Pori vaatii valtiolta nopeita tukitoimia pigmenttitehtaan sulkemisen takia

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) pitää Venatorin toimintaa käsittämättömänä.

Pori
Venator tehdas Pori pigmenttitehdas
Venatorin tehdas Porissa suljetaan kokonaan 2021.Katja Halinen / Yle

Porin kaupunki on ottanut yhteyttä valtiovarainministeri Petteri Orpoon (kok.) ja elinkeinoministeri Mika Lintilään (kesk.) Venatorin tehtaan lopettamisen takia. Venator kertoi keskiviikkona sulkevansa Meri-Porin pigmenttitehtaan vuoteen 2021 mennessä.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Krista Kiuru (sd.) kertoo, että Orpo on jo luvannut raivata kalenterista tilaa Porin tilanteeseen perehtymiseksi. Myös ministeri Lintilältä on saatu lupaus asiaan tarttumisesta.

Lintilä on todennut Kauppalehdelle (siirryt toiseen palveluun), että Porin seutu voi saada tukea EU:n globaalirahastosta Venatorin lopettamisen takia koulutukseen ja työllistämiseen. Tehtaan lopettaminen vie työt noin 450 ihmiseltä.

Välilliset vaikutukset Porin seudulla ovat vielä isommat: muun muassa satamaoperaattori Hacklinin toimitusjohtaja Björn Palm kertoi heti keskiviikkona, että yhtiö joutuu pohtimaan ratkaisuja töiden vähenemiseen. Palm ei vielä halua tarkentaa, johtaako tehtaan lopettaminen irtisanomisiin.

Pori tyrmistyi

Valtuuston puheenjohtaja Krista Kiuru sanoo pitävänsä pöyristyttävänä, että Venator lopettaa lupauksistaan huolimatta Porin-tehtaansa. Myös kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen on tuominnut Venatorin toiminnan.

Vielä viime vuonna Venatorin – entisen Huntsmanin – johto vannoi, että keväällä 2017 tulipalossa vaurioitunut tehdas rakennetaan uudestaan.