1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Oulu

Vähämäen kulukorvausasian käsittely siirtyy eduskunnassa

Eduskunnan kansliatoimikunnan piti päättää asiasta huomisessa kokouksessa. Eduskunnan hallintojohtajan mukaan asia olisi tullut käsittelyyn liian pian eduskunnan kesälomien jälkeen. Nyt kansliatoimikunnalle jää aikaa perehtyä asiaan.

Oulu
Ville Vähämäki
Vähämäen kulukorvausasiaa käsitellään eduskunnassa kahden viikon kuluttua.Mikko Koski / Yle

Perussuomalaisten oululaisen kansanedustajan Ville Vähämäen kulukorvausasia ratkaistaan eduskunnassa parin viikon kuluttua.

Eduskunnan kansliatoimikunnan piti päättää asiasta huomisessa kokouksessa. Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhion sanoi Ylelle, että olisi tullut käsittelyyn liian pian eduskunnan kesälomien jälkeen. Nyt kansliatoimikunnalle jää aikaa perehtyä asiaan.

Kansliatoimikunta päättää, ovatko Vähämäki ja hänen puoluetoverinsa Teuvo Hakkarainen nostaneet aiheetta korotettua kulukorvausta, ja peritäänkö maksettuja kulukorvauksia heiltä takaisin. Korotuksen suuruus on vajaat 500 euroa kuukaudessa.

Ville Vähämäki antoi selvityksen asumiskuvioistaan eduskunnan hallinto-osastolle, jossa hän kertoi, ettei tiennyt Helsingissä vuokraamiensa kahden asunnon olevan yhtiöjärjestyksen mukaan asumiseen soveltumattomia.

Kulukorvausasian käsittelyn siirtymisestä kertoi ensin Ilta-Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)