juuri silloin hän oli huonolla tuulella. Ystävissäni alkoi olla vikaa, niiden lapset käyttäytyivät huonosti. Se oli eristämistä, jota en huomannut itse."

Näin kertoo Metson kirjassa Mia Oksala, joka kärsi kolme vuotta kestäneessä suhteessaan sekä henkisestä että fyysisestä väkivallasta.

Lopulta uhri jättää menemättä omiin menoihinsa ja näkemättä ystäviään, sillä niin pääsee kotona helpommalla.

Metso listaa kirjassaan useita varoitusmerkkejä, mistä väkivaltaisen suhteen voi jo alkumetreillä tunnistaa. Metso kehottaa tarkkailemaan omia tuntemuksiaan.

– Jos on jatkuvasti epämääräisen huono olla, pitää koko ajan olla vähän varpaillaan tai peitellä asioita muilta. Tuntee olevansa tilivelvollinen, puhelin ja facebook-profiili stalkataan, Metso luettelee esimerkkejä.

Sitten alkaa uhrin itsetunnon nakertaminen, pala palalta. Haukkumista ja vähättelyä tulee aluksi hyvin hienovaraisesti pienissä huomautuksissa ja sivulauseissa. Jos niistä loukkaantuu, tekijä syyttää uhria ylireagoimisesta ja tilanteiden väärintulkitsemisesta. Lopulta uhri uskoo itsekin olleensa se, joka tilanteessa toimi väärin.

– Jos siinä kohtaa saisi pelin poikki, olisi helpompi irrottautua. Sillä se kovenee asteittain ja yhtäkkiä huomaa, ettei ole itsetuntoa tai itsetunto on toisen käsissä ja se toinen säätelee, mitä sille milloinkin tapahtuu.

"Kerran mies otti meidän vauvan väkisin minulta ja lähti ovesta ulos. Yritin saada lapsen, mutta hän löi minua ja häipyi. Hän lähti vauvan kanssa veneellä merelle. Poliisi löysi heidät lopulta keskeltä merta."

Mia Oksala

Metson mukaan henkinen väkivalta on pahempaa kuin fyysinen väkivalta. Samaa ovat sanoneet Metsolle kaikki muutkin hänen kohtaamansa parisuhdeväkivaltaa kokeneet naiset. Nekin, jotka on lähes kuristettu hengiltä.

Metson mukaan se kertoo siitä, miten väärin henkinen väkivalta on ymmärretty ja miten sitä edelleen aliarvioidaan jatkuvasti. Fyysinen väkivalta kaikessa kauheudessaan kestää kuitenkin vain sen hetken. Henkinen väkivalta on jatkuvaa ja se on se, mikä uhrin lopulta musertaa ja saa jäämään suhteeseen.

– En usko, että kukaan jäisi suhteeseen, jossa olisi pelkkää fyysistä väkivaltaa. Henkinen väkivalta on se liima, se kaiken ydin, mikä pitää väkivallan pilarit kasassa.

Miksi se ei vain lähde?

Metso sanoo, että kysymys esitetään lähes aina, kun puhutaan lähisuhdeväkivallasta. Kysymys on looginen, mutta kertoo Metson mielestä siitä, että väkivaltaisen suhteen todellisuutta ei vieläkään ymmärretä.

Suurin ongelma ovat häpeän ja syyllisyyden tunteet.

Ei riitä, että uhri joutuu ottamaan väkivallan teot vastaan, hän kantaa myös niihin liittyvän häpeän.

Riina-Maria Metso
Esa Huuhko / Yle

– Lisäksi kannat häpeää siitä, että pysyt suhteessa, vaikka sisimmässäsi tiedät, että sinua kohdellaan väärin. Eli kannat kaksinkertaista häpeää harteilla, Metso kuvailee.

Häpeää lisää myös pahojen asioiden piilottelu. Lisäksi tekijä vähättelee tekoja ja siirtää syyllisyyden uhrin kannettavaksi, Metso kertoo kirjassaan.

