Ruotsin demarijohtaja Löfven ei lähde porvarien tukipuolueeksi

Löfvenin mukaan blokkipolitiikka voidaan Ruotsissa nyt kuitenkin haudata.

Ruotsin vaalit
Pääministeri Stefan Löfven
Stefan Löfven osallistui tiistaina myös murhatun ulkoministerin Anna Lindhin muistoseremoniaan.Jessica Gow / EPA

Ruotsissa spekulaatio tulevasta hallituspohjasta jatkuu. Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Stefan Löfven ei ole kiinnostunut porvarien ehdottamasta hallitusyhteistyöstä.

Porvariliittouman johtajat pyysivät Löfveniä tueksi porvarihallitukseen Dagens Nyheter -lehden julkaisemassa kirjoituksessa.

Löfvenin mukaan sosiaalidemokraatit eivät lähde porvarihallituksen tukipuolueeksi.

Hän sanoi tiedotustilaisuudessa iltapäivällä, että olisi epäloogista ja epädemokraattista, että porvariliittouma, joka sai vasemmistoblokkia vähemmän ääniä, muodostaisi hallituksen.

Löfven totesi, että blokkipolitiikka voidaan Ruotsissa nyt haudata. Mutta jos blokkipolitiikasta halutaan pitää kiinni, niin sitten suurin puolue hallitsee.

Sosiaalidemokraattien on kerrottu lähestyneen muita puolueita tiistaina, mutta tällöin porvaripuolueet kieltäytyivät hallitusyhteistyöstä.

Tiukkaan vaalitulokseen odotetaan selvyyttä tänään keskiviikkona, mutta ulkomailla annettujen äänien ja joidenkin ennakkoäänien laskenta on yhä kesken.

Alustavien tulosten mukaan punavihreä blokki on saamassa valtiopäiville 144 paikkaa ja porvariblokki 142 paikkaa.

Aiheesta aiemmin:

Ruotsissa ääntenlaskennan loppusuora alkoi – DN: Porvariliittouma kutsuu sosiaalidemokraatteja tuekseen