Ysiluokkalaiset Elli Valkama ja Tuukka Mäkelä ovat opiskelleet väistötiloissa lähes koko kouluaikansa

Hämeenlinnassa useampi kuin joka viides peruskoululainen opiskelee väistötiloissa koulutilojen sisäilmaongelmien takia. Väistötiloissa on puutteensa, mutta kaikki arvostavat tervettä sisäilmaa.

Koulutus ja kasvatus
Elli Valkama ja Tuukka Mäkelä parakkikoulun käytävällä
Parakkikoulun käytävät ovat kapeat. Kesällä on kuuma ja talvella kylmä, nuoret kertovat.Timo Leponiemi / Yle

Yhdeksäsluokkalaiset Elli Valkama ja Tuukka Mäkelä potkaisevat kengät jalastaan ja astuvat sisään ruotsintunnille.

Ellin ja Tuukan luokka sijaitsee parakissa varsinaisen koulurakennuksen pihan takaosassa. Näin on ollut jo vuosia.

Näillä nuorilla on vankka kokemus väistötiloissa opiskelemisesta.

Elli Valkama
Elli Valkama olisi mieluusti opiskellut koko koulu-uransa oikeassa koulurakennuksessa.Timo Leponiemi / Yle

– Ensimmäinen luokka me käytiin tässä Tuomelan koulussa, mutta heti toiselta luokalta lähtien siirryttiin tuonne Meijerioppilaitokselle. Kolmannelta luokalta lähtien oltiin sitten Wetterhoffilla keskustassa. Mentiin bussikyydeillä joka aamu sinne. Neljänneltä luokalta lähtien ollaan oltu näillä parakeilla, listaa Elli Valkama.

Harvinainen kokemus – lähes koko peruskoulu väistötiloissa

Jopa 48 000 peruskoululaista opiskelee väistötiloissa Suomessa, kertoo Ylen selvitys. Useimmiten väistötiloihin joudutaan siirtymään sisäilmaongelmien takia. Näin myös Hämeenlinnassa, jossa Hämeenlinnassa 6 445 peruskoululaisesta useampi kuin joka viides, kaikkiaan 1 355 oppilasta, opiskelee tällä hetkellä väistötiloissa.

Ellin ja Tuukan kokemus miltei koko peruskouluajan kestäneestä evakosta on harvinainen.

– Kyllä se minun näkemykseni mukaan on varsin poikkeuksellista. Erittäin huono tuuri on heillä tässä asiassa käynyt, toteaa Hämeenlinnan yhteiskoulun rehtori Antti Karrimaa.

Mun mielestä se on ollut hyvä ratkaisu, että me ollaan päästy johonkin, missä on ollut puhdas sisäilma.

Tuukka Mäkelä

Hämeenlinnan yhteiskoulun sekä alakoulu Tuomelan tiloista jouduttiin alun perin evakkoon huonon sisäilman takia. Lukuisat oppilaat ja opettajat sairastuivat ja työskentely rakennuksissa kävi osalle mahdottomaksi.

Tuukka Mäkelä on yksi heistä. Oireet olivat varsin voimakkaat. Päästä huippasi, keskittyminen oli vaikeaa ja tämän tästä oli pakko päästä ulos saamaan happea. Tuukan oli päästävä pois saastuneista tiloista.

– Mä en itse ainakaan pystynyt täällä olemaan. Mun mielestä se on ollut hyvä ratkaisu, että me ollaan päästy johonkin, missä on ollut puhdas sisäilma, kertoo Tuukka.

Tuukka Mäkelä
Tuukka Mäkelä on tyytyväinen, että pääsi aikoinaan väistötiloihin. Hän sai huonosta sisäilmasta vakavia terveysoireita.Timo Leponiemi / Yle

Ahtaat, pelkistetyt parakit

Tuukka ja Elli astelevat kohti viime vuosina tutuiksi käyneitä parakkeja. Ne on sijoitettu varsinaisen koulun tontille, hieman erilleen uudesta Tuomelan alakoulurakennuksesta.

Parakkien keskelle jää hiekkakenttä, jolla nököttää kaksi koripallokoria.