"Vaikka exäni olisi nöyryyttänyt minua miten törkeällä teolla tahansa, hän totesi aina jälkikäteen: Yhdessä nämä asiat on tehty. Ei kukaan riitele yksin. Parisuhteessa on aina kaksi osapuolta. Et voi syyttää minua asioista, joissa olet itse ollut mukana."

Toinen ongelma ovat taivaan ja helvetin jatkuva vuorottelu, väkivallan kierre. Väkivallan tekojen välissä on aina hyvittelykausi, jossa palataan taas alun satumaisuuteen. Tekijä pyytää anteeksi ja vakuuttaa rakkauttaan. Uhri saa omanarvontunteensa takaisin: hän ei olekaan itse syyllinen kaikkeen.

– Kaikkien pahojen tekojen välissä tekijä annostelee ihanuutta, jotta sinulla pysyy se tunne, että se on mahdollista. Saan sen ihanan alun takaisin, kunhan itse muutan käytöstäni, olen parempi puoliso enkä ärsytä toista. Kunnes lopulta ymmärtää, että on ihan sama mitä tekee, niin sitä kuviota tai toista ihmistä ei pysty muuttamaan.

"Hän käänsi asian aina niin, että minä sanoin, tein tai olin jotenkin väärin. Oli minun vikani, että hänen piti ojentaa minua. Minä en osannut olla oikein. Ajattelin, että ensi kerralla koetan olla enemmän sitä ja vähemmän tätä, jotta se ei mene ylilyönniksi. Mietin jatkuvasti, että olenhan minä oikein tässä."

Katja Ranta

Viimeinen pisara

"Se viimeinen pisara tuli, kun mies pahoinpiteli minut kellarissa ystäviemme häiden jälkeen. Äitini oli hoitamassa lapsia. Pääsin mieheltä pakoon ja juoksin yöpaidassani ulko-ovelle. En ehtinyt edes soittaa ovikelloa, kun ovi aukesi ja siinä seisoivat äitini ja lapseni. Se katse, jonka näin lasteni silmissä, ratkaisi kaiken."

Joskus jokin yksi hetki voi lopulta repäistä irti väkivaltaisesta suhteesta, kuten Katja Ranta kertoo. Toisilla irrottautuminen kestää vuosia. Jotkut eivät välttämättä pääse suhteesta eroon koskaan.

Vaikka väkivaltaiset suhteet noudattavat usein samaa kaavaa, eron hetki on se, mikä Metson mukaan erottaa suhteet toisistaan.

Metso itse pyristeli eroon suhteestaan kolme vuotta. Hän hankki tietoa ja kävi terapiassa jo suhteen aikana.

Teot muuttuivat koko ajan kauheammiksi ja lopulta Metso tajusi, ettei väkivalta loppuisi ikinä. Samalla hän tunsi itsensä yksinäisemmäksi kuin koskaan aiemmin.

– Yksinäisyyden kokemus oli niin raju, että aloin miettiä, että jos tunnen näin koko loppuelämäni, tuhoudun. Se on hidas prosessi. Kun on vuosikausia tuhottu ihan täysin, eihän sieltä yhtäkkiä nousta. Ei se mene niin, että aamulla herää ja onkin taas itsetunto ja pystyy lähtemään.

"Olin jo laittanut avioeropaperit, kun mies halusi, että lähdetään mökille juttelemaan asioista. Minä tyhmänä lähdin siinä tilanteessa yksin hänen kanssaan saareen. Sieltä Mediheli löysi minut, kun olin ollut seitsemän tuntia hangessa ja sydämeni oli pysähtynyt."

Mia Oksala

Metso huomasi jatkuvan väkivallan myös muuttaneen hänet ihmiseksi, jollainen ei halua olla. Metso kertoo lähteneensä pelaamaan tekijän rakentamaa peliä. Hän tiesi, mitä tapahtuisi, jos hän toimisi tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa.

Pelaaminen ei kuitenkaan ollut hyvä juttu, sillä kumppani sai siitä mielihyvää, mutta Metsolle tuli entistä pahempi olo.

– Kun koko ihmisarvo viedään, joko alistuu tai taistelee. Taistellessa saattaa itsekin käyttää sellaisia keinoja, että niistä syntyy lisää häpeää. Syyttää itseään lisää. Herää siihen, että en oikeasti ole tällainen ihminen ja se on jo todella iso hälytysmerkki. Identiteetti on tuhoutumassa.

Miten pysyä erossa ja päästä yli?

Tärkein ja välttämättömin keino pysyä erossa ja toipua väkivaltaisesta suhteesta on Metson mukaan kaiken yhteydenpidon katkaiseminen. Se on vaikeaa ja joskus mahdotontakin, jos on yhteisiä lapsia. Mutta se on tehtävä.

– Väkivalta ei lopu eroon. Se tulee sieltä uudelleen kyllä joko henkisenä tai fyysisenä eron jälkeenkin.

Jos kumppanin kanssa joutuu edelleen olemaan tekemisissä, kannattaa yhteydenpito minimoida. Mitään henkilökohtaisia asioita ei saa kertoa entiselle kumppanille, sillä kaikki tieto on tekijälle vain ase, jota käyttää uhriaan vastaan myöhemmin.

Metson mukaan on ironista, että uhri tuntee usein eron jälkeenkin olevansa vastuussa väkivaltaisen ex-kumppaninsa hyvinvoinnista. Siksi on opeteltava kovuutta.

– Oma Akilleen kantapääni on, että ajattelen ihmisistä hyvää. Ajattelen, että jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden ja kolmannen ja neljännen kymmenennen. Mutta todisteet ovat edessäsi, nämä kaikki asiat sinulle on tehty ja näitä tulee lisää, jos et nyt pidä rajojasi tiukasti. Siinä on oltava tosi jämäkkä.

"Hän olisi halunnut tulla arkeemme silloin kun häntä huvitti. Puhuimme asiasta usein, ja hän tiesi, että olisin halunnut sopia asioista etukäteen. Silti hän vain ilmestyi keittiööni, ilmoitti lapsille »nyt tuli parempi kokki paikalle» ja alkoi tehdä ruokaa. Se ei tuntunut hyvältä vaan ahdisti minua. Jälkikäteen ymmärsin, mikä siinä ahdisti. Mies rikkoi jatkuvasti niitä rajoja, joita yritin laittaa suojellakseni itseäni."

Riina-Maria Metso

Keskity huonoihin muistoihin. Metso neuvoo kirjassa muistuttamaan itseään ainakin aluksi niistä asioista, joiden vuoksi ero on vain hyvä asia, sillä se auttaa paremmin eteenpäin, kuin hyvien muistojen haikailu.

Mieti edes yksi asia, jota sinun ei koskaan enää tarvitse kokea, ja pidä se ajatuksissasi, Metso kehottaa kirjassaan.

Metso muistuttaa myös, että itselleen on hyvä antaa lupa surra. Yhtä lailla väkivaltaisen suhteen jälkeen surettavat toiveet ja tulevaisuus, joita ei koskaan tullutkaan. Samalla on hyväksyttävä se tosiasia, että vain sinä suret eroa. On ymmärrettävä, että olet ollut puolisollesi vain hyödyke, jota hän on pitänyt täysin arvottomana.

Hyvä keino auttaa itseään eteenpäin on tehdä asioita, joista tulee hyvä olo. Kun on ollut paha olo vuosia, hyvien asioiden lisääminen elämään voi parantaa oloa nopeastikin. Väkivaltasuhde on pyörinyt toisen mielialojen ja halujen mukaan, nyt on aika keskittyä itseesi.

Tärkeintä on olla itselleen armollinen ja hyväksyä se, että toipuminen vie aikaa. Toisaalta voi silti elää ihan normaalia elämää ja ymmärtää, että väkivaltaisen suhteen ei tarvitse määritellä koko loppuelämää.

– Toipumisessa minua on auttanut se, että en ota uhrin viittaa. Olen päättänyt, että en katkeroidu. Jos katkeroidun niistä kaikista asioista mitä minulle on tehty ja alan kantaa niitä mukana osana identiteettiäni, silloin väkivalta sanelee edelleen elämääni, Metso painottaa.