– Välituntisin ei oikein pysty tekemään yhtään mitään, vaikka tuonne parakkien keskelle nyt tuli nuo koripallotelineet. Ja sitten tuolla päädyssä on semmoiset boxit, missä pystyy pelaamaan frisbeegolfia, esittelee Tuukka koulun pihaa.

Hämeenlinnanyhteiskoulun parakkikylän pihaa
Parakkikoulun pelkistetyllä pihalla ei ole paljon tekemistä.Timo Leponiemi / Yle

Parakeissa on pelkistettyjä 45-50 neliön luokkia, joissa on pulpetit ja tuolit. Muuta luokkiin ei mahdu. Käytävillä on vessat ja siivouskomero.

– Perustarpeet saadaan tyydytettyä, mutta mitään hienostelua niissä ei ole, sanoo rehtori Karrimaa.

Kello soi ja luokista purkautuvat nuoret tungeksivat naulakoille laittamaan tennareita jalkoihinsa. Sateesta huolimatta sisälle ei voi jäädä, sillä rakennuksen ilmanvaihto ei riitä, ellei luokkatiloja tyhjennetä välituntien ajaksi.

– Sisällä on tosi ahdasta. Varsinkin, kun tuollaisessa yhdessä puolessa parakissa saattaa olla jopa kolme luokkaa kerralla. Kun tunti loppuu ja kaikki ahtautuu tuohon käytävään kerralla, niin se on vain yhtä kaaosta, toteaa Elli Valkama.

Taito- ja taideaineita ei voi parakissa opiskella

Elli Valkama ja Tuukka Mäkelä kertovat, että toisinaan tulee vertailtua omia kouluoloja sellaisten kavereiden kanssa, jotka saavat opiskella alun perin kouluiksi suunnitelluissa tiloissa. Silloin oma kohtalo vuosikausien väistötiloissa olemisesta saattaa harmittaa.

Oppimiseensa Elli ja Tuukka eivät kuitenkaan usko evakkoelämän vaikuttaneen.

– Tunneilla on ihan samat sisällöt ja opettajat ovat osanneet opettaa tosi hyvin myös niissä väistötiloissa, kehuu Elli.

– Opetuksen sisältöön väistötilat eivät ole vaikuttaneet, mutta tilat ovat olleet huonommat kyllä, nyökkäilee Tuukka vieressä.

Lukuaineiden opiskelu parakeissa onnistuu koulun rehtorin mukaan ilman pulmia. Paljon auttaa myös se, että taito- ja taideaineita voidaan nyt opiskella uudenkarheissa Tuomelan koulun tiloissa. Parakeissa niiden opiskeleminen ei onnistuisi.

– Yllättävän hyvin he ovat näissä tiloissa toimineet ja näissä tiloissa sopeutuneet. Oppimisen näkökulmasta ei olla havaittu sinänsä mitään ongelmaa. Tilanne on kuitenkin parempi kuin ne tilat, joista lähdettiin, joissa oli terveysongelma. Mutta jos jouduttaisiin esimerkiksi kotitaloutta ja teknistä työtä tekemään parakkeihin, niin silloin se vaikuttaisi todella paljon, pohtii Karrimaa.

Vanhemmat tyytyväisiä väistötiloihin

Rehtori Karrimaan mukaan koulun käymiseen väistötiloissa ollaan pääsääntöisesti tyytyväisiä. Myös vanhemmille on ensiarvoisen tärkeää, että lasten opiskelutiloissa on terve sisäilma.

Hämeenlinnan yhteiskoulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Matti Numminen viestittääkin, että vanhemmat ovat olleet yleisesti tyytyväisiä väistötiloihin eikä yhdistykselle ole kantautunut suurempia huolenilmauksia aiheen tiimoilta.

Elli ja Tuukka myöntävät olevansa ihan tyytyväisiä parakissa opiskelemiseen, vaikka välillä kaipaavatkin alun perin koulutiloiksi suunniteltuun rakennukseen.

– Kyllä mä täällä tykkään olla, mutta jos tämä olisi ihan kunnon koulurakennus, niin olisi se kyllä paljon parempi.

– Mutta ihan hyvin me ollaan selvitty, summaa Elli väistötilakokemuksensa.