Tärkeää on myös antaa itselleen anteeksi.

– Ei ole mitään, mitä olisi voinut tehdä enemmän. Väkivalta ei ollut sinun vikasi. Et ole tehnyt mitään väärää. Sitä viestiä tarvitsee todella paljon, koska on niin pitkään kuullut toisenlaista viestiä. Sen viestin muuttaminen on eteenpäin vievää.

Nimettömyys antaa väkivallalle mahdollisuuden jatkua

Metso kehottaa hakemaan myös apua väkivaltaisesta suhteesta toipumiseen, esimerkiksi terapiasta tai vertaistuesta. Vertaistukea hän haluaa tarjota myös kirjallaan, vaikka sen kirjoittaminen oli todella vaikea prosessi ja Metso mietti sitä pitkään.

– Tuli vahva tunne, että haluan auttaa jotain muuta, joka on vielä siinä suossa, missä itse olin pitkään. Jos yksikin ihminen tämän kirjan luettuaan saa apua irrottautumisprosessiin, silloin kirja on kannattanut tehdä.

Metso haluaa kirjallaan tuoda esiin sen, mitä väkivalta ihan oikeasti on ja lisätä ymmärrystä väkivallan takana toimivista rakenteista. Väkivalta ei ole vain yksi lyönti tai potku, se on paljon muutakin.

Metso haluaa myös korostaa, että väkivaltaiseen parisuhteeseen voi joutua kuka tahansa.

Riina-Maria Metso seisoo sillalla.
Esa Huuhko / Yle

"Väkivalta ei ole minkään ihmisryhmän tai yhteiskuntaluokan yksinoikeus. Yhtä lailla väkivaltaisesta suhteesta itsensä saattaa löytää headhuntereiden jahtaama markkinointijohtaja kuin työtön siivooja. Yhtä lailla väkivallan tekijä voi olla entinen koulukiusaaja tai se naapurin mukava mies, josta koskaan et olisi uskonut."

Metso ja kolme muuta naista esiintyvät kirjassa omilla nimillään. Parisuhdeväkivallasta puhutaan usein nimettömänä siksi, että uhriksi joutuminen hävettää, eikä lähiomaisille haluta ongelmia.

Metso kertoo, että joskus uhri verhotaan nimettömyyden taakse vastoin tämän omaa tahtoa, sillä nimettömyydellä halutaan suojella myös tekijää. Se on Metson mielestä nurinkurista.

– Jälleen se syyllisyys ja häpeä asetetaan uhrin harteille. Se on niin paradoksaalista. Se on juuri se syy, miksi uhri pysyy väkivaltaisessa suhteessa ja sitten se toistuu julkisessa keskustelussa. Tulee fiilis, että minun tarinani ei ole yhtä arvokas kuin tekijän suojeleminen.

Nimettömyys ja salailu antavat väkivallalle mahdollisuuden jatkua.

Painajaiset vaihtuvat turvallisuuteen vähitellen

Kirjaa kirjoittaessa Metso ymmärsi, miten pitkälle hän on jo toipunut. Traumoja hänelle on silti jäänyt. Jatkuvat painajaiset ovat vähentyneet, mutta niitä on edelleen.

Suhteen aikana painajaisia oli joka yö.

– Ironista oli, että nukuin exäni vieressä ja heräsin siihen, että itken ja huudan, koska näin hänestä painajaisia.

Itsetunnon rakentaminen on ollut pitkä prosessi. Myöhemmin Metso on alkanut nähdä kaikessa kamaluudessa jotain hyvääkin.

– Se on muuttanut elämänkatsomustani. Olen aina arvostanut pieniä hyviä asioita, mutta nykyään arvostan niitä vielä paljon enemmän. Arvostan rauhaa ja sitä, että saan olla turvassa.

Lue myös:

Oma mies hakkasi ja raiskasi 30-vuotiaan Tytti Ripatin – nainen julkaisi kuvat ja kirjoitti presidentille, jotta kukaan ei enää epäröisi lähteä

Väkivalta parisuhteessa oli tappaa Annen – "Heräsin keskellä yötä veitseniskuihin